Helena Hietaoja-Holmström: Kuinka psykoterapeutin työ lopetetaan? Eläköityvän psykoterapeutin pohdintoja
— Psykoterapia (2017: 25—37), 36(1) — http://www.psykoterapia-lehti.fi/teksti ... ms_117.pdf (13 s.)
Vanheneminen ja eläköityminen koskettaa noin 2 500 psykoterapeuttia Suomessa. Pohdin tekstissäni vanhuuden ja katoavaisuuden subjektiivisia merkityksiä. Niillä on oma osansa psykoterapeutin työssä erityisen tärkeässä ajoissa lopettamisen taidossa. Erittelen psykoterapeutin oman historian kriisikohtien uudelleen aktualisoitumista eläkkeelle valmistautumisen käännekohdassa. Yritän muotoilla sanoiksi ja mielikuviksi jotakin siitä, mistä luovutaan, kun luovutaan psykoterapeutin työstä. Psykoterapeutin eläköitymisprosessi tulee hänen sisäisen maailmansa elävänä osana vääjäämättä osaksi viimeisiä psykoterapiasuhteita, tarkastelen ilmiötä joissain potilassuhteissani. Viime vuosina on ilmaistu toiveita, että eläkkeelle jäämisen kysymyksistä keskusteltaisiin enemmän ammattikuntamme keskuudessa. Yhteisellä keskustelulla voitaisiin luoda yhteisiä sopimuksia ja käytäntöjä tähän monella tavalla vaikuttavaan elämän käännekohtaan.
1. Aluksi
Vanhuus ja eläköityminen ovat ajankohtaistumassa noin kahden ja puolentuhannen psykoterapeutin elämässä maassamme, sen verran Valviran psykoterapeutti-rekisterissä on meillä tavallisen vanhuuseläkeikärajan lähistöllä olevia — 60—69-vuotiaita — psykoterapeutteja (Valvira 2016). Virallista eläkeikää psykoterapeuteilla ei ole. Viime vuosina psykoterapeutit ovat aiempaa useammin nostaneet esiin eläköitymisen kysymyksiä useammanlaisine ongelmineen. Kolmisen vuotta sitten ilmestyi kokonainen kirja aiheesta, geriatri ja psykoanalyytikko Gabriele Junkersin toimittama The empty couch: The taboo of ageing and retirement in psychoanalysis (2013). Kirjassa 16 psykoanalyytikkoa kirjoittaa vanhenemisesta ja eläkkeelle jäämisestä psykoterapeutin työssä. Psykoanalyyttinen Psykoterapia -lehden toissa vuoden numeron yhtenä teemana oli vanheneminen. (- -)
(- -)