Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

Asiaa aiheesta ja sen vierestä

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja Biancaliina » 19.08.2011 13:18

Julkaisematta.
-

Ei varmaankaan tasoa: "Tunge se LSD * ja lakkaa myrkyttämästä muita"?
Biancaliina
 

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.08.2011 16:37

Psykopatologia kirjoitti:Saatan poistaa kirjoituksesi tänään.
Tuollainen tyyli ei täällä vetele.

Kirjoittaja saattaa mieltää reponssini kernaammin
hermostumisena yms. kuin harkintaan pohjaavana.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja Maria » 19.08.2011 17:03

En ymmärrä, miten joku voi kuvitella olevansa netin kingi.
Maria
 

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja ve e » 19.08.2011 21:12

Tällainen ketju on jossain mielessä kaikkea, mitä olen aina toivonut. Jollain salaisella, luvattomalla tavalla. Mutta en kuitenkaan jaksa ruveta etsimään parasta, edes tältä foorumilta. No, ei kai kukaan ole jaksanut.
ve e
 

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja Maria » 19.08.2011 21:37

Siis sellaisesta eksentrisyydestäkö pidät, että osa viesteistä on jäänyt kellumaan
bittiavaruuteen vastauksina jollekin, jota ei näy?
Maria
 

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja ve e » 19.08.2011 21:41

Ei, en kyllä tarkoittanut tuota puolta tästä ketjusta. Sen aiheesta puhuin.
ve e
 

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja Maria » 19.08.2011 22:28

En ole niin kilpailuhenkinen, että tykkäisin valita parhaita tai rankata, olipa
kyse sitten melkein mistä tahansa. Ottaa päähän jo sekin, että rakastamani
harraste on muuttunut lähes kilpailupakkoiseksi. "Kyllähän nyt vähän pitää
jaksaa tsempata." Ovat useimmat mieltä.

Mutta kiitollisena vastaanotan hyviä lukuvinkkejä.
Maria
 

Re: Paras kirjoituksesi kautta aikojen?

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.08.2011 11:40

Minun 'paras' kirjoitukseni syntyi kasvuvuosina. En muista tarkkaa ikää; olisinko ollut 12-13 vuotias. Kouluaine, jonka nimi on Ihminen koiran silmin. Ei ole enää tallella ainakaan minulla, en tiedä mahtaako löytyä äitini kätköistä. En ole koskaan kysynyt.

Siinä aineessa katselin, ruodin, ja hämmästelin ihmisiä rakkaan eläinystäväni, Mira-nimisen collien, silmin; tarkastelun kohteena olimme kaikki me - silloisen elämäni läheiset. Minä mukaan luettuna. Kirjoitus on monessa mielessä paras, nykyistenkin mittapuideni mukaan. Ehkä yksi sen vahvuuksista on, että se kertoi paljon minusta minulle - lisäsi itsetuntemusta niin sanotusti. Se aine oli hyvä - voittoisa - objektiivisestikin arvioituna; siinä ilmeisesti aikuisiin teki vaikutuksen varhaisteinin tarkka havainnointikyky, joka oli puettu humoristiseen muotoon, ja asioita kuvattiin pilke silmäkulmassa. Koira ihmetteli ympärillään olevia - ja hänen mielestään - toinen toistaan merkillisempiä ihmisiä ja näiden 'toilailuja', ja hiljaa mielessään ajatteli näistä vaikka mitä. Veti koiramaisia johtopäätöksiään.

Kyseinen aine on kulkenut mukanani muistoissani, ja se putkahtaa pintaan aina silloin tällöin elämäni mutkissa. Kuten viime kesänä isoäitini kuollessa. Isoäiti, Mamma, oli Miran elämässä keskeinen henkilö ja äänekkäässä hössöttävyydessään myös koiraparan herkkiä hermoja raastava; yksi niistä, joita Mira ruoti antaumuksella, kun sai paperia ja kynän käyttöönsä... Tuon ajan colliet olivat varsinaisia hysteerikkoja, mutta samalla kuitenkin älykkäitä ja fiksuja paimenkoiria, jotka tarkkailivat laumaansa paimenen otteella; niinpä 'Miran mietteistä' on ollut minulle paljon iloa vuosien varrella.

Aikuisiältä mieleeni tulee toinen 'paras', ja sekin on 'paras' hyvin henkilökohtaisista syistä. Tein yhteen pieneen ilmaisjakelulehteen haastattelun perhekodista, jossa tyttäreni asui. Haastattelu tehtiin hänen viimeisenä syksynään, ja julkaistiin valokuvineen juuri samoihin aikoihin, kun hän kuoli - joulun alla. Ensin ilmestyi lehti, muutama päivä ilmestymisen jälkeen kuvassa perheen isän sylissä iloisesti hymyilevä lapsi olikin kuollut, ja haastateltu perhe asukkaineen surun keskellä...
Tähän asiaan liittyen minulla on unelma; jos vielä joskus saisin itseni jaksamaan ja innostumaan edes yhden haastattelun tekemisestä niin, että kertoisin samaisessa lehdessä mitä perheelle ja perhekodille nykyisin kuuluu.
Mirri
 

Edellinen

Paluu Romulaatikko



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa