Psykopatologia.munfoorumi.com

Kohta on kolme vuotta Kelan tukemaa lusittu. Rahat on loppu eikä tuloksiakaan liiemmälti ole nähtävissä. Somaattisella puolella hoitoni olisi jo lopetettu tuloksettomina. Terapeutin mielestäki toki kannattaa jatkaa. Itse mietin ,että ajaisiko joku maksuton keskusteluapu (tms.) kuitenkin saman asian? Millainen on hulluuden terminaalivaihe?

Onneksi hulluudessa ei ole terminaalivaihetta. Vaikka terapia ei maailmoja mullistaisikaan, elämä jatkuu. Aina terapiasta jotain jää hanskaan ja itse voi tehdä paljon oman hyvinvointinsa eteen myös terapian jälkeen. Minusta elämässä ratkaisee paljon asenne. Jos lyö hanskat tiskiin ja kuvittelee olevansa toivoton tapaus, silloin varmaan onkin toivoton tapaus. Jos pitää silmänsa auki ja itse uskoo, että hyvä elämä on saavutettavissa erilaisista sielun sotkuista huolimatta, sellaisen voi saavuttaakin. Tavalla tai toisella. Erilaisia tapoja parantaa omaa hyvinvointia tulee koko ajan eteen, jos vain haluaa niitä nähdä ja niihin tarttua.

Tris kirjoitti:Miksei vaan tunnusteta ettei kaikilla terapia auta?

Tavallaan ajattelen samalla tavalla MUTTA: Entä jos terapia ylläpitää elämää, vaikka ei parannakaan. Vaikea luopua viimeisestä oljenkorrestaan.

Klo 0.30
Ei ehkä ole helppo tunnustaa, että (à) kymppitonni on kolmessa vuodessa mennyt harakoille.

.

.

Milloin terapia on ollut tuloksellista? Ainoastaanko silloin, jos sen avulla palautetaan työ- ja opiskelukyky? Tai jos asiakas tulee pysyvästi täysin oireettomaksi?

Minulla töihin paluu ei itselläni ollut alun pitäenkään kelan terapian tavoitteena toistuvan masennuksen, kahden työuupumuksen ja pysyvästi alentuneen stressinsietokyvyn takia. Sen sijaan olen kokenut, että terapian avulla olen selvitellyt aiempia, käsittelemättä jääneitä kriisejä ja tullut niiden kanssa sinuksi, olen saanut tukea vanhemmuuteen ja vahvistusta itsetunnolle, kun olen tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Olen uskaltanut pitää puoliani.

Jatkan kelan tuen jälkeenkin, koska olen kokenut, että siitä on ollut ja on edelleenkin hyötyä. En usko, että kenenkään elämä voisi olla niin ongelmatonta ja helppoa, ettei terapiasta olisi hyötyä, tai että terapian avulla ei voisi lisätä itsetuntemusta, oman elämän hyväksymistä ja parantaa kykyä ymmärtää myös toisia ihmisiä.

Kyllä noita juttuja tietysti voi muillakin tavoin pyrkiä edistämään kuin terapialla.

Ehkä myös tuloksellista silloin, jos asiakkaan suojakeinot viimein murtuu (milloin voi olla mahdollisuus opetella terveempiä?), tuntee itsensä realistisesti. Ja (joskus vasta tässä vaiheessa) voi aloittaa muutoksen, eli muuttaa itseään ja sitähän ei terapeutti voi tehdä, vaan itse on väkisin yritettävä... Kaikkea ei voi muuttaa mutta edes jotain.
Tavoitteet voi olla sellaisia, mitkä monille muille on jo its.selviä/tyypillisiä piirteitä ja/tai käytösmalleja minälle.

Tosin terapian vuoksi muutos voi olla ns. helpompaa kuin aiemmin, mikäli lukuisat liitännäisoireet on vähentyneet.
Voi olla voimia muutokseen, muutokseen, mikä ei välttämättä aiemmin ole (onnistunut) mm. tietynlaisen ymmärryksen puutteen vuoksi. Tai ihminen ei ole tiedostanut, tai ei jaksamista edes pieneen muutokseen.

Toivon, että Kelan tukea saavat he, keillä on mahdollisuus kuntoutua.

Keskusteluapua on nykyisin tarjolla aika paljon, en ole asiantuntija, mutta maalaisjärjellä miksei sekin voisi auttaa.
Tilanteesta riippuen, mutta joskus keskusteluavun puolelta voi jopa löytyä itselle/omaan tilanteeseen soveltuvampia apumuotoja kuin mitä varsinaisesta psykoterapiasta.

Meneehän esimerkiksi masennusjakso osalla kai hoitamattakin ohi ajan kuluessa, tai lääkkeilläkin pelkästään. Sitä kai keskusteluavussa odotellaan. Osalla ei mene, ja uusi entistä herkemmin.

Ei kenellekään voi etukäteen antaa varmoja takuita siitä, että tulee kelan terapialla kolmessa vuodessa työkykyiseksi. Eihän semmoista takuuta vaadita somaattisten sairauksienkaan hoidossa. Syöpä voi uusia tai tai leikkauksessa tai myöhemmin voidaan todeta, että se onkin levinnyt laajemmalle.

Olen ajatellut pyytää toiselta lääkäriltä lausunnon hoidontarpeestani. Terapeuttini ei kuitenkaan suostu antamaan potilaskertomuksia vedoten niiden sisältämään termistöön (?). Oletteko muut saaneet tietojanne?

Potilasrekisteritiedot saa kirjallisesti pyytämällä itselleen, mutta tehdäänköhän terapiasta rekisteriin mitään merkintöjä? Terapeutilla voi tietysti olla omaan käyttöön tehtyjä epävirallisia muistiinpanoja rekisterin ulkopuolella.

Psykiatrian puolella on yhä joskus vaikeaa saada paperit itselleen ja varsinkin saada rekisteritietojen virheitä korjattua, muutettua tai poistettua, vaikka potilaalla on siihenkin lain mukaan oikeus. Tuo terminologian vaikeus kyllä tuntuu tekosyyltä nykyaikana, kun kaikki löytyy jo netistäkin.

Jos potilaalle on haittaa tietojen lukemisesta, niitä ei tarvitse antaa, mutta tuommoinen tilanne kai koskisi minun mielestäni ehkä jotain akuutissa psykoosissa olevaa. Voivat tietysti esittää, että potilas lukisi tiedot yhdessä hoitajan kanssa, niin että tämä voisi selittää tarvittaessa. Voihan niin tehdäkin, jos uskoo siitä olevan apua, mutta varmaan kannattaa pyytää ne silti kotiin ja sanoa syyksi, että tarvitsee niitä korjausesityksen tekemisessä tai terapian hakemisessa.

Minä en saanut epikriisiä, ja tein siitä hallintokantelun, josta ei vielä ole tullut päätöstä. Nyt vuoden päästä lääkäri kumminkin oli kirjoittanut epikriisin, ja laittoi sen kotiin. Tein myös kaksi korjauspyyntöä. Toiseen ei vastattu lainkaan, mistä olisi voinut valittaa tietosuojavaltuutetulle, toisen pyynnön korjausehdotuksiin tuli lyhyt kielteinen vastaus. Ei tuo lain noudattaminen minun kokemukseni mukaan ole ollut muilla lääketieteen aloilla noin vaikeaa kuin psykiatriassa.

Crocodile Gena kirjoitti:Terapeuttini ei kuitenkaan suostu antamaan potilaskertomuksia vedoten niiden sisältämään termistöön (?). Oletteko muut saaneet tietojanne?

Yksityiseltä voi olla vaikeampi saada muuta kuin loppulausunto, mutta julkisella puolella terapiakirjaukset ovat osa potilasrekisteriä, josta asiakkaalla on oikeus saada kopio. Itse sain ex-terapeuttini "analyysin" puolen vuoden kädenväännön ja sairaanhoitopiirin palvelujohtajalle tehdyn valituksen jälkeen.

minätäällä kirjoitti:Potilasrekisteritiedot saa kirjallisesti pyytämällä itselleen, mutta tehdäänköhän terapiasta rekisteriin mitään merkintöjä? Terapeutilla voi tietysti olla omaan käyttöön tehtyjä epävirallisia muistiinpanoja rekisterin ulkopuolella.

Psykiatrian puolella on yhä joskus vaikeaa saada paperit itselleen ja varsinkin saada rekisteritietojen virheitä korjattua, muutettua tai poistettua, vaikka potilaalla on siihenkin lain mukaan oikeus. Tuo terminologian vaikeus kyllä tuntuu tekosyyltä nykyaikana, kun kaikki löytyy jo netistäkin.

Jos potilaalle on haittaa tietojen lukemisesta, niitä ei tarvitse antaa, mutta tuommoinen tilanne kai koskisi minun mielestäni ehkä jotain akuutissa psykoosissa olevaa. Voivat tietysti esittää, että potilas lukisi tiedot yhdessä hoitajan kanssa, niin että tämä voisi selittää tarvittaessa. Voihan niin tehdäkin, jos uskoo siitä olevan apua, mutta varmaan kannattaa pyytää ne silti kotiin ja sanoa syyksi, että tarvitsee niitä korjausesityksen tekemisessä tai terapian hakemisessa.

Kiitos vastauksesta. Olen pyytänyt kirjallisesti, mutta vastaus oli juuri tuo terminologiaan viittaaminen. Eikö tuosta haitta-asiastakin pitäisi antaa kirjallinen vastaus?

Kirjalliseen pyyntöön pitää antaa kirjallinen vastaus ja kieltäytyminen pitää perustella kirjallisesti.

[quote="minätäällä"]Meneehän esimerkiksi masennusjakso osalla kai hoitamattakin ohi ajan kuluessa, tai lääkkeilläkin pelkästään. Sitä kai keskusteluavussa odotellaan. Osalla ei mene, ja uusi entistä herkemmin. [quote]

Niin, totta, tosin riippuen siitä, että mikä sitten kunkin ongelmana on ja mitä hoidetaan tai mihin (oireistoon/tilanteeseen) keskusteluapua tarvitaan/kaivataan.

Sans nom kirjoitti:

Crocodile Gena kirjoitti:Terapeuttini ei kuitenkaan suostu antamaan potilaskertomuksia vedoten niiden sisältämään termistöön (?). Oletteko muut saaneet tietojanne?

Yksityiseltä voi olla vaikeampi saada muuta kuin loppulausunto, mutta julkisella puolella terapiakirjaukset ovat osa potilasrekisteriä, josta asiakkaalla on oikeus saada kopio. Itse sain ex-terapeuttini "analyysin" puolen vuoden kädenväännön ja sairaanhoitopiirin palvelujohtajalle tehdyn valituksen jälkeen.

Toimiko terapeuttisi julkisella?

Mullakin on kohta kolmas kelan tukema vuosi loppu. Olen käynyt kolmannenkin vuoden kaksi kertaa viikossa, ja aion jatkaa vielä omakustanteisesti ainakin vuoden, siis ainakin puoli vuotta kaksi kertaa viikossa ja puoli vuotta kerran viikossa. Mutta luulen, että tuo lopettamisajankohta edelleenkin lykkääntyy...

Kun aloitin psykoterapian kolmisen vuotta sitten, olin aika epäileväinen sen suhteen, onko siitä apua. Enemmänkin se alkoi olla viimeinen oljenkorsi, ettei tarvitsisi alkaa suunnittelemaan itsemurhaa. Ei ollut suuria odotuksia, kyllä mä pahoin pelkäsin, että olen toivoton tapaus. Mutta onneksi olen hyötynyt terapiasta. Parantuminen on tapahtunut pikku hiljaa, aika huomaamattomasti. Mutta kuitenkin merkittävästi. Vaikka kyseessä oli kelan terapia, tavoitteena mulla on koko ajan ollut lähinnä masennuksen vähentäminen ja elämän mielekkyyden löytäminen, ei se, että jaksaisin olla töissä. Mutta en ole kyllä sairauslomillakaan ollut, koska olen jaksanut osa-aikatöissä terapian ja juuri sen työn osa-aikaisuuden takia, tavallaan osa-aikaisuuden vapaapäivät on ollut sitä epävirallista sairauslomaa. Mutta siis työkykyisyys ei ole kasvanut (ei kai tosin vähentynytkään), sen sijaan psyykkinen vointi on parantunut. Olen saanut jonkinlaisen perusilon ja kiinnostuksen takaisin elämään. Kun aiemmin oli niin, että vaikka ei olisi mikään erityisesti masentanut tai ahdistanut, ei silti oikein mikään innostanutkaan. Nyt taas elämässä on mielekkyyttä, vaikka masentaa ja ahdistaakin.

Crocodile Gena kirjoitti:Toimiko terapeuttisi julkisella?

Oli, ja se oli huono ”trippi”. Useampivuotiseksi suunniteltu hoito katkesi parinkymmenen tapaamiskerran jälkeen terapeutin sairastumisen vuoksi. En usko, että julkisen puolen terapeutit ovat kovin korkeatasoisia.