Päivän sana

[Ryysy]

Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.
Sananl. 15:4

Sanojen voima ilmenee jo siitä, että ne voidaan muistaa läpi koko elämän. Hyvät sanat kantavat, rohkaisevat ja tuovat elämäniloa. Ne antavat uskoa huomiseen surujenkin keskelle. Pahat sanat voivat kaikua täysin aiheetta ja syödä terveen itsetuntomme. Ei ole samantekevää, mitä ja miten me toisillemme puhumme. Sanat haavoittavat ja parantavat lähes huomaamattomalla tavalla. Voimme loukata, vaikka emme tarkoita pahaa. Jopa murtaa heikon mielen. Voimme myös rohkaista, vaikka emme tajua sanoneemme mitään erityistä. On paljon parempi viljellä runsaasti rohkaisevia, hyviä sanoja, kuin jakaa moitetta tai varmuuden vuoksi sanottua kritiikkiä. Hyvääkin tarkoittava kritiikki saatetaan kuulla väärin, mutta hyvät sanat sen sijaan menevät harvoin, jos koskaan, hukkaan.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

https://sro.fi/paivan-sana

[Sievä Sigismund]

Kiitos Ryysy. Tämä antaa lohdutusta raadellulle sielulleni.

[Ryysy]

Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”
Joh. 21:17

Miten oppia rakastamaan Jeesusta koko sydämestä, sielusta, mielestä ja voimasta? Tai edes hiukan, jos palavaan rakkauteen ei olisikaan eväitä? Paras on lähteä liikkeelle tosiasioiden tunnustamisesta, ei siitä, missä toivottaisiin oltavan. Kykenemättömyydessä rakastaa piilee jotakin syvempää kuin vain hetken pinnallista väsähtämistä. Rakkaudettomuuden synnin juuret ulottuvat olemuksemme tasolle ja ne vaikuttavat sieltä hengelliseen elämäämme ja uskoomme. Perisynnin kovasta kalliosta nousee kyvyttömyytemme rakastaa. Jokainen kristitty tutustuu ajallaan tähän kurjaan matkakumppaniin, jota uskokaan ei poista tämän elämän aikana. Onneksi Jeesuksen veri sen kuitenkin peittää. Syntisyytemme kanssa joudumme elämään ja taistelemaan loppuun saakka. Sota on kuitenkin voitettu, ja ristin luokse saamme jäädä myös me, rakkaudettomuudestamme kärsivät.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Sama lähde kuin aloitusviestissä.

[Ryysy]

Kiitos Ryysy. Tämä antaa lohdutusta raadellulle sielulleni.

Ole hyvä.

Tämän uudemman (Joh 21:17) tulkitsin ensisilmäyksellä ihan eri tavalla kuin tuossa hartauskirjassa on ymmärretty.

[Ryysy]

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
1 Kor. 1:18–19

Kun kristinuskoa vastustetaan, kohdistuu vastustus ennen kaikkea sen ytimeen, ristin evankeliumiin. Kun kristittyjä vaaditaan kieltämään Herransa sanoin tai teoin, heitä vaaditaan kieltämään ristin häpeä. Kun pyritään perusteista ”aikuisempaan uskoon”, otetaan etäisyyttä nimenomaan sovituksen sanomaan. Risti on uskomme keskus ja siksi se on myös pilkan ja vainon kohde. Uskova ihminen, olkoon kuka tahansa tai missä asemassa tahansa, voi elää uskoaan todeksi vain ristiin kiinnittyneenä. Syntien sovituksen sanoma läpäisee sydämemme lakina ja evankeliumina ja erottaa hengelliset ja sielulliset toisistaan. Ratkaisevaa silloin eivät ole ihmisen ominaisuudet, tekemiset tai saavutukset, vaan se, että Jumala armahtaa – Kristuksen tähden. Ristin Herra, teurastettu Karitsa, on ylistyksemme kohde täällä maan päällä ja vielä taivaassakin. Risti on Jumalan voima.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Sama.

[Rane]

Voi hyvä jumala.

[Ryysy]

Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: – Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?
1 Kor. 15:54–55

Pukeutuu katoamattomuuteen, kuoleva kuolemattomuuteen – mikä päivä! Kuolemanalaisuus päättyy, vajaa lakkaa. Saamme uuden, ikuisen ruumiin. Tunnistettavan, mutta täysin toisenlaisen. Ei enää kipua, ei minkäänlaisia vaivoja. Ei vanhenemisen tuomaa rajoittuneisuutta, ei sairauden runtelevaa voimaa. Suurinta on se, että kuoleman myrkky ei enää vaikuta, synti on poissa ja synnilliset halut sen myötä. Mieli on puhdas, tahto on hyvä ja voima Jumalan tahdon toteuttamiseen vilpitön. Terve sielu terveessä ruumiissa on kirjaimellisesti totta, sillä sielukin on jälleen kokonaan eheä. – Ei siis ihme, että Paavali äityy jopa pilkkaamaan kuolemaa: Missä on voittosi ja pistimesi? Missä nyt olet, kuolema, kun Herra Jeesus on sinut niellyt ja katkaissut pistimesi terän?

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Sama.

[Ryysy]

Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan.
Jes. 65:2

Jumala ojensi kätensä Israelia kohti, mutta kansa kulki omia teitään. Käsien ojentaminen on rukouksen merkki, niin syvästi hän halusi olla kansansa Jumala. Kansa valitsi kuitenkin toisin. Puutarhoissa uhrattiin hedelmällisyyden jumalille. Haudoilla etsittiin hengellisiä neuvoja vainajilta. Mitä Herra oli aiemmin kieltänyt, sitä kansa nyt harrasti, ja sen teot nostattivat Jumalan eteen ”vihan savun”. Kansa tahtoi itse tehdyn jumalan: hiukan mystisen, sopivan harmittoman. Jesaja peilaa kansan lankeemusta käsky käskyltä Jumalan kymmeneen käskyyn. Väärän tien valinneiden kohtalo tulee olemaan järkyttävän erilainen kuin Herran omien. Toiset saavat henkilökohtaisen siunauksen, toiset henkilökohtaisen kirouksen. Toisille koittaa ihmeellinen ilo, toisille vielä suurempi murhe kuin mitä tässä ajassa koskaan koettiin. Jumala lupaa tehdä omasta kansastaan riemuitsevan kansan.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

(Sama.)

[Katla]

Kuljetko sinä jeesuksen veren suojassa, turvassa kaikelta ulkopuoliselta uhkalta ja saat armon kun olet tehnyt väärin, anteeksi annon kaikesta mitä olet tehnyt jessen veren suojaamana? Vai joudutko viimeiselle tuomiolle, jossa ihmisten pahat teot punnitaan?

[Alive]

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa...

[Katla]

ja kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole.

[m-vaiva]

Nyt taiitaa oikeanlainen ihminen levittää Jumalan sanaa, kun ketään ei ahdista.

[Katla]

Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle.

[m-vaiva]

Kuolleet eivät tiedä mitään... sillä ei ole tekoa, ajatusta, tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä." (Snj. 9:5, 10)

[Katla]

[Ryysy]

Minusta nämä on jotkut ihan hyviä. Plussaa, kun niitä on vähän avattu (no, tuon yhden kirjan näkökulmasta, mutta silti).

[Ryysy]

Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.
Room. 5:15

Armo on niin paljon enemmän kuin rikkomukset, joista armahdetaan. Ihmisen historia on synnin värittämä, emmekä me voi sen todellisuutta välttää. Yhden ainoan ihmisen, Aadamin, rikkomuksen tähden ihmiskunta joutui kuolemanalaisuuden tilaan. Ylpeyteen lankeamisen seuraus oli todella karu. Me kaikki kannamme kuoleman merkkiä siihen saakka, kunnes Jeesus palaa takaisin maan päälle. Yksi lankesi kaikkien edestä, ja kaikki ovat sen teon seurausten kantajia. Jumala tuli kuitenkin Kristuksessa maailmaan ja sovitti sen itsensä kanssa. Maailman lankeemuksen aiheuttama tuomio otettiin pois, vaikka me vielä elämmekin sen seurausten keskellä. Vapahtaja vapautti meidät kirouksesta, synnistä ja syyllisyydestä. Jeesuksen, uuden Aadamin, kuolema ristillä ihmiskunnan puolesta toi jälleen toivon ulottuvillemme. Jotka Vapahtajaan turvaavat, pelastuvat rangaistuksesta ja ikuisesta kadotuksesta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Sama.

[Ryysy]

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa...

Tiedän olevani hömelö, mutta ja jos, toivottavasti en loukkaa ketään: minulle tästä sanonnasta on aina tullut koiran kanssa tehdyt metsälenkit mieleen...

[Katla]

Minulle tulee joku Englannin sumuiset nummet mielikuva.

[Katla]

KORKEA VEISU 2
1. "Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja."