Psykopatologia.munfoorumi.com

Maallikkona ajattelen, että jos psykoterapeutin huoneessa on sohva ja potilas tuntee tarvetta kellahtaa siihen, niin mikä ettei. Miksi psykoterapeutti ei saisi päästää potilastaan makuuasentoon, jos tämä tuntee tarvetta mennä maate ja sopiva paikkakin on tarjolla? Tuskin makuuasennossa lepäilevän potilaan pitelemiseen hereillä tarvitaan psykoanalyytikkokoulutusta...

Saa.

Mutta sitä minä ihmettelen, että monet istuttavat vastapäätä.

Eikös tuossa vastapäätä istumisessa tuhoudu koko psykoterapian (-analyysin) idea?

Ei.

Onko niin, että kognitiivinen koulukunta suosii vastapäätä istuttamista? Siis jotenkin niin, että kysymyksessä olisi enempi vuorovaikutus shrinkin kanssa kuin vapaa ajatuksenvirta.

Psykopatologia kirjoitti:Mutta sitä minä ihmettelen, että monet istuttavat vastapäätä.

Kun oikein rupesin ajattelemaan, niin en muista koko monikymmenvuotisen potilaskokemukseni ajalta sellaista, että olisin istunut varsinaisesti vastapäätä. Yleensä tuolit on laitettu sillä tavoin vinottain, että on hyvä mahdollisuus pitää pää ja katse suorassa ja silti tuijotella terapeutin ohitse, terapeutti jää näkökentän sivuun. Jos haluaa katsoa suoraan terapeuttia, pitää kääntää päätä häntä kohti.
Minusta tuollainen on hyvä asetelma; se tarjoaa mahdollisuuden häivyttää terapeutin läsnäolo niin näkökentästä kuin mielestäkin, ja samalla se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella terapeuttia - vaikkapa varmistaa, että terapeutti varmasti on läsnä, eikä livistänyt tiehensä tai nukahtanut...

Muistan pitkän analyyttisen psykoterapiani ajalta tilanteen, jossa tuolini oli syystä tai toisesta liiaksi kohti terapeutin tuolia. Ennen istahtamistani oli suorastaan vaistomainen ele kääntää tuolia enemmän viistoon, se oli häiritsevällä tavalla kääntyneenä suoraan terapeuttia kohti. Ja nyt kun oikein ajattelen, niin luulen tarkistaneeni tuolin suunnan joka ikinen kerta niinä lukemattomina kertoina, kun olen vuosien varrella kävellyt terapeutin ovesta sisälle. Sellaista en muista, että olisi tullut tarvetta asettaa tuoli parempaan asentoon, en muuta kuin yhden kerran.

Oikeastaan jos terapeutti asettaisi potilaan/asiakkaan istumaan suoraan itseään vastapäätä, minulla tulisi tunne, että terapeutti hallitsee liikaa - sekä näkökenttää että mieltä.

Psykopatologia kirjoitti:Ei.

Potilas keskittyy omien ongelmiensa sijasta terapeuttiin. Vapaa assosiaatio ei toteudu.

Kahvi kirjoitti:Onko niin, että kognitiivinen koulukunta suosii vastapäätä istuttamista?
Siis jotenkin niin, että kysymyksessä olisi enempi vuorovaikutus shrinkin kanssa kuin vapaa ajatuksenvirta.

On.

Mirri kirjoitti:Kun oikein rupesin ajattelemaan, niin en muista koko monikymmenvuotisen potilaskokemukseni ajalta sellaista, että olisin istunut varsinaisesti vastapäätä. Yleensä tuolit on laitettu sillä tavoin vinottain, että on hyvä mahdollisuus pitää pää ja katse suorassa ja silti tuijotella terapeutin ohitse, terapeutti jää näkökentän sivuun. Jos haluaa katsoa suoraan terapeuttia, pitää kääntää päätä häntä kohti.
Minusta tuollainen on hyvä asetelma; se tarjoaa mahdollisuuden häivyttää terapeutin läsnäolo niin näkökentästä kuin mielestäkin, ja samalla se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella terapeuttia - vaikkapa varmistaa, että terapeutti varmasti on läsnä, eikä livistänyt tiehensä tai nukahtanut...

Vinottain olevat tuolit ovat varsin käytännöllisen kuuloinen ratkaisu. Saapi ihan itse fiiliksen mukaan päättää, että onko terapeutin kanssa katsekontaktissa vai tuijotteleeko ohi. Terppakin näkee näin helposti elekielen, joka lienee jonkinverran oleellista hänelle terapian eteenpäin viemisen kannalta.

Minustakin kyseinen ratkaisu on käytännöllinen. Sohva ainoana vaihtoehtona on sikäli huono, että läheskään kaikki potilaat tuskin rohkenevat ja kehtaavat kellahtaa makuuasentoon terapiasession ajaksi. Makaaminen vaatii aikamoisen määrän uskallusta ja lisäksi myös luottamusta suhteessa terapeuttiin.

Olen yhden ainoan kerran ollut varsinaisen psykoanalyytikon vastaanotolla; siellä näkyi olevan terapiaistuntoihin tarjolla sekä sohva että tuolit. Että istuakin sai, eikä ollut velvollisuutta käydä selälleen terapeutin edessä. Analyytikko oli psykiatrian erikoislääkäri ja minä olin hänen vastaanotollaan nimenomaan psykiatrin tarpeessani. Lääkäritapaaminen hoidettiin istuen mukavasti nojatuoleissa - sillä tavoin viistosti...

Niinku mitä?

Pää asia lienee, että Sabriina parantui. Jung uhrasi itsenä epä itsekkaasti potilaan parantamiseksi.

Hoito kuin hoito. Pääasia, että hoito tehoaa.

Sabina Nicolaievna Spielrein-Scheftel 1885 - 1942

Terapia näyttää olleen varsin onnisunutta.Myöhemmistä terapeuteista vain Martti Paloheimon on kerrottu paneutuneen terapiaan samalla antaumuksella.

Spielrein laati ensimmäisenä naisena psykoanalyysiin keskittyvän tohtorinväitöskirjan (Über den psychologischen Inhalt eines Falles von Schizophrenie) vuonna 1911. Hän tutustui Sigmund Freudiin, ja hänestä tuli Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen jäsen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sabina_Spielrein