Psykopatologia.munfoorumi.com

Lausui ex kommaripomo Claes Andersson tänään radiohaastattelussa. Hänen mukaansa runo on unen kaltainen.

"Mysteerio

Yön, kuutamon hetkenä kalmistoon
minä hartaana, hiljaa hiipinyt oon.

Ei toinen ihminen milloinkaan
tämän astunut portista hautausmaan.

Minä vierailta silmiltä vartioin
sen hautoja, jotka ma itse loin.

Ne haudat on hautoja ystäväin,
missä jokaisessa on itseäin.

Niissä talletan aarretta kalleintain:
oman sieluni lapsia, muistojain.

Joka yö näin toivioretken teen
tähän kalmantarhaan hiljaiseen.

Se mulle on pyhiinvaellus,
Se on kirkonkäynti ja rukous.

Tulin taas. Nimet muistojen kalleimpain
lumivalkeista marmoriristeistä hain.

Ja ne nousivat haudasta vainajat
ja kaikki ne aarteita antoivat.

Joka muistoa hiljaa siunaten,
Joka kummulle laskien — seppelen,

— kunis kalmiston nurkassa säpsähtäin
minä viimeisen, hyljätyn haudan näin.

Minä kasvoni peitin ja kalpenin,
kuin kuoleva mies minä vapisin.

Niin valtasi tuska mun yllättäin,
kun mustimman muistoni haudan näin.

Sitä kumpua painoi kirous,
siinä nukkui riettahin rikkomus.

Tämän vainajan hiljan — muistelin —
kuin koiran ja haaskan hautasin.

Edes kurjinta ristiä lauseineen
minä pystyttänyt en haudalleen. —

Liki käyn. Kukan oudon ja ihmeellisen
näen nousevan hiekasta, kummun sen.

Sen lehdet on mustia niinkuin yö,
kuin kauhu, mi syntistä sielua syö.

Se hetkessä suurtuu ja — ihme oi! —
verenkarvaisen terän se auki loi.

Kuin myrrhaa ja nardusta huumaavaa
se tuoksunsa sauhua suitsuttaa.

Se on vienoa niinkuin kaipaus,
Se on kirvelevää kuin katumus.

Sen hurmasta sieluni humaltuu
ja se niinkuin mettinen kurkottuu

kukan luottia kohti... Taas ihmeitä nään:
terä nyt jo on vaihtunut hedelmään.

Näen marjan oranssinkarvaisen.
Se on keskellä liekkien vihreiden.

Minä tutkainta vastaan potkia koin,
mut kiusaus voitti: ma mehua join...

Oi taivaat ja suitseva helvetti, oi
sitä tunnetta, minkä se myrkky toi!

Kuin liekki ja leimaus pitkäisen
läpi tunki se luitten ja ydinten.

Minä voivotin riemussa, hurmassain,
minä nauroin tuskasta kiemurtain.

Ja mun yllätti sieluni uupuneen
uni raukea. Vaivuin horrokseen — —.

Mitä seurasi sitten, en muista lain.
Lihan sieluni jätti, sen tunsin vain.

Tuhatvuosiksi syöstynä pimeyteen
joka hetki ma karkotin vaikeuteen

kunis vihdoin käsky annettiin
ja sidotut silmäni aukaistiin.

Tien oudon ja outoja näkyjä näin.
Kävin, heikko, ma vahvuuden lähteitä päin.

Valotulvassa mun koko sieluni ui.
Minä katsoin ja silmäni huikaistui...

*
Kai unta ma näin. Olen valveilla nyt.
Mut olen kuin uudestisyntynyt.

Oi Tuska, nyt oon sinun voittajas,
käyn vapisematta vastahas

kuin oisit sa toisen tuntema vain,
kuin käynyt et ois minun sielussain.

Oi synti ja rikkomus riettahin,
olet pesty pois. Sinut sovitin. —

Ja haudalle muistoni mustimman,
minä pystylän temppelin valkean.

Sitä kumpua painoi kirous.
Mut temppelin nimi on Siunaus.

Uuno Kailas"

"Aluksi Achté selostaa joitakin tutkimuksia luovuuden ja mielenterveyden suhteista. Tutkimuksia on vaikea arvioida, koska niiden metodinen luonne jää piiloon. Erään mukaan runoilijoista 42 ja proosa- ja näytelmäkirjailijoista 59 prosenttia kärsii vakavista mielenterveyden häiriöistä!

Kun psykiatri näkee kirjailijan, noin joka toisessa tapauksessa hän näkee potilaan. Kun kansanuskomuksen mukaan kaikki psykiatrit ovat hulluja, tekee mieli kysyä, ovatko he tehneet vastaavia selvityksiä omasta ammattikunnastaan. "

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Uuno+ ... SI1KU02sny

Tuska

Kirjoittanut Uuno Kailas


Minä valvoin illasta aamuun.
Hetket kulkivat verkaan ohitseni –
pitkä, mustakauhtanainen saatto.

Pimeys oli äänetön ja peloittava.
– Eikö kumahtanut arkun kansi kolmasti!

Minä valvoin illasta aamuun.
Henkeni, viluinen lapsi, vapisi:
– Kuristatko vielä kuolleitakin, Tuska?

Muistelen, että Kalle kirjoitti arvostelusta vastineen Hesariin.
(Voin koettaa etsiä sitä arkistosta.)

Yliopistopainon johtajatar oli aivan raivoissaan. Hän paasasi,
että arvostelija ei ole käsittänyt, että teos on kirjoitettu
nimen omaan psykiatrin silmin!

Psykopatologia kirjoitti:Muistelen, että Kalle kirjoitti arvostelusta vastineen Hesariin.
(Voin koettaa etsiä sitä arkistosta.)

Yliopistopainon johtajatar oli aivan raivoissaan. Hän paasasi,
että arvostelija ei ole käsittänyt, että teos on kirjoitettu
nimen omaan psykiatrin silmin!

KIRJAT
Uuno Kailas psykiatrin silmälasein

Kalle Achtén toimittamaton teksti vilisee rajatilaa, depressiota, alkoholipsykoosia ja paranoiaa

Julkaistu: 3.2.2002 lehdessä osastolla Kulttuuri HELSINGIN SANOMAT

Uuno Kailaan syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta. Psykiatrian emeritusprofessori Kalle Achté teki juhlan kunniaksi sen, mitä kirjallisuudentutkijat eivät tehneet, vaikka heidän olisi pitänyt: julkaisi Kailas-kirjan.

Se on hänen toinen vierailunsa klassisen suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Kaksi vuosikymmentä sitten ilmestyi Syksystä jouluun. Aleksis Kivi psykiatrin silmin. Kailas-kirja julistautuu jo nimellään Kivi-kirjan rinnakkaisteokseksi.

Kailas on kestävä klassikko, jonka laadusta ja arvosta Achté on hyvin selvillä. Tekijä ei tunne toista kirjailijaa, "joka olisi pystynyt niin vähin sanoin kuvaamaan niin laajasti ihmisen sisäisiä tuntoja, ahdistuksia ja kärsimyksiä".

Aluksi Achté selostaa joitakin tutkimuksia luovuuden ja mielenterveyden suhteista. Tutkimuksia on vaikea arvioida, koska niiden metodinen luonne jää piiloon. Erään mukaan runoilijoista 42 ja proosa- ja näytelmäkirjailijoista 59 prosenttia kärsii vakavista mielenterveyden häiriöistä!

Kun psykiatri näkee kirjailijan, noin joka toisessa tapauksessa hän näkee potilaan. Kun kansanuskomuksen mukaan kaikki psykiatrit ovat hulluja, tekee mieli kysyä, ovatko he tehneet vastaavia selvityksiä omasta ammattikunnastaan.

Kailaan runoja Achté siteeraa runsaasti ja kokonaisina, mutta usein kuin välipalaksi tai näyteruuduksi vailla kommentteja, analyysista ja tulkinnasta puhumattakaan. Lajissaan ainutlaatuinen runo Partaalla saa hänestä enemmän irti, vaikka tulkinnan paikan ottaa latistava referaatti ja lapsuuden aikaisten todellisuusesikuvien arvailu.

Achtén hyvästä kirjallisesta mausta todistaa arvotus, jonka mukaan Suomalainen rukous on "kaunein koskaan kirjoitettu isänmaallinen runo". Tosin runo on myös läpikotaisin uskonnollinen, jo nimestään alkaen. Mutta tekijä vaikenee arvotuksen perusteluista ja kaikesta tulkinnasta. Sanomatta jää myös, mistä joukosta, peräti koko maailman lyriikastako, arvotus on tehty.

Achté muistelee, että Suomalaista rukousta on laulettu virtenä. Taneli Kuusiston säveltämänä se otettiin nykyiseen, vuoden 1986 virsikirjaan, tosin melkoisesti muokattuna.

Achtéa kiinnostaa Kailaan mielisairauden jälkikäteinen diagnostisointi. Sairaus luokiteltiin aikanaan skitsofreniaksi, mitä tekijä pitää virheenä. Hän päätyy ensin tulokseen, että sairaus oli "skitsofreeniforminen häiriö" johon liittyi masennusta, sitten "skitsoaffektiivinen psykoosi".

Diagnoosi kehittyy lisäyksin kuin cocktailia tehtäessä. Mukaan tulee rajatilaa, depressiota, alkoholipsykoosia ja paranoiaa.

Tämän ammattisanaston rinnalle asettuvat laajasti siteeratut aikalaiskuvaukset Kailaasta ihmisenä, hänen persoonallisuudestaan. Parhaana pidin Mika Waltarin piirtämää eloisaa ja oivaltavaa henkilökuvaa. Se pysyy elävänä kirjallisuutena, kun taas psykiatrinen jargon vaihtuu vuosikymmenittäin ja vajoaa oppihistoriaan.

Onnistuakseen tällainen tieteiden välinen työ edellyttäisi parempaa taipumusta, tuntumaa tai perehtymistä harrastuspuolen alaan, tässä tapauksessa kaunokirjallisuuteen ja sen tutkimukseen.

Kirjan teksti on toimittamatonta, mikä haittaa sitä enemmän, kun Achtén ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kirjoittavan hyvin. Kirjan aineisto on sen verran sulattamatonta ja laajasti siteeraavaa, että voisi epäillä tekijän vahingossa lähettäneen kustantajalle aineistotiedostonsa eikä sen pohjalta kirjoittamaansa käsikirjoitusta, kustantajan huomaamatta erehdystä. Jostain syystä Achté sivuuttaa kokonaan Kailaan eroottiset runot, aikanaan jyrkästikin paheksutut, edelleen sairasmielisinäkin vaikuttavat. Hän käyttää valikoimaa Runoja , ei alkuperäisiä kokoelmia.

Vaikka hän keskittyy runoihin, novellit saavat enemmän tulkintaa, esimerkiksi Kuollut veli, joka vakuuttavasti osoitetaan insestifobian ilmaukseksi.

Achtén kirjassa on runsas lähdeluettelo, mutta sen moniin ansiokkaisiin teksteihin, esimerkiksi Aaro Hellaakosken esseeseen Kailaan itsekritiikistä (Kuuntelua, 1950), ei viitata kertaakaan.

Pahana puutteena pidän, ettei Achté tunne Juhani Ihanuksen psykokriittistä Kailas-esseetä (kokoelmassa Kauneus ja kuvotus , 1987).

Paikka paikoin Achté kopioi lähdettä ilmoittamatta ja vain hiukan muunnellen Pertti Lassilan artikkelia, joka ilmestyi tämän vuonna 1985 toimittaman Kailas-edition johdantona. Huono omatuntoko on pudottanut tämän tärkeän lähteen pois kirjallisuusluettelosta; tekstissä se tosin mainitaan.

Ihmettelen emeritusprofessorin sortumista tällaiseen menettelyyn.

Markku Envall

Kalle Achté: Uuno Kailas - runoilija psykiatrin silmin. Yliopistopaino. 149 s. 29,40 e (174,80 mk).

Lisää aiheesta:
KUKA? 32 työn ja tuskan vuotta 3.2.2002

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Kail ... edSearch=&

HS - Kulttuuri - 11.2.2002 - 3981 merkkiä - 1. painos

KESKUSTELUA

Kailasta katsottiin psykiatrin silmin

Korostan jo kirjani alkupuheessa, etten ole kirjallisuudentutkija enkä pyri kirjoittamaan niin kuin he, huomauttaa Kalle Achté. Hän vastaa Markku Envallin laatimaan kirja-arvioon.

Markku Envallin arvioidessa teokseni Uuno Kailas - runoilija psykiatrin silmin (HS 3. 2. link ) jo alaotsikkoon oli sisällytetty loukkaava, aliarvostava ja paikkansapitämätön huitaisu toimittamattomasta tekstistä. Onko lehden sisäisessä tekstien hyväksymisketjussa joku nukahtanut vai peräti jättänyt kirjani lukematta antaessaan julkaisuluvan arvostelulle, jonka alku jo on ylimielinen, vääristelevä ja asiantuntematon?
(- -)

Kalle Achté

psykiatrian emeritusprofessori LKT

Helsinki

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Teht ... edSearch=&

HS - Kulttuuri - 14.2.2002 - 1449 merkkiä - 1. painos

KESKUSTELUA

Tehtävä oli monialainen

Toivotin Kalle Achtén tervetulleeksi kirjoittamaan kirjallisuudesta, huomauttaa Markku Envall. Hän vastaa keskusteluun, joka alkoi Achtén Kailas-kirjan kritiikistä.

Kommentoin professori Kalle Achtén Kailas-kirjansa arvosteluun lähettämästä vastineesta (HS 11. 2. link ) vain väitettä, etten hyväksyisi muiden kuin kanonisoimieni henkilöiden kirjoittavan tietyistä aiheista. Ymmärrän hänen tarkoittavan, etten hyväksy muiden kuin kirjallisuuden eri ammatteihin koulutettujen kirjoittavan kirjallisuudesta. Sanon etukäteen, että sitten kun näin väitän, olen menettänyt järkeni eli tullut hulluksi ja toivon pääseväni psykiatriseen hoitoon. Monet muihin tehtäviin koulutetut ovat kirjoittaneet kirjallisuudesta erinomaisesti, monet paremmin kuin jotkut sen tutkimiseen koulutetut.

Toivotin Kalle Achtén tervetulleeksi tehtäväänsä. Kun se on monialainen, hän ei voi linnoittautua omaan alaansa, psykiatriaan. Kun kukin on johonkin koulutettu, tällaiset tehtävät vaativat amatööriyttä eli rakkautta muihin aloihin, jotka ovat tehtävässä mukana.

Mutta Suomessa polemiikki loksahtaa tuttuun kaavaan: kun arvostelija puhuu suorituksesta, arvosteltu vastaa tehtävästään, sen arvosta ja sen kieltämisen yrityksistä. Se on puolustusmekanismi, jonka nimi on marttyyrin ele.

Markku Envall

kriitikko, kirjailija

Helsinki

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Kirj ... SI1KU02uaa

HS - Kulttuuri - 11.2.2002 - 414 merkkiä - 1. painos

Kirjoituksen alaotsikko . . .

Kirjoituksen alaotsikko "Kalle Actén toimittamaton teksti vilisee rajatilaa, depressiota, alkoholipsykoosia ja paranoiaa" oli toimituksen käsialaa mutta perustui mielestämme Envallin arvioon teoksesta. Toimitus ei suinkaan itse lue kaikkia kulttuurisivuilla arvioitavia teoksia; arvostelija lukee.

Heikki Hellman

kulttuuritoimituksen esimies

Artikkelilinkki: Kailasta katsottiin psykiatrin silmin

Onko Kalle herkkähipiäinen prinsessa?