Tuohimetsä: Henki vai materia

[Pertti Luukkonen]

Martti Tuohimetsä: Henki vai materia

http://www.psykoterapia-lehti.fi/teksti ... tsa409.htm (4/2009)

[ve?e]

- Johdannossa minusta sivuutetaan sellainen mahdollisuus, että aivot ovat välttämätön ehto itseen kohdistuvalle tietoisuudelle, mutta eivät riittävä (kun tarvitaan esim. aika paljon kehitystä ja ihmissuhteita yms. ennen kuin moinen mahdollisuus realisoituu). Mustavalkoisia ollaan, enkä ole varma, onko analyyttisestä filosofiasta sanottu oikeasti totta, vai ainoastaan kirjoittajan mielikuvia aiheesta.

- Tuohimetsä on aivan turhan mustavalkoinen jaksossa "hermeneutiikan ongelmia" kuvatessaan biologisen ja "mentaalisen" suhteen jonkinlaiseksi joko-tai -valinnaksi. Enpä nyt rupea tässä kuitenkaan selittämään sitä vähää, mitä ymmärrän. Käsittääkseni kyllä opetetaan psykologian opiskelijoille ihan rutiininomaisesti tänä päivänä paljon vähemmän mustavalkoinen kuva. En nyt tiedä, kun en ole psykologian opiskelija, mutta kuvittelisin, että kuva voisi olla jotain tällaista:

Toisinaan suhteet ovat kehittyneet tiettyyn suuntaan ("ulkoisten" tekijöitten vaikutuksesta) ja aivot seuranneet perässä ja mukautuneet tilanteeseen. Toisinaan aivot ovat kehittyneet yhteen suuntaan ilman merkittävää painetta "ulkoisesta", ja suhteet sitten perässä. Psykopaatti ei ole syntynyt psykopaatiksi, vaan kehittynyt sellaiseksi.
viewtopic.php?p=3611#p3611

No näin minä kuvittelen.

Täällä myös jotain asiaan liittyvää:

http://www.tieteessatapahtuu.fi/0206/ke ... rvinen.pdf
(Keltikangas-Järvinen: Ympäristö vai perimä – psykologian pitkä tie tasapainoiseen ihmiskäsitykseen)

Liittyen jaksoon "Mitä terapeutin olisi hyvä tietää neurobiologiasta":

- Sternin ja kumppanien ajatuksia luetaan mahdollisesti vähän omintakeisesta näkökulmasta. Tai en ole ihan varma. Voiko Sternin "moments of meetingit" tai "jaetut present momentit" yhdistää peilineuroneihin tosta vaan. Suvaitsen epäillä, mutta en toisaalta ole kyllä sitä 2007 -juttua lukenut. Jos Sternin mielestä voitaisiinkin, niin silti suvaitsisin epäillä.

- Ajatukset ei-symbolisista prosesseista olivat kyllä mielenkiintoisia.

- Kielen asiantuntijat itse käsittääkseni ymmärtävät kielen normien järjestelmäksi. Esimerkiksi F. Karlsson. Normeja esiintyy oikeastaan jo fonetiikan tasolla, ennen merkitysten tasoa. Ja jos näin on, merkitykset tavallaan tuotetaan normien avulla. Ja normit ovat julkisia resursseja. Eli vaikka aivan ehdottomasti olenkin samaa mieltä, että "kielen kykymme on olennaisesti 'kiinni lihassa' ", niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kieli palaisi yksin aivoihin. Varmastikin aivot välttämätön ehto, mutta sen sanominenhan on miltei triviaalia.

- Lopun johtopäätökset liittyen terapeutin ja potilaan suhteen epätasa-arvoon yms. eivät tietenkään mitenkään perustu artikkelissa aiemmin sanottuun. Jos nyt heittäydytään tiukoiksi, kun nyt kerran ollaan heittäydytty.

Wikipediasta kielellisestä merkityksestä:

Morfeemi on kielen pienin merkitystä kantava yksikkö,jonka osilla ei enää ole omaa kielellistä merkitystä. Se on morfologian tärkein peruskäsite.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Morfeemi

Ja siis minun käsittääkseni on paikallaan puhua normeista fonologian tasolla. Normeja äänteitten yhdistelystä yms. Tasolla, joka on "alempana" kuin morfologia. Että mites siitä sitten palautetaan kielen kyky yksin lihaan? Triviaalia toisaalta sanoa, että "liha välttämätön ehto kielen kyvylle".

Sorry, Tuohimetsä.

[Pertti Luukkonen]

.
n e u r o p s y k o a n a l y y s i,

1990-luvulla syntynyt tieteiden välinen suuntaus, joka juontuu Sigmund Freudin keskeneräiseksi jääneeseen fysiologiseen psykologiaan eli Projektiin (Entwurf einer Psychologie, 1885), joka julkaistiin saksaksi vuonna 1950 ja englanninkielisenä käännöksenä vuonna 1954 sekä uutena käännöksenä vuonna 1966. Neuropsykoanalyysi liittyy myös debattiin psykoanalyysin tieteenteoreettisesta luonteesta. David Rapaportille psykoanalyysin tarkoitus oli olla psyyken luonnontiedettä. Hieman kuin anteeksi pyydellen hän esitti kuitenkin puhtaasti psykologisen mallin! John Gedolle psykoanalyysi on täysin biologinen tiede. Suomessa Pentti Ikonen ja Eero Rechard ovat suoraan irrottautuneet kaikesta luonnontieteellisestä niin käytännön työssä kuin teoretisoinneissa ja edenneet hermeneuttiseen suuntaan.

Neuropsykoanalyysin puolestapuhujia ovat olleet varsinkin etelä-afrikkalainen neuropsykologi Mark Leonard Solms (1961–) ja hänen vaimonsa Karen Kaplan-Solms. Suunta on saavuttanut suurta suosiota, ja Suomessakin monet ovat siihen hurahtaneet. Neuropsykoanalyysi ei kuitenkaan anna mitään lisäarvoa yli perinteisen neuropsykologian – korkeintaan uuden sanaston. Joka tapauksessa Leibnitzin kuilu säilyy.
.

[ve?e]

.
Neuropsykoanalyysin puolestapuhujia ovat olleet varsinkin etelä-afrikkalainen neuropsykologi Mark Leonard Solms (1961–) ja hänen vaimonsa Karen Kaplan-Solms. Suunta on saavuttanut suurta suosiota, ja Suomessakin monet ovat siihen hurahtaneet. Neuropsykoanalyysi ei kuitenkaan anna mitään lisäarvoa yli perinteisen neuropsykologian – korkeintaan uuden sanaston. Joka tapauksessa Leibnitzin kuilu säilyy.
.

Tuohimetsä dissaa myös Johannes Lehtosta, joka lienee Suomen johtava neuropsykoanalyytikko. Miksi näin?

Ehkä neuropsykoanalyysi tuo neurokeskustelun piiriin empiirisiä ilmiöitä, jotka eivät oikein istu neuropsykologian tyyliin? Minusta, kun iso osa akateemisesta psykologiasta katselee nenänvartta pitkin psykoanalyysiä, se samalla katselee myös nenänvartta pitkin joukkoa empiirisesti ottaen olemassaolevia ilmiöitä.

[trisse (uusi)]

[PP]