Mirri kirjoitti:Raatelulammas, ei tietystikään lapsista 'kuulu' pitää, eikä ole mitään velvollisuutta. Mutta inhoaako ihminen osaa itsestään inhoamalla lapsia; kun on itsekin ollut inhoamansa lapsi. Vai onko tietynlaisia lapsia inhoava ihminen mielestään ollut jollakin tavoin erilainen ja vähemmän epämiellyttävä lapsi, joka ei omasta mielestään ole kenenkään aikuisen mielestä ollut inhottava, rasittava, ja vastenmielinen? Minua askarruttaa tuo lasten pitäminen vastenmielisinä, koska en oikein ymmärrä, että inhoaako lapsia inhoava ihminen myös itseään lapsena, vai pitääkö itseään muita lapsia parempana lapsena. Tai pitää itseään ainakin parempana lapsena kuin mitä ne hänen inhoamansa lapset ovat...?
Joka tapauksessa lapsia inhoava ihminen on itsekin ollut lapsi; aikuisten mielestä varsinainen söpöliini tai hirveän vastenmielinen, tai ties mitä kaikkea siltä väliltä... En pääse yli enkä ympäri ajatuksesta, että tietynlaisten lasten inhoaminen ja leimaaminen epämiellyttäviksi kuvaa ihmisen suhdetta itseensä lapsena. Oletko sinä ollut 'hemmoteltuja pikku-prinsessoja' parempi ja vähemmän epämiellyttävä lapsi, kun/jos kukaan ei ole kehunut sinua, eikä sinulla ole ollut mahdollisuutta tehdä hurmaavaa vaikutusta ympärilläsi olleisiin aikuisiin?
Mirri kirjoitti:Lapset ihan oikeasti ovat sellaisia, että syntymästään alkaen he pyrkivät vaikuttamaan aikuisiin kaikin käytettävissä olevin keinoin; aikuisten manipulointi kuuluu lapsena olemiseen ja lapsena selviytymiseen. Aikuiset sitten vain asettavat turvalliset rajat, ja päättävät miten pitkälle ovat lastensa pyöriteltävinä.
Mirri kirjoitti:Lasten pitää saada tuntea, että heillä on vaikutusvaltaa ympärillään oleviin aikuisiin, ja että heidän olemassaolonsa kaikkine tarpeineen kuullaan ja nähdään; sitä enemmän (ja 'häikäilemättömämmin') he manipuloivat mitä vähemmän heitä otetaan huomioon. Tai sitten eivät edes yritä herättää minäänlaista huomiota mistään manipuloinnista puhumattakaan, vaan vetäytyvät... Olisiko sellainen näkymättömyyteen ja huomaamattomuuteen vetäytyvä lapsi miellyttävämpi?
helu kirjoitti:Maria kirjoitti:Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat.
Kuullut sanontaa "koko kylä kasvattaa"?
Jos lasta ei saa huomioida kuin omat vanhemmat, niin kovimpa yksipuoliseksi jää lapsen kuva ihmisistä. Mitä useampi aikuinen näyttää lapselle miten käyttäydytään ja miten sitä huomiota saa, sitä sosiaalisemmaksi lapsi kasvaa. Sosiaaliset taidot kun on opeteltava, ei ne tuu syntymän mukana
Mirri kirjoitti:Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat.
Maria, mikä/kuka estää tai kieltää? Vai tarkoitatko, ettei muiden pitäisi?
Biancaliina kirjoitti:"Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat."
Mitä tarkoitat huomiolla?
Jos sitä, miten itse ymmärrän, niin en käsitä näkökulmaasi.
Mirri kirjoitti: Lasten pitää saada tuntea, että heillä on vaikutusvaltaa ympärillään oleviin aikuisiin, ja että heidän olemassaolonsa kaikkine tarpeineen kuullaan ja nähdään; sitä enemmän (ja 'häikäilemättömämmin') he manipuloivat mitä vähemmän heitä otetaan huomioon. Tai sitten eivät edes yritä herättää minäänlaista huomiota mistään manipuloinnista puhumattakaan, vaan vetäytyvät... Olisiko sellainen näkymättömyyteen ja huomaamattomuuteen vetäytyvä lapsi miellyttävämpi?"
Mirri kirjoitti:
Elävässä elämässäni mielenrauhaani eniten järkyttänyt lasten rikkoma kapistus on tuolihissi, joka portaita sisältävässä julkisessa rakennuksessa oli vanhuksille ja muille liikuntavammaisille korvaamaton. Se on rikottu lasten leikeissä. Eivät auttaneet kieltolaput, neuvot, ohjeet, käskyt, komennot, ei yhtään mikään. Vanhemmat seisoivat vieressä, ja ihastelivat, kun heidän lapsensa laskivat liukumäkeä tuolihissin kiskolla ja hihnan päällä, ja keksivät sen kanssa toinen toistaan hienompia ja luovempia leikkejä... Eräätkin kerrat olen vanhemmille selittänyt, että se hissi on ihan oikeasti arvokas (niin hinnaltaan kuin muutenkin); moni tarvitsee sitä, ja vanhempien on huolehdittava siitä, että pitävät lapsensa poissa siltä. Mutta saahan sitä selittää, vedota, ja suorastaan rukoilla... Vanhemmat eivät kertakaikkiaan hyväksy eivätkä ymmärrä sitä, etteivät heidän lapsensa ole 'maailman napa', jonka edessä maailma menee polvilleen antaen heille kaiken mitä vain ikinä heidän mielensä halajaa. Vanhemmat eivät käsittäneet, että lapset eivät saisi leikkiä niin arvokkaalla 'lelulla' kuin mitä julkisen rakennuksen tuolihissi on, ja että on vanhempien vastuulla paimentaa lapsia, niin omia kuin toisten.
Sen sijaan lapsille (vaikka työnsä velvoittamana) rajoja asettava aikuinen leimautuu kovin helposti lapsia vihaavaksi tapaukseksi. Tuntuu kummalliselta joutua vanhemmille selittämään, että minun velvollisuuteni on puuttua heidän lastensa käyttäytymiseen, jos he eivät itse katso perään... Vanhemmat eivät kertakaikkiaan tunnu tajuavan, että aina on joku, jonka velvollisuus on asettaa heidän lapsilleen rajoja, jos he itse eivät tee sitä.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa