Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

Asiaa aiheesta ja sen vierestä

Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 18.10.2017 20:16

Vihreiden rovaniemeläinen puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen vaatii tavaratalo Stockmannia lopettamaan Hullut Päivät -nimen käytön kampanjoinnissa. Keränen on lähettänyt aiheesta yhtiölle kirjeen.

– Mielestäni vaikutusvaltaisella, tunnetulla ja näkyvällä yrityksellä on kannettava vastuuta käyttämänsä retoriikan vaikutuksista. Hulluista puhuminen vähättelee mielenterveysongelmia ja leimaa ongelmien kanssa eläviä, ja siksi Hullut Päivät on lopetettava, Keränen kirjoittaa kirjeessään.

Tampereen yliopistossa vastuullista liiketoimintaa opiskeleva Keränen nostaa

esille liiketoiminnan laaja-alaiset vaikutukset.

– Mielestäni voitte uudelleen brändätä alennusmyyntinne niin, että sen nimi ei ole osana diskurssia ja retoriikkaa, jossa mielenterveysongelmia vähätellään ja niistä tehdään viihdettä. Vastuullinen yritys ottaa huomioon kaiken toimintansa kaikki vaikutukset, ja mielestäni mielenterveysongelmilla naureskelu ei kuulu 2010-luvun yrityskuvaan, Keränen kirjoittaa.

https://yle.fi/uutiset/3-9888418?origin=rss
Sievä Sigismund
 

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Ryysy » 19.10.2017 20:29

Tägäisin tähän Kyllästyneen sana-asiaintuntijana. Joku joskus väitti Hulluja päiviä nimikkopäivikseen, olen aiemmin/sittemmin ominut kaveripiirissä sanonnan itselleni "hei, taas mun nimikkopäivät". Nyt kun ajat muuttuvat, ei enää voi sanoa, että "tämä sana merkitsee minulle tätä".

Käytin lapsena ala-asteella paljon termiä "vammainen" ja "vamu", se tarkoitti hauska tai hullu, vähän hölmö (hyvällä tai huonolla tavalla), vähän huonon jutun juuri kertonut. Opettaja otti puhutteluun. Minulla on myös ala-asteella tehty (saman opettajan aikaan) vihkonen, jossa kuvailen luokkalaisiani, lähes kaikkia parhaita kavereita kuvailevissa teksteissä esiintyy ilmaus "hullu", joka niissä teksteissä koittaa tarkoittaa sitä, että 'hänestä pidän erityisesti, hänen kanssaan olemme samalla aaltopituudella'. En joutunut puhutteluun.

Onkohan tässä kyse siitä, että mikäli itse kuuluu joukkoon, on sana ok itseironisesti ja mikäli ei kuulu joukkoon, on sana huono. Hullut päivät eivät ole henkilö(itä) jne.?

Minulle on ok, jos sana 'kriminalisoidaan', mutta johdannaisemmat, kuten 'se oli ihan hullua' tai 'summer is grazy' ovat erikseen. Näille, kun en heti löydä vastaavaa.
Ryysy
 

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Mirri » 19.10.2017 20:57

Minä taas en haluaisi kyseisen sanan 'kriminalisointia'.
En usko keneltäkään olevan pois sen, että Stockmannin sekopäisiä alennuspäiviä pystypaineineen sanotaan hulluiksi päiviksi. Äitini, joka on ollut Stockan myyjä, tiesi kertoa kyseisen alennusmyynnin olevan juuri sitä itseään: hullut päivät. Ehkä alennusmyynti ei nykyisenä nettiaikana enää ole (Helsingin) tavaratalossa samanlainen hullunmylly kuin se on menneinä vuosikymmeninä ollut, mutta nimi huokuu historiaa: asiakkaat sekosivat, eivätkä myyjätkään ihan täysijärkisinä selviytyneet...

Sitä paitsi sanaleikit ovat kivoja. Mielenterveysomaisten yhdistys Finfami on painattanut paitoja joissa lukee hullunomainen. Jos joku näkee hullunomainen-paita päällään kulkevan ihmisen, hän voi itse arvioida kuinka hullunomaisesta henkilöstä mahtaa olla kysymys.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Ryysy » 19.10.2017 21:16

Hullunomainen, mutta tuohan on sarkasmia tai sitä toista. Ja vielä kunnon kaksoismerkitys, ikään kuin olisi itse (kuin) hullu, mutta samalla painottuu se, että on hullun omainen. Sanaseppopoliisit toki ovat eri mieltä. Luulen, että jos äitini ostaisi tuollaisen paidan (itseeni viitaten), niin loukkaantuisin, koska tietäisin sen olevan häneltä kettuilua. Olenpa tiukkis! Mutta ajattelen, että ajattelisin jotenkin, että 'no nyt kaikki tajuavat, tietävät että jotain'. Voi liittyä siihen, että meillä päin hulluus on (merkityksessä mt-ongelmainen) pohjimmiltaan ollut negatiivinen asia. Lisäksi osa ajattelee, että hulluus viittaa psykoottistasoiseen sairauteen. Arkikielessä taas "hullu" mielestäni viittaa kaikkeen terveeseen... Hevoshullu, koirahullu... Onpa vaikea aihe muuten.

Sanaa voi käyttää sekä lyttäämiseen, avoimuuteen ja suvaitsevuuteen sekä itseironiaan(?)

Umpikuja. Tägään kaikki.
Ryysy
 

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Alive » 19.10.2017 22:46

En ole osannut ajatellakaan "hullujen päivien" loukkaavan mielenterveysongelmaisia vähättelemällä näiden ongelmia. Hullua.
Alive
 

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Ryysy » 19.10.2017 23:20

Jutussa oli jotakin, että palautetta ei ole tullut mielenterveystoimijoilta ("Stenbäck korostaa, että mielenterveystoimijoilta ei ole tullut mitään kritiikkiä kampanjaa kohtaan.") jne. Mikä ihmeen mielenterveystoimija?! Yhdistyskö? Jos joku sanookin, että termi tuossa kontekstissa on ok, se ei tarkoita sitä, että se on ok. Sitten pahoitellaan mielipahaa. Kas kun ei ole jopa kunnianosoitsus.

Nykynuorilla "psykoosit tulilla"-meemi/sanonta on myös aika suosittu. Että niitä tähän seuraavaksi.

Kirjoitus ei ollut kelleen, vaan yleisesti hulluushuumoria, 'ootko ottanut lääkkeet' ja 'vtun narkkari'-paskaa vastaan.

Hymiö.
Ryysy
 

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja Mirri » 19.10.2017 23:51

Stockmannin alennusmyynnin nimi on aiemminkin herättänyt pohdintaa: loukkaako Hullut Päivät mielenterveysongelmaisia ihmisiä vai eikö loukkaa.
Lehtiartikkeli vuodelta 2016 "Hullut Päivät alkavat taas":
Suomen skitsofreniayhdistyksen puheenjohtaja Anita Passilahti ei koe Hullut Päivät -nimeä loukkaavana.
– Ainakaan minua itseäni tuo nimi ei juuri haittaa. Monet skitsofreenikot ovat varsin avoimia ja värikkäitä puhujia ja voivat itsekin kutsua itseään hulluksi, Passilahti paljastaa.
– Tosin melko harva suomalainen osaa edelleenkään puhua mielenterveysongelmista avoimesti. Aihetta kartetaan jopa perheenjäsenten välilläkin.

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/443586- ... lisairaita
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Hullut Päivät vähättelee mielenterveysongelmia

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 20.10.2017 07:52

Täällä siis alkuperäinen kirjoitus
http://miikkakeranen.puheenvuoro.uusisu ... lut-paivat
Keskustelussa lukee, että Keränen on itse hullu ja siksi häntä vituttaa hullut päivät.

"Ketkä "he"? Olen kirjoittanut omasta depressiostani melko avoimesti aiemmin, voit googlailla jos todella kiinnostaa. Ja kritiikin tulkitseminen "mielensäpahoittamiseksi" tai "loukkaantumiseksi" on niin kulunutta, että en jaksa alkaa siitä vääntämään."
Hän ei siis ole ylpeä hullu ja siksi hulluista ei saa muutkaan laskea leikkiä.
m-vaiva
 


Paluu Romulaatikko



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron