Illusia kirjoitti:Asiassa on hyviäkin puolia. Ei tule tehtyä tyhmyyksiä, kun istuu turvallisesti kotona tv:n ääressä. Television katsomisesta ei jää kuitenkaan paljon mitään mieleen, ei samalla tavalla, kuin jos olisi itse elänyt ja kokenut asioita. Olen katsonut kauheasti esimerkiki elokuvia, mutta en minä niistä juuri mitään muista. Hukkaan heitettyä aikaa... Jotenkin surullista.
Luulen, että aivan liian usein ja täysin turhaan ihmiset syyllistävät itseään tv-ohjelmien katselusta, ja kuvittelevat olevansa passiivisia telkkarin orjia katsellessaan telkkaristaan tulevia ohjelmia. Televisio ohjelmineen ja muine palveluineen voidaan nähdä myös tärkeänä aktiviteettina, jota ilman esim. monilla psykiatrisilla potilailla voisi olla vaikeuksia löytää elämäänsä riittävästi kuntouttavaa toimintaa. Sama juttu tietysti esim. vanhusten kohdalla. Voi olla parempi istua katsomassa tv-ohjelmia kuin maata selällään sängyssä passiivisena ja toimintatarmottomana...
Telkkarista katsotuista ohjelmista ei kenties jää paljon mitään mieleen, mutta eipä välttämättä jää sen enempää mieleen, jos mt-ongelmaisena ihmisenä yrittää lukea kirjoja ja keskittyä niihin. Päinvastoin lukeminen voi olla rankka ja lyttyynlyövä kokemus tv-ohjelmien katseluun verrattuna. Minusta olisi hyvä, jos tv:n tarjoamat palvelut voitaisiin nähdä myönteisenä asiana; voitaisiin ymmärtää niiden olevan yksi hyvä keino esim. mt-ongelmaisten ihmisten aktivoimiseen ja kuntouttamiseen.
Psykopatologia kuvasi mielestäni telkkarin katselun vaatimaa aktiivisuutta osuvasti:
Kun istuu alas ja alkaa töllöttää, niin toisinaan sieltä tulee hyvääkin ohjelmaa!
Pitää istahtaa alas ja alkaa katsella... Kirjan lukemiseen verrattuna helppo homma, mutta kuitenkin tarvitaan toimintaa. Mt-ongelmaiset ihmiset voivat oikeasti olla niin sairaita, että
alas istuminen ja töllöttämisen alkaminen on ponnisteluineen ylivoimainen tehtävä. Telkkari toimii hyvänä kuntouttajana siinä vaiheessa, kun istahtaminen ja telkkarin katselu alkaa sujua...