Osastolla aidoimmat ihmiset

[minätäällä]

Itkettää, kun kotiuduin yhdistetyltä suljetulta ja avoimelta osastolta. Niin kivoja, aitoaja ja rehellisiä ihmisiä en ole tavannut vuosikymmeniin.

Oikeastaan on ikävä takaisin, lyhyen sukulaisvierailun jälkeen. Onko muillakin samoja tuntemuksia, osaston pakkohoidosta huolimatta? Missä muualla voi olla muutamalla sanalla jo samalla samalla aaltopituudella ikään ja sukupuoleen katsomatta?

[xxccz]

´
Täällä?

[Raatelulammas]

Minätäällä, hienoa että sinulla oli noin positiivinen kokemus osasto-hoidosta! Toivon että muistot ja tunnelmat kantavat sinua pitkälle. Minullakin on muutamia hyviä muistoja mm. avo-osastosta ja päiväosastosta, jopa erään psyk. polin odotusaulasta (usein melkein sanatonta yhteisymmärrystä siellä)... Suljetulla osastolla lyhyesti vieraillessani en saanut mitään kunnon kontakteja toisiin potilaisiin.

Minusta tuollaisen vertaistuen kuuluisi toimia täällä netissäkin. Jakamisen, tilan ja ajan antamisen, kunnioittamisen... Se vaatii hyvää moderointia, eli tavallaan kaitsemista. Ettei paikasta tule liian myrkyllinen, kaottinen ja turvaton ihmisten avautua ja jakaa tuntojaan ja ajatuksiaan. Koska aina löytyy monta ihmistä jotkas käyttävät mielellään nettiyhteisöjä omina kaatopaikkoinaan, jonne suoltavat kaiken oman pahan olonsa huutomerkkien kera, haluten riitaa, huomiota, kaikkea semmoista...

Minun puolestani me kaikki voitaisiin yrittää vaikkapa juuri tällä foorumilla saada aikaan sellainen ilmapiiri joka kantaa, tukee, lohduttaa ja kuuntelee, antaa tilaa ja aikaa.