https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005846187.html
HS Jukka O. Miettinen, julkaistu: 29.9. 12:06 , Päivitetty: 29.9. 21:46
Kansallisbaletin Ranskalainen ilta tarjoaa mieleenpainuvaa visualisointia ja tanssin ilotulitusta
Yhdysvaltalaisen koreografin Carolyn Carlsonin hypnoottinen Pneuma ja Serge Lifarin baletillinen ilotulitus Suite en blanc yhdistyvät onnistuneeksi kokonaisuudeksi.
Baletti
Pneuma, koreografia Carolyn Carlson, musiikki Gavin Bryars ja Philip Jeck, solisteina Jani ja Terhi Talo –Suite en blanc, koreografia Serge Lifar, musiikki Edouard Lalo, ensi-illan solisteina muun muassa Eun-Ji Ha, Yimeng Sun, Salla Eerola, Abigail Sheppard, Sergei Popov, Ilja Bolotov, Michal Krcmár, musiikinjohto Philippe Béran.
KANSALLISBALETIN uusi, onnistunut kahden teoksen kokonaisuus Ranskalainen ilta tarjoaa kaksi toisistaan täysin poikkeavaa koreografiaa.
Ranskalaisen illasta tekee se, että ensimmäisen teoksen koreografi, amerikkalaissyntyinen Carolyn Carlson on toiminut Ranskassa pitkään. Toisen teoksen tekijä, ukrainalaissyntyinen Serge Lifar puolestaan teki elämäntyönsä juuri Pariisissa.
ON HIENOA saada pitkästä aikaa nähdä Suomessa Carolyn Carlsonin suurimuotoinen koreografia.
Nyt nähtävä Pneuma, joka käsitteenä viittaa yhtä hyvin hengitykseen kuin henkeenkin, on kaiken lisäksi suhteellisen tuore. Se sai ensi-iltansa Bordeaux’n baletissa kolme vuotta sitten.
Siinä on tuttuja ”carlsonmaisia” elementtejä: viimeistelty ja mieleenpainuva visualisointi sekä rikas ja ajoittain jopa hypnoottinen liikekieli. Nimensä mukaan Pneuman teemoja tuntuvat olevan ilma ja aineettomuus.
Katseet ja liikkeet suuntaavat ylös, mänty lentää ja tuuli vierailee näyttämöllä hiustenkuivaajan muodossa.
Surrealistinen moniselitteisyys jättää katsojien tulkinnoille tilaa. Samalla Carlsonin koreografinen taito muokkaa aikakäsitystä sujuvasti kuvaelmamaisuudesta minimalistiseen tykitykseen tai loputtomaan hiipuvuuteen.
Carlsonin velhon kyvyt näyttäytyvät nimenomaan kohtauksissa, joissa erilaiset aikamaailmat sulautuvat toisiinsa kuin huomaamatta.
AIVAN tanssitaiteen vastakkaista laitaa edustaa illan toinen teos, Serge Lifarin baletillinen ilotulitus Suite en blanc vuodelta 1943. Kaikenlaisen syvämietteisyyden voi unohtaa ja keskittyä mässäilemään tanssin ilotulituksella.
Tyylillisesti se edustaa 1900-luvun puolivälin neoklassista balettia, jossa perinteiseen tekniikkaan lisäillään uusia yllätyksiä.
Alkukuva on kuin maalaus 1800-luvun alun romanttisesta baletista. Sitten sähinä alkaa. Hurjalla vauhdilla toisiaan seuraa sikermä erilaisia numeroita sooloista kaksintansseihin, kolmintansseihin ja niin edelleen.
Jokaisessa niissä on kuitenkin jokin hienoinen humoristinen jujunsa. Teos on todellinen tanssijoiden taidonnäyte. Pienistä lipsahduksista huolimatta esitys toimi jo ensi-illassa hienosti.
RANSKALAINEN ILTA tarjoaa oivan kuvan siitä, miten vastakohtaisiakin pyrkimyksiä balettinäyttämöt ovat vuosikymmenien saatossa tarjonneet. Samalla se tulee viitanneeksi myös oman Kansallisbalettimme historiaan.
Suomessa Serge Lifarin Suite en blanc sai ensi-iltansa vuonna 1960. Sitä esitettiin täällä sekä balettimme kansainvälisillä kiertueilla peräti kuutisenkymmentä kertaa.
Carolyn Carlson puolestaan nähtiin Kansallisbaletin koreografivieraana jo 1976. Se poiki hänen pitkäaikaisen vaikutuksensa suomalaisen nykytanssin kehityksessä.
Ranskalaisen illan esitykset jatkuvat 20. 10. asti.