Hemmotellut Pikku-Prinsessat

[Raatelulammas]

Oletteko te muut törmänneet tällaiseen pikkutyttö-tyyppiin, joka on niin pilalle hemmoteltu että ihan oksettaa?

Tytön pelkkä olemuskin viestii siitä, että hän on kyllästymiseen asti saanut kuulla lepertelyjä siitä, miten suloinen hän on, jopa kiukutellessaan. Tällainen tyttö saattaa usein puhua hunajaisen lässyttävällä äänellä, leikkien samalla hiuksillaan tai kielellään, keimaillen. Tyttö saattaa myös venytellä paljon, kiemurrella, ojennella raajojaan, aivan kuin paistattelisi toisten ihmisten ihailussa. Tyttö virnistelee ja keikistelee toisten ihmisten edessä samalla tavalla kuin oman peilikuvansa edessä. Hänelle se on aivan itsessään selvyys, että koska hän, isi ja äiti palvovat ja ihailevat häntä, myös kaikki muutkin ovat täysin hänen lumoissaan - ihan luonnostaan, ilman että hänen tarvitsee tehdä yhtään mitään toisten mieliksi tai ilahduttamiseksi. Hänelle se on suuri tyrmistys, jos joku osoittaa, ettei hän olekaan sen kummempi kuin kukaan muukaan, eikä omaa sen kummempia vapauksia ja oikeuksia kuin muutkaan. Se taitaa olla suurin loukkaus, kun marttyyrimaisella itsesäälissä kieriskelemisellä tai raivokkaalla kiukuttelulla ei saakaan tahtoaan läpi. Miten jotkut vanhemmat voivatkaan ns. rakastaa lapsensa niin sairaaksi, niin kieroon?

Olen myös kohdannut muutamia pikkupoikia, joilla on tuo sama narsistisuus, mutta jostain kumman syystä tytöillä se tuntuu olevan yleisempi.

[Biancaliina]

En. Eikä lapset, nuoret tai aikuiset okseta minua. (Enää).

[Riidankylväjä]

Kyllä kai vauvatkin ovat joskus huonolla tuulella.

[Raatelulammas]

Se taitaa olla joskus vähän tabu, että kaikki lapset eivät ole oikeasti kovin herttaisia ja ihania. Lapsista kuuluu pitää, lasta pitää ymmärtää ja suvaita. Ja siis lähtökohtaisesti pidän lapsista! Mutta minä tunsin jo lapsuusaikoinani muutaman Pikku-Prinsessan. Hunajaisella lepertelevällä äänellään vanhempiaan ja kavereitaan manipuloivan, itsekkään pikku pirulaisen... Ja itkukohtauksilla sitten saatiin ne asiat, mihin söpöstely ja keikistely eivät riittäneet.

Aikuisten vika, tottakai. Kasvatuksessa mennyt jotakin vikaan. Minusta se ei ole kovin tervettä esimerkiksi kehua pikkutyttöä koko aika tämän ulkoisista piirteistä. Lapsihan ei luontaisesti ole sillä tavalla kiinnostunut viettämään peilikuvansa äärellä aikaa. Mutta jos hänelle koko aika korostetaan sitä, miten suloinen, ihana, kaunis, söpö, hän ulkoisesti on, hän ymmärrettävästi alkaa pitämään sitä hyvin tärkeänä asiana. Ehkä jopa sinä tärkeimpänä piirteenä itsessäään. Ja se on niin väärin. Ihan kuin mikään muu ihmisessä, lapsessa, ei olisi merkityksellistä.

Aikuisten, vanhempien syy, ettei lapsi ihan omana itsenään voi keskustella, tai olla muuten tekemisissä, aikuisten ja toisten lasten kanssa. Ettei lapsi koe olevansa ihan omana itsenään yhtä arvokas kuin muutkin. Ei arvokkaampi, eikä vähemmän arvokas. Ilmaan mitään keimailuja, keikistelyjä, hössöttämistä korujen, hiusten ja vaatteiden kanssa. Se osaa olla aika oksettavaa, kun se oikein pääsee vauhtiinsa. Siinä on joku ällöttävä pedofiilimainen sävy suorastaan. Ainakin joskus.

Tarkoitan tosiaan nuoria lapsia, ala-asteikäisiä. Teinit ovat teinejä, aikuiset omanlaisiaan.

[Biancaliina]

Tarkoitat siis vain alaluokkalaisia, et alle kouluikäisiä?
Tuota pedofiilijuttua en ihan ymmärtänyt.

[Maria]

Olen tavannut, mutta mielestäni liiallinen hemmottelu ja rajattomuus ovat ensisijaisesti vanhemman aikaansaamia eivätkä lapsesta lähtöisin oleva ongelma.

[Pertti Luukkonen]

Näin, ja narsistinen tuki on erilaista eri kehitys-i'issä.

[Maria]

Raatelulammas, ei tietystikään lapsista 'kuulu' pitää, eikä ole mitään velvollisuutta. Mutta inhoaako ihminen osaa itsestään inhoamalla lapsia; kun on itsekin ollut inhoamansa lapsi. Vai onko tietynlaisia lapsia inhoava ihminen mielestään ollut jollakin tavoin erilainen ja vähemmän epämiellyttävä lapsi, joka ei omasta mielestään ole kenenkään aikuisen mielestä ollut inhottava, rasittava, ja vastenmielinen? Minua askarruttaa tuo lasten pitäminen vastenmielisinä, koska en oikein ymmärrä, että inhoaako lapsia inhoava ihminen myös itseään lapsena, vai pitääkö itseään muita lapsia parempana lapsena. Tai pitää itseään ainakin parempana lapsena kuin mitä ne hänen inhoamansa lapset ovat...?

Joka tapauksessa lapsia inhoava ihminen on itsekin ollut lapsi; aikuisten mielestä varsinainen söpöliini tai hirveän vastenmielinen, tai ties mitä kaikkea siltä väliltä... En pääse yli enkä ympäri ajatuksesta, että tietynlaisten lasten inhoaminen ja leimaaminen epämiellyttäviksi kuvaa ihmisen suhdetta itseensä lapsena. Oletko sinä ollut 'hemmoteltuja pikku-prinsessoja' parempi ja vähemmän epämiellyttävä lapsi, kun/jos kukaan ei ole kehunut sinua, eikä sinulla ole ollut mahdollisuutta tehdä hurmaavaa vaikutusta ympärilläsi olleisiin aikuisiin?

Minusta vähän ikävällä tavalla yleistät Raatelulampaan aiempaa kertomusta muuttaen, että Raatelulammas ei pitäisi lapsista noin ylipäätään ja analysoit Raatelulammasta tuolta pohjalta. Sellaistahan Raatelulammas ei sanonut, että kaikkia lapsia inhoaisi, vaan että joistakin lapsista ei pidä heidän saamansa rajattoman kasvatuksen vuoksi. Lapsi on ihminen ja kaikista ihmisistä on vaikea pitää. Pidätkö Mirri itse kaikista ihmisistä?

[Pertti Luukkonen]

Aiempi poistettu viesti oli osoitettu suoraan sinulle. Tämä viesti on sen variantti. Vaikka etiologia ei olisikaan sinuun osuva, on yleinen deskriptio sangen osuva väännös sinusta sellaisena kuin täällä esiinnyt.

[Raatelulammas]

Ei ollut kirjoitettu sinusta, Tristan. Sinä et ole tuollainen, millaiseksi kyseistä tyttölapsi-tyyppiä kuvailin.

Ja edelleen, pidän lapsista, sukupuolesta riippumatta. Minulla on suojelevia ja helliä tunteita lapsia kohtaan. Lasten kanssa on antoisaa jutella ja leikkiä. Mutta ehkäpä tämä aiheeni pilalle hemmotelluista pikku-pissiksistä on tulenarka aihe, ja ehkäpä jotkut näkevät tässä ketjussa tilaisuuden rökittää minua. No, ihan miten vaan.

Lapsella on hyvä olla terve itsekunnioitus ja omanarvontunto, ihan riippumatta siitä onko lapsi kumpaako, tai sanotaanko vaikka mitä tahansa, sukupuolta.. On täkeää että lapsi kokee olevansa arvostettu ja pidetty, sekä kehonsa että persooonansa puolesta, juuri sellaisena kuin hän on. Ilman, että tarvitsee lespata jo pikkuisena, ja siis vähintään n. kolme kertaa päivässä, vieraillekin ihmisillee, omista vaatteistaan, hiuksistaan ja koruistaan Michael Jacksonin puheäänellä. Ihan pieni lapsi ei kauheasti mieti, että onko hän ruma vai kaunis, onko joku toinen rumempi tai kauniimpi kuin hän. Ne on ne vanhemmat, jotka saattavat ohjata lapsen keskittymään siihen, miltä joku näyttää, ja näyttääkö joku ihminen valokuvamallilta vaiko ei. Jos kovin nuori lapsi alkaa laittamaan paremmannäköisyys järjestykseen ihmisiä ympärillään, hoikkuuden, muodikkuuden ynnä muun semmoisen suhteen, hän on mielestäni tuupattu liian aikaisin teinien maailmaan, siltä osin ainakin.

Minäkin leikin lapsena jonkin verran missi- ja prinsessa-leikkejä, muiden ikäisteni tavoin. Mutta jos lapsen arvomaailma menee ihan tuohon ulkoisen määrittelemiseen, niin minusta se ei ole ehjää ja hyvää, tervettä. Jos höpötykset ihan todella menee siihen, kuka on paremman näköinen kuin joku muu, niin mielestäni lapselta on jäänyt jotakin ihanaa kokematta. Jotakin, jota on hankalaa saada enää takaisin. Eli sellainen tapa kokea ja tutkia maailmaa, jossa sydän ratkaisee, kuka on kiva ja ihana, arvokas.

Minusta pikkutyttö-pissisten vanhemmilla on usein jotenkin niin outo suhtautuminen tyttäreensä. Vähintään jommalla kummalla vanhemmista. Lasta ei ikään kuin edes oteta kovin todesta missään tilanteessa, jos tytär mielletään aina vain suloiseksi pieneksi nukeksi, joka on aina vaan syötävän suloinen, ihan kaikista kaunein ja suloisin. Koskettelutavat ja hellimistavat, ja tapa olla yhdessä, ovat minusta olleet jotenkin outoja. Lapselle yleensä puhutaankin vain lässyttämällä, isommallekin lapselle siis.

Tällaista näin ensi alkuun. Jos minua yritetään mustamaalata tämän ketjun ansiosta, niin ihan oma on häpeänsä mustamaalaajilla. Suuhuni ei kannata laittaa sanoja, fiksummat ainakin huomaa sellaiset panettelu-yritykset.

[Psykopatologia]

Vlistä on poisttu viestejä. Ei henkilökohtaisuuksia (enää) tähän ketjuun eikä muuallekaan.

Lähden myöhemmin taas huvittelemaan.

[Maria]

Lapset ihan oikeasti ovat sellaisia, että syntymästään alkaen he pyrkivät vaikuttamaan aikuisiin kaikin käytettävissä olevin keinoin; aikuisten manipulointi kuuluu lapsena olemiseen ja lapsena selviytymiseen. Aikuiset sitten vain asettavat turvalliset rajat, ja päättävät miten pitkälle ovat lastensa pyöriteltävinä.

Ainoastaan lasten omat vanhemmat ovat useimmiten käytännössä niitä aikuisia, jotka asettavat lapsilleen rajat ja jotka lapsiaan rajattomasti rakastavat. He ovat primaarikasvattajia. Muut aikuiset ovat yleensä ulkopuolisia. Heille jää esimerkkinä olemisen rooli. Joskus primaarikasvattajiksi luetaan esim. lastentarhanopettajat, päiväkotien lastenhoitajat ja ala-asteen luokanopettajat.

Lasten pitää saada tuntea, että heillä on vaikutusvaltaa ympärillään oleviin aikuisiin, ja että heidän olemassaolonsa kaikkine tarpeineen kuullaan ja nähdään; sitä enemmän (ja 'häikäilemättömämmin') he manipuloivat mitä vähemmän heitä otetaan huomioon. Tai sitten eivät edes yritä herättää minäänlaista huomiota mistään manipuloinnista puhumattakaan, vaan vetäytyvät... Olisiko sellainen näkymättömyyteen ja huomaamattomuuteen vetäytyvä lapsi miellyttävämpi?

Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat.

[Maria]

Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat.

Kuullut sanontaa "koko kylä kasvattaa"?

Jos lasta ei saa huomioida kuin omat vanhemmat, niin kovimpa yksipuoliseksi jää lapsen kuva ihmisistä. Mitä useampi aikuinen näyttää lapselle miten käyttäydytään ja miten sitä huomiota saa, sitä sosiaalisemmaksi lapsi kasvaa. Sosiaaliset taidot kun on opeteltava, ei ne tuu syntymän mukana

"Koko kylä kasvattaa" on kaunis ajatus, mutta käytännössä perheet ja suvut ovat hyvin erilaisia hyväksymään ulkopuolisia. Itselleni on jäänyt kummilahjojen ostajan ja satunnaisten teatterikäyntien maksajan ja järjestäjän rooli. Esimerkkinä oleminen, jonka mainitsin ja jonka jätit huomiotta, on myös vastuullinen rooli. Olen kuullut myös monien isovanhempien sanovan, että kasvattajan (tarkoittavat rajojen asettajaa) rooli on selkeästi jätetty lasten vanhemmille. En tiedä, onko toimiva ratkaisu vai ei, mutta päätökseen ovat varmasti vaikuttaneet lasten vanhempien mielipiteet ja asenteet.

[Raatelulammas]

Se on tosiaan kivaa, mitä on tullut luettua vanhoista Afrikkalaisista perinteistä kasvattaa, ja muutenkin hoitaa lasta. Paljon ihan mukavan oloista periaatetta, mm. tuo, että "Siihen tarvitaan kylä". Oishan se ihanteellista kyllä.

Pissiksistä... Käsite "pissis" on aika laaja käsite. Joillekin pissis tarkoittaa ainoastaan sellaista teinityttöä, joka haistattelee, pahistelee, esittää kovista, harjoittaa ilkivaltaa ja muutenkin rikkoo aktiivisesti erilaisia sääntöjä. Minä kuulun niihin, joiden mielestä on olemassa myös ns. rauhanomaisempia pissiksiä - joku kutsuisi heikä ehkä yleisnimikkeellä bimbo, mutta ainakin minulle bimbo tarkoittaa sinällää harmitonta tyhjäpäätä. Minun ajatusmaailmani mukaan bimbo ei tarkoita pahantahtoista ihmistä. Kun taas tämä, ei toiminnaltaan ja kielenkäytöltää niin avoimen aggressiivinen, pissis on pinnallinen, erittäin itsekäs ja pikkumainen, ja käyttää etenkin henkistä väkivaltaa, manipulointitaitojaan, punoo juonia. Mielestäni näitä pissiksiä on enemmän kuin avoimen aggressiivisia pissiksiä. Tällainen pissis on äärimmäisen kiinnostunut siitä, mikä on kulloinkin "siistii", mikä ja ketkä on it tai out jne. Hän hyvin mielellään pyrkii itse määrittelemään muille, mikä on milloinkin in ja mikä out. Tai sitten hän seuraa, palvelee ja nuoleskelee itseään suurempaa pissistä. Tällainen kesympi pissis ei välttämättä ajaudu useinkaan vaikeuksiin käytöksensä takia, vaan saattaa pärjätä ihan keskiverrosti tai vähän paremmin, olla porukan kingi, joskaan ei todellakaan kaikkien pitämä jne... Tällaista tyhjäpää-pissistä ei kauheasti kiinnosta kapinoida, hän on enemmänkin opportunisti.

Jos puhutaan tytöistä ja pojista, jotka todella räyhäävät ja rikkovat ja uhmailevat, raja ihan perus ongelmanuoreen on jo lähellä. Poikia, jotka esittävät isompaa, kovempaa ja coolimpaa mitä ovat, olen kuullut kutsuttavan mm. ihan vain sälleiksi, juipeiksi, koltiaisiksi, lesoiksi, spedeiksi, knöysseiksi, brassailijoiksi yms...

Ns. ongelmanuorissa voi olla paljon hyvää potentiaalia. Kovan ja pinnallisen oloisen kuoren alla voi olla ajatuksia ja tunteita, jotka yllättävät kypsyydellään.

Ja tosiaan, vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta, ja mielestäni osaltaan myös mm. lastentarha, koulu, ja paikoin muutkin aikuiset lapsen lähipiirissä...

Minusta pissikset eivät kauheasti eheydy sillä, että hyssytellään, ettei saa käyttää koskaan sanaa "pissis", ja että itsekästä imelää paskiaista pitää vaan ehdoitta rakastaa ja helliä.

Mm. erään työkaverini sukulaisten joukossa on kuulemma pissis-tyttö ja pissis-poika. Minä olen tavannut ainakin yhden pikkupojan, joka käyttäytyy vähän pissismäisesti, ainakin välillä. Tytöillä tuo pissismäisyys on jotenkin yleisempää. Tällaiset lapset eivät mm. koskaan kiitä ketään mistään, ja vanhemmat otaksuvat, että muistakin aikuisista se on ainoastaan suloista ja hauskaa, kun tällaiset lapset kiukuttelevat, kun eivät saa tahtoaan läpi. Nämä ovat niitä lapsia, jotka alkavat parkua sydäntä särkevästi, tai jotka saavat karmean raivarin, jos joku tuo lapselle väärää suklaata tai muuten vääränlaisen lahjan. Ja vanhemmat sitten lohduttelevat siinä, ja vakuuttelevat lapselleen, ettei tuo täti/setä nyt mitään pahaa tarkoittanut, ja että mennään viimeistään huomenna ostamaan lapselle se mitä lapsi haluaa...

[Biancaliina]

"Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat."

Mitä tarkoitat huomiolla?
Jos sitä, miten itse ymmärrän, niin en käsitä näkökulmaasi.

[Maria]

Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat.

Maria, mikä/kuka estää tai kieltää? Vai tarkoitatko, ettei muiden pitäisi?

Juuri itse viestissäsi monisanaisesti toit ilmi oman näkemyksesi käytännön vaikeudesta antaa huomiota riittävästi lapselle.

[Maria]

"Käytännössä huomiota ei voi eikä usein myöskään saa antaa ulkopuolinen aikuinen vaan ainoastaan lasten vanhemmat."

Mitä tarkoitat huomiolla?
Jos sitä, miten itse ymmärrän, niin en käsitä näkökulmaasi.

Tämä on liian monimerkityksinen kohta, josta lumipallo lähti vyörymään:

Lasten pitää saada tuntea, että heillä on vaikutusvaltaa ympärillään oleviin aikuisiin, ja että heidän olemassaolonsa kaikkine tarpeineen kuullaan ja nähdään; sitä enemmän (ja 'häikäilemättömämmin') he manipuloivat mitä vähemmän heitä otetaan huomioon. Tai sitten eivät edes yritä herättää minäänlaista huomiota mistään manipuloinnista puhumattakaan, vaan vetäytyvät... Olisiko sellainen näkymättömyyteen ja huomaamattomuuteen vetäytyvä lapsi miellyttävämpi?"

[Maria]

Elävässä elämässäni mielenrauhaani eniten järkyttänyt lasten rikkoma kapistus on tuolihissi, joka portaita sisältävässä julkisessa rakennuksessa oli vanhuksille ja muille liikuntavammaisille korvaamaton. Se on rikottu lasten leikeissä. Eivät auttaneet kieltolaput, neuvot, ohjeet, käskyt, komennot, ei yhtään mikään. Vanhemmat seisoivat vieressä, ja ihastelivat, kun heidän lapsensa laskivat liukumäkeä tuolihissin kiskolla ja hihnan päällä, ja keksivät sen kanssa toinen toistaan hienompia ja luovempia leikkejä... Eräätkin kerrat olen vanhemmille selittänyt, että se hissi on ihan oikeasti arvokas (niin hinnaltaan kuin muutenkin); moni tarvitsee sitä, ja vanhempien on huolehdittava siitä, että pitävät lapsensa poissa siltä. Mutta saahan sitä selittää, vedota, ja suorastaan rukoilla... Vanhemmat eivät kertakaikkiaan hyväksy eivätkä ymmärrä sitä, etteivät heidän lapsensa ole 'maailman napa', jonka edessä maailma menee polvilleen antaen heille kaiken mitä vain ikinä heidän mielensä halajaa. Vanhemmat eivät käsittäneet, että lapset eivät saisi leikkiä niin arvokkaalla 'lelulla' kuin mitä julkisen rakennuksen tuolihissi on, ja että on vanhempien vastuulla paimentaa lapsia, niin omia kuin toisten.

Sen sijaan lapsille (vaikka työnsä velvoittamana) rajoja asettava aikuinen leimautuu kovin helposti lapsia vihaavaksi tapaukseksi. Tuntuu kummalliselta joutua vanhemmille selittämään, että minun velvollisuuteni on puuttua heidän lastensa käyttäytymiseen, jos he eivät itse katso perään... Vanhemmat eivät kertakaikkiaan tunnu tajuavan, että aina on joku, jonka velvollisuus on asettaa heidän lapsilleen rajoja, jos he itse eivät tee sitä.

Julkinen laitos voi velvoittaa asiakkaansa maksamaan tuottamansa vahingon. Eihän henkilökunta joudu maksamaan vahinkoa omasta pussistaan? Vanhemmat voivat anoa lapsen aiheuttaman vahingon korvausta kotivakuutuksestaan ja niin monet tekevätkin. Miksi vastuu ei koskisi yhtä lailla julkisille rakennuksille vahinkoa aiheuttaneita ihmisiä?