Mitä jos paranee?

[Pinja]

PP mitä käy, jos paranee mielenterveysongelmistaan, saako tätä foorumia enää käyttää rekisteröityneenä?

[Psykopatologia]

Saa.

[Lauri]

Parantunut mt-potilas on ideaali vertaistuki-ihminen. Ainakin minun mielestäni.

[Mirri]

Kuulostan varmaan taas hirveän pessimistiseltä, mutta kysyn silti: mahtaako parantuneita mt-potilaita oikeasti olla olemassa?

Tilapäiset mielenterveyden häiriöt tulevat ja menevät, mutta jos ihminen tosiaan on psykiatrinen potilas - tavalla tai toisella - niin pahoin pelkään, että paraneminen ei ole totta ja pahimmillaan se on sairauden muuttumista vaikeammaksi sillä tavoin, että potilas on itse alkanut kuvitella parantuneensa. Oireettomuutta toki voi olla, diagnoosit voivat muuttua ja 'lieventyä'.
Parantuneeksi tai terveeksi itseään luuleva psykiatrinen potilas on erittäin huono vertaistukija, koska hän voi johtaa harhaan - muunmuassa lääkitysasioissa.

Esimerkiksi syövän kohdalla pidetään viittä täysin 'puhdasta' ja oireetonta vuotta vähimmäisaikana, jonka jälkeen vasta voidaan sanoa henkilön parantuneen syövästään. Mikähän psykiatristen sairauksien ja häiriöiden kohdalla olisi täyden oireettomuuden aikaraja, jonka jälkeen voidaan sanoa ihmisen todistetusti parantuneen?

[Lauri]

Miksei muka voisi parantua? Ihan yhtä hyvin kuin muistakin sairauksista. Poikkeuksen tekevät krooniset sairaudet.

[Mirri]

Psykiatriset sairaudet kai usein kuuluvat juuri kroonisiin sairauksiin. Ne kehittyvät ja etenevät ajan kanssa hitaasti ja huomaamatta, ja ne päästään havaitsemaan ja hoitamaan paranemismahdollisuuksia ajatellen aivan liian myöhään.

[Lauri]

Sinulla on turhan pessimistinen näkemys aiheeseen. Voihan ihmiselle tula esim psykoosi kerran elämässä ja sitten se paranee. Myös hitaasti kehittynyt sairaus voi parantua ajan kanssa sitkeällä terapialla ja hoidolla. Erityisesti lasten kohdalla toipuminen voi olla nopeaakin, kun häiriön aiheuttanut asia saadaan korjattua. Esim. siirtyminen terveellisempään ympäristöön.

[Mirri]

Tiedä häntä; pessimistinen, tai realistisuudessaan käytännön tosiasiat huomioon ottava...

[Pinja]

On sairauksia, missä on erittäin pieni todennäköisyys paranemiseen kuten skitsofreniassa. Jos skitsofreenikko alkaa pitää itseään terveenä, ei hyvä asia. Tunnen yhden skitsofreenikon, joka ei tajua sairastavansa skitsofreniaa, tajuaa kyllä, että voisi tulla parempaan kuntoon muttei näe huonoa kuntoa sairautena. Sitten on mielenterveysongelmia mistä voi parantua suuremmallakin todennäköisyydellä, todennäköisyydet tuskin kovin korkeat yleensä ottaen ovat, mutta on hyvin yksilöllistä riippuen millainen hoito on ja voiko aika myös parantaa. Veljeni oli mielenterveysonglemainen, hänellä oli vaikea yleinen ahdistuneisuushäiriö ja vaikea masennus, hän parantui täysin. Pahimmillaan hänellä oli yhtaikaa 5 eri psyykelääkettä ja kävi psykoterapiaa 2 vuotta. Jos hänkin parani niin uskon, että voin hyvin itsekin parantua. Tiedän, että tulen parantumaan, olen tehnyt valtavasti töitä tuloksellisesti, käyn pitkää psykoterapiaa lääkityksen tukemana. Väitän, että paranen muutaman vuoden sisällä.

[Pinja]

Täällä sairaat ihmiset antavat toisilleen vertaistukea, minä olen kokenut vertaistuen avuksi. En suinkaan niin, että vertaistuki olisi yleensä ottaen ollut huonoa. Ehkä täällä saattaa olla joku tervekin joukossa, muistan jonkun maininneen olevansa täällä, vaikka ei ole mielenterveysongelmaa.

[Ryysy]

Jos puhutaan esim. skitsofreniasta parantumisesta, niin mitä silloin tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Mietin vain, kun on tilastoja, joissa kerrotaan, että tietty määrä paranee... että ketä on laskettu mukaan?

Onko oireeton, mutta lääkkeitä syövä skitsofreninen aina ja ikuisesti jotenkin sairauden näkökulmasta "remissiossa" (vai mikä se termi on, kun sairaus ei oireile)? Vai onko "remissiossa" aina lääkkeetöntä aikaa? Eli mikä on oireettomuuden ja lääkkeettömyyden ja remission suhde, kun mietitään sairauksista parantumista?

Kysymys koskee toki muitakin sairauksia tai vaivoja kuin skitsofreniaa. (Niin ja ensimmäisenä tulee mieleen tietysti omat sairaudet tai vaivat, ihan ahdistuneisuudesta kuukautiskipuihin.)

[Pinja]

Jos oireet loppuvat, on terve. Terveyden pystyy todistamaan ilman lääkitystä, jos on lääkitys, niin pystyy vain veikkaamaan.

[Pinja]

Masennus on pahimmillaan sitä, ettei usko toipuvansa, kokee itsensä toivottomaksi. Joskus koin itseni toivottomaksi ja että en tulisi paranemaan koskaan, nyt elän toivossa ja olen varma parantumisestani.

[Valkosiipi]

Työkyky on aika hyvä terveyden mittari.
Jos pystyy ilman merkittäviä ongelmia tekemään täyspäiväisesti työtä, on aika terve.

Parantumisesta ei minusta voi puhua, jos ei ole työkykyinen.

[Pinja]

Entisen mielenterverveysongelmaisen voi olla vaikeaa saada töitä, voi jäädä maleksimaan työnhakijaksi, silloin ei voi antaa näyttöä työkykyisyydestä, että pystyy koko päivän tekemään töitä. Sitten on vain uskottava olevansa terve vaikkei välttämättä pysty näyttämään sitä työllä. On onni, jos pääsee töihin.

[Valkosiipi]

Kannattaa aloittaa työkokeiluilla, työtoiminnalla, vapaaehtoistyöllä... yms.
Näitä pystyy tekemään kuntoutustuella tai työttömyyspäivärahalla.

Kun sopiva ala on löytynyt, kannattaa hankkia kunnollinen koulutus.

Valmistumisen jälkeen voi aluksi joutua tekemään työtä ilman palkkaa tai tuetusti,
jotta pystyy osoittamaan olevansa kykenevä ja motivoitunut työhön.

Jos kaikki menee hyvin, todennäköisesti nuorelle ihmiselle palkkatyö löytyy.

[Ryysy]

Työkyky ei voi olla mikään luotettava mittari. Jos on lapsia, siihen tulee pakosti mukaan vielä lastenhoito terveyden mittarina. On täysin eri asia käydä töissä kuin käydä töissä, hoitaa lapset, koti, ystävyyssuhteet, mahdolliset opiskelut, kaikki. Esim. työssäkäyvän ihmisen asunto voi muistuttaa enemmän sikalaa kuin ihmisasuntoa. Jokaisella on erilaiset sisäiset voimavarat jaksaa - siitä en tiedä ovatko ne muuttuvaisia.

Terveyttä ei myöskään voi mitata työllä sen vuoksi, koska eri ihmiset sopivat ja sopeutuvat eri aloille eri tavalla. En tiedä onko kyse luontaisista taipumuksista, työyhteisöstä vai mistä... mutta pointtina kai se, että yksi ja sama työ voi kuormittaa kahta eri ihmistä täysin eri määrissä. Toiselle se on lastenleikkiä ja nautinnollista, toiselta se taas vie kaikki voimat jne.

[Pinja]

Jos työ on raskasta ja työlästä, voi silti olla täysin terve, vaikka kokisi työn raskaaksi ja työlääksi.

[Mirri]

Työkyky on nykyisin aika laaja ja joustava käsite, joka ottaa huomioon yksilön elämäntilanteen kaikkinensa. Siinä mielessä työkyky voisi olla hyvä terveyden mittari. Sillä edellytyksellä tietysti, että esimerkiksi perheellinen ihminen kertoo kotinsa olevan kuin sikala ja niin lasten kuin ihmissuhteidenkin rempallaan hänen jaksaessaan käydä työssä... Lopputulos voisi olla, että henkilö sellaisessa tapauksessa todetaan työkyvyttömäksi. Silti vaikka hän itse mielestään on työkykyinen koska kykenee käymään töissä.

Ihminen ei ole työkykyinen, eikä niinollen terve, jos hän panee kaikki voimavaransa ja pahimmassa tapauksessa ylikin siihen, että käy töissä.
Se vain, ettei voida kovin helposti määritellä työkyvyttömäksi, jos henkilö itse haluaa säilyttää käsityksen itsestään työkykyisenä. Siinä mielessä työkykyisyys on huono terveyden mittari. Työssä käymiseen kykenevä henkilö voi olla ties miten pahasti sairas, mutta hän pystyy salaamaan elämänsä alueet, joissa sairaus näkyy. Kun eivät kotikäynnit ole sallittuja, ja hänen lastensa hyvinvoinnin tarkastelu taas on ihan oma juttunsa...