Psykopatologia.munfoorumi.com

http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1537005

tulee voimaan 1. tammikuuta 2011.

Ihan asiasta toiseen. Linkistä kopioitu:

"Masennusdiagnoosilla myönnettyjen sairauspäivärahakausien ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on 1990- luvun puolivälin jälkeen lähes kaksinkertaistunut. "

Onko sinulla näkemystä mistä tämä johtuu? Muistaakseni 90-luvulla hehkutetiin uusia masennuslääkkeitä "onnenpillereitä", joiden piti parantaa masennus ilman sivuvaikutuksia. Miten tässä näin kävi?

Ei ole, en tiedä (tarkkaan).

Minulla on yksi kirja, jossa on tuosta paradoksista: lääkkeet ja hoito paranevat mutta sairaudet vain "lisääntyvät".
En vaan ole ehtinyt lukea. Jotain mätää - jopa huijausta - asiassa on. WHO:kin voi olla harhateillä.

Lääkefirmojen lobbaus?

Yrittivätkö ihmiset ennen sinnitellä masennusten kanssa, koska siitä ei otettu vakavasti, vaan pidettiin lähinnä laiskuutena? Kuolivat sitten johinkin muuhun sairauteen.

Jos tuo laki olikin sen myöntämistä, etteivät ne onnenpillerit yksin näytä riittäneen ja riittävän.Tuli myös mieleen se Furmanin ketutus-haastattelu. Työuupumus ainakin diagnosoidaan masennukseksi, kun se ei kelpaa sairasloman perusteeksi. Ehkä masennusdiagnoosilla myös on saanut helpommin kelan terapiaa kuin jollakin toisella diagnoosilla, joten jos on varaa valita tai tulkita, masennus kannattaa kirjoittaa diagnoosiksi.

Riidankylväjä kirjoitti:Lääkefirmojen lobbaus?

Yrittivätkö ihmiset ennen sinnitellä masennusten kanssa, koska siitä ei otettu vakavasti, vaan pidettiin lähinnä laiskuutena? Kuolivat sitten johinkin muuhun sairauteen.

Eivät yrittäneet sinnitellä siksi, että ei otettu vakavasti, vaan siksi, että lääkärit eivät samalla tavalla osanneet tunnistaa potilaan masennusoireita masennusoireiksi. Myöskään ihmiset itse eivät osanneet tunnistaa tai halunneet tunnistaa masennusoireitaan. Sen sijaan tuki- ja liikuntaelinten oireisto tunnistettiin tehokkaasti. Kansankielellä puhuttiin kulumista (artroosi/artriitti).

Aiemmin oli myös niin, että somaattisen puolen oireita ja sairauksia ei osattu hoitaa yhtä tehokkaasti kuin nyt (fysioterapia, magneettikuvaukset, tähystysleikkaukset, kardiologiset toimenpiteet kuten pallolaajennus jne...), joten eläkkeelle pääsy jonkin somaattisen oireen vuoksi saattoi olla helpompaa ja myös psyykkisesti vapauttava vaihtoehto. Masennus ei ehkä aina ehtinyt puhjeta tai kroonistua vakavammaksi, kun muut (helpommin käsitettävät) oireet veivät huomion.

Työ on muuttunut fyysisesti kuluttavasta psyykkisesti kuormittavaksi. Ehkä ei ehditä enää saamaan niitä fyysisiä vaivoja ennen kuin jo masennutaan ja uuvutaan.

Psykopatologia kirjoitti:Ei ole, en tiedä (tarkkaan).

Minulla on yksi kirja, jossa on tuosta paradoksista: lääkkeet ja hoito paranevat mutta sairaudet vain "lisääntyvät".
En vaan ole ehtinyt lukea. Jotain mätää - jopa huijausta - asiassa on. WHO:kin voi olla harhateillä.

Edellinen mielestäni ei ole paradoksi vaan pikemminkin johdonmukaista.

minätäällä kirjoitti:Työ on muuttunut fyysisesti kuluttavasta psyykkisesti kuormittavaksi. Ehkä ei ehditä enää saamaan niitä fyysisiä vaivoja ennen kuin jo masennutaan ja uuvutaan.

Työn kuormittavuuden määrittely sen sijaan voi olla paradoksaalista. Työntekijän kykyyn ja kapasiteettiin nähden liian suuri työmäärä kuormittaa ihmistä yhtä paljon kuin työntekijän kykyyn verrattuna liian pienet vaatimukset tai liian pieni työmäärä.

Myös vaivoista ajattelen eri tavalla. Ennen ihmiset olivat jo melko nuorina puhki, mutta osa silti jaksoi porskuttaa elämänilon ja paremmasta toivon vuoksi sekä osin pakosta. Nyt ihmisiin on iskostettu toivottomuus jo nuorena.

Myös työn tekemisen valvonta on muuttunut. 70-luvulla työntekijöihin kohdistunut autoritaarisuus ja valvonta työpaikoilla vähenivät, kunnes huomattiin (90-luvulla?), että ei ehkä hyvä. Nyt on kaikenlainen valvonta, raportointi ja seuranta lisääntynyt ja samansuuntainen trendi yhä nouseva, osin johtuen seuranta- ja valvontamenetelmien kehityksestä.

Riidankylväjä kirjoitti:Ihan asiasta toiseen. Linkistä kopioitu:

"Masennusdiagnoosilla myönnettyjen sairauspäivärahakausien ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on 1990- luvun puolivälin jälkeen lähes kaksinkertaistunut."

Katselin muutaman osan "Tanssii tähtien kanssa"-TV-sarjasta. Ohjelman loppuvaiheessa kilpailijat kokoontuvat lavalle odottelemaan pudotuspelin tulosta. "Ja te olette vaarassa pudota" on juontajan sanoma ohjelmaformaattiin kuuluva joka jaksossa toistuva repliikki. Valitettavan tutulta tuntuva tilanne niin usein monen kohdalla nykyisin työelämässä. Epätyypilliset työsuhteet tai jatkuva pudotuksen pelko.