Riidankylväjä kirjoitti:Ennen muinoin kirkot olivat sunnuntaisin täynnä, kun siellä oli kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Ripitettiin langenneita naisia ja kylän hulttiopojat istuivat jalkapuussa yms... Naisten siweydestä pidettiin huolta oikein konkreettisesti.
Nyt seinät kumisevat tyhjyyttään, kun kukaan ei jaksa pappien jorinoita kuunnella.
Mitäs täällä taas jyrähdellään. Ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Ennen naisen oli käytävä ripillä ihan naiseutensa vuoksi siis synnytysten ja kuukautisten jälkeen. Sekö siis lankeamista? Sanoisin, että pikemminkin kirkonisien sairasta mielentuotetta.
Naisten ei tuolloin tosiaan tarvinnut kovin pitkään lankeamistaan eli elämäänsä harjoittaa ja se lyhytkin elämä sisälsi kaikenlaisia vaaroja lapsivuodekuolemineen ja komplikaatioineen.
Tuota aikaako kaiholla muistelet?
Edellisiin on kytkeytynyt tietysti myös lapsen elämä. Aikana ennen modernin lääketieteen kehittymistä lasta ei pidetty ihmisenä kuin vasta noin seitsemän vuotta täytettyään, jolloin suuremman lapsikuolleisuuden riskivaihe oli ohitettu. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat eivät myöskään kiintyneet lapseen ennen kuin uskalsivat alkaa pitää häntä ihmisenä. Psykodynaamisesta näkökulmasta ajatellen entisajat ovat melko raakaa ja julmaa aikaa ihmisen historiassa. Kaikki edellinen liittyy tietenkin myös äitiyteen ja naiseuteen ja naisen ihmisarvon kehitykseen.