Psykopatologia.munfoorumi.com

Onko sinulla puoliso/lapsia ja olisitko toivonut että asiat ovat eri tavoin tai samoin?

Jo 14-vuotiaana sanoin parhaalle kaverille että olen niin "itsenäinen" (pystymättä sanallistamaan asiaa paremmin) että varmaan haluan asua itsekseni ja olla hankkimatta lapsia. Tämä ei oikein ymmärtänyt. Näin tosiaan kävikin ja tuo kaveri hankki miehen ja kaksi lasta ja minä olen sinkku.

Mutta olisin kovasti halunnut että minulla olisi ollut sisaruksia ja sisarusten lapsia joille olisin vaikka päässyt kummitädiksi. En koe että lapsettomuus on vienyt minulta mitään mutta sisaruksettomuudesta yhä jotenkin kärsin. Pelkään jo käytännön tasolla miten osaisin yksin järjestää äitini hautajaiset jne. - jotenkin kaipaan käytännöllisemmän sisaruksen apua vaikeisiin tilanteisiin ja keskinäistä empatiaa jne.

Olenko missannut jotain, kun olen luullut, että sinulla olisi sisar?

17v nuorempi sisarpuoli isänpuolelta mutta emme ole ikinä kasvaneet samassa perheessä. Olen hänelle enemmän joku vieras täti kuin sisko.

Mutta varmaan osin siksi mainitsin äidin hautajaiset kun isän kuollessa siskopuoli olisi avuksi. Äidin puolelta ei ole ketään.

Ei järjestelyjä tarvitse etukäteen pelätä. Siihen on olemassa selvät sävelet kuinka käytännössä hoidetaan. Muiden lähisukulaisten kanssa on hyvä olla yhteys, että tulee sopu siitä, miten järjestetään esim hautajaiset. Joillekin on tavattoman tärkeätä, että juuri he tulevat huomioiduksi tai jokin asia tehdyksi juuri heidän haluamallaan tavalla. Mutta kun kyse on juuri sinun lähimmästä omaisestasi, on oma näkemyksesi se tärkein.

trisse kirjoitti:Jo 14-vuotiaana sanoin parhaalle kaverille että olen niin "itsenäinen" (pystymättä sanallistamaan asiaa paremmin) että varmaan haluan asua itsekseni ja olla hankkimatta lapsia. Tämä ei oikein ymmärtänyt. Näin tosiaan kävikin ja tuo kaveri hankki miehen ja kaksi lasta ja minä olen sinkku.

Tässä edeltävässä on tavallaan kaksi asiaa päällekkäin. Yksin eläminen eli sinkkuus. Ja lasten hankinta, joka on yleensä parisuhteessa elävien problematiikkaa, harvat ryhtyvät yksinhuoltajaksi tietoisesti.

Itsenäisyyden hyvä puoli on, että saa yksin päättää monesta asiasta. Huono puoli on, että ei sitten välttämättä saa tukea muilta vaikeissa elämän asioissa.

Jotta voi hankkia lapsia, pitää olla sellainen perheympäristö, jossa saa tukea ja sosiaalisuutta lapsiin liittyvissä asioissa. Lasten hankinta ei minusta ole yksilöpäätös, vaan pariskunnan yhteinen päätös.

Onneksi ei ole lapsia. Parisuhteen olisin halunnut ja tavallaan haluaisin vieläkin, mutta ehkä se on vain "ideana hauska".

Parisuhde, johon huonolla itsetunnollani päätyisin, olisi todennäköisesti aivan paska, ja tulisin siinä kaltoinkohdelluksi. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

En halua elää kahden elintason suhteessa. Minusta sellaiset eivät ole oikeita parisuhteita, joissa kumpikin maksaa omat menonsa. En halua elää suhteessa, jossa toinen matkustelisi ja kävisi ravintoloissa syömässä. Kun käytäisiin elokuvissa, toinen ostaisi itselleen viiden tonnin kuukausipalkalla limsaa ja karkkia ja minä katselisin leffan kuivin suin. Tällaisia ovat olleet ne parisuhteet, joissa minä olen ollut.

Mutta nykyään tuntuu ikävältä myös ajatus siitä, että minun rahani olisivat yhteisiä. En halua suhteeseen, jossa esimerkiksi säästöni olisivat yhteisellä tilillä. Suhteen pitäisi olla sellainen, että talous ei ole yhteinen (vaikka asunto mahdollisesti olisikin). Ja kuten edellä totesin, sellainen suhde ei ole mikään kunnon parisuhde. Joten en halua sellaiseenkaan.

vibeke kirjoitti:Onneksi ei ole lapsia. Parisuhteen olisin halunnut ja tavallaan haluaisin vieläkin, mutta ehkä se on vain "ideana hauska"...

No onhan noita TV-ohjelmia olemassa, joissa tuota "hauskaa ideaa" esitellään, ja joissa siihen pääsee tutustumaan mielin määrin, eikä siten tarvitse elävässä elämässään kokeilla.

Hilppa kirjoitti:

vibeke kirjoitti:Onneksi ei ole lapsia. Parisuhteen olisin halunnut ja tavallaan haluaisin vieläkin, mutta ehkä se on vain "ideana hauska"...

No onhan noita TV-ohjelmia olemassa, joissa tuota "hauskaa ideaa" esitellään, ja joissa siihen pääsee tutustumaan mielin määrin, eikä siten tarvitse elävässä elämässään kokeilla.

Pitäisi ankarasti miettiä enkä varmaan sittenkään tajuaisi, miten tuo mahdollisesti liittyy viestiini.

Elämä sinkkuna stressaa, mutta luulen, että parisuhde stressaisi minua enemmän, ehkä liikaakin.

logia kirjoitti:Elämä sinkkuna stressaa, mutta luulen, että parisuhde stressaisi minua enemmän, ehkä liikaakin.

No onhan noita TV-ohjelmia olemassa, joissa parisuhdetta esitellään, ja joissa siihen pääsee tutustumaan mielin määrin, eikä siten tarvitse elävässä elämässään kokeilla.

(kai tuo tuohon sopii yhtä hyvin kuin minun kommenttini perään)

vibeke kirjoitti:

Hilppa kirjoitti:

vibeke kirjoitti:Onneksi ei ole lapsia. Parisuhteen olisin halunnut ja tavallaan haluaisin vieläkin, mutta ehkä se on vain "ideana hauska"...

No onhan noita TV-ohjelmia olemassa, joissa tuota "hauskaa ideaa" esitellään, ja joissa siihen pääsee tutustumaan mielin määrin, eikä siten tarvitse elävässä elämässään kokeilla.

Pitäisi ankarasti miettiä enkä varmaan sittenkään tajuaisi, miten tuo mahdollisesti liittyy viestiini.

Ei minusta elämänkumppani, rakkaus ja kohtalo ole mitään sellaista, jonka voi kuitata sanaparilla "ideana hauska".

En tarkoita, että kenenkään pitäisi väkipakolla hankkia itselleen kumppani, mutta niiden jotka eivät niin tee, ei myöskään tulisi painaa alas kumppanuuden polulle menneitä.

Minä ymmärrän vibeken "ideana hauskan". Voihan se haave parisuhteesta olla todellinen, mutta todellisuus ei aina vastaa haaveita. Kynnys tutustua uusiin ihmisiin ja päästää lähelle voi olla liian korkea. Pelko haavoittumisesta.

Mitä "ideana hauska" tarkoittaa sellaisessa yhteydessä, joka vaatii esimerkiksi kompromissien sietämistä ja sopeutumista ja on aika monelle vakava paikka?

Tähän ei kyllä kannattaisi enää pistää lusikkaansa. Mutta pistän.

Mitä pirun "kumppanuuden polulle menneitä" tässä on painettu alas? Minähän nimenomaan olen kumppanuuden polulle mennyt. Olin parisuhteessa. Olin parisuhteissa. Haave oli, että rakkaus, elämänkumppani ja kohtalo. Todellisuus oli, että hörpin itse täyttämästäni pullosta vettä leffateatterissa, kun toinen veti mässyä. Että semmoisia ideana hauskoja ne ovat, parisuhteet. Ideaalimaailman tasolla siellä saapi rakkautta ja kaikkea sellaista.

Hilppa kirjoitti:Ei minusta elämänkumppani, rakkaus ja kohtalo ole mitään sellaista, jonka voi kuitata sanaparilla "ideana hauska".
En tarkoita, että kenenkään pitäisi väkipakolla hankkia itselleen kumppani, mutta niiden jotka eivät niin tee, ei myöskään tulisi painaa alas kumppanuuden polulle menneitä.

Vibeke kirjoitti vain itsestään ja omista kokemuksistaan, ei lytännyt eikä painanut alas toisia.
Ymmärsin niin, että hänen kohdallaan parisuhde voisi olla 'ideana hauska', mutta käytännössä toimimaton.
Samassa viestissä hän sanoi myös näin ja siinäkin puhui vain itsestään ja omista kokemuksistaan:

Parisuhde, johon huonolla itsetunnollani päätyisin, olisi todennäköisesti aivan paska, ja tulisin siinä kaltoinkohdelluksi. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

Hilppa, taisit tehdä Vibeken viestistä hätiköidyn ja sen vuoksi virheellisen tulkinnan, jonka mukaan hän olisi lyttäämässä parisuhteessa eläviä.

vibeke kirjoitti:Tähän ei kyllä kannattaisi enää pistää lusikkaansa. Mutta pistän.

Mitä pirun "kumppanuuden polulle menneitä" tässä on painettu alas? Minähän nimenomaan olen kumppanuuden polulle mennyt. Olin parisuhteessa. Olin parisuhteissa. Haave oli, että rakkaus, elämänkumppani ja kohtalo. Todellisuus oli, että hörpin itse täyttämästäni pullosta vettä leffateatterissa, kun toinen veti mässyä. Että semmoisia ideana hauskoja ne ovat, parisuhteet. Ideaalimaailman tasolla siellä saapi rakkautta ja kaikkea sellaista.

En ymmärrä sinun "ideana hauska" -kommenttiasi. Olen tuon jo tuonut esiin. Eikä kumppanilta voi lähtökohtaisesti odottaa saavansa "rakkautta ja kaikkea sellaista" tai olettaa, että vain ideaalimaailmassa sellaista saa. Ihan reaalimaailmassa ihmiset rakastavat toisiaan. Sellaistakin tapahtuu.

logia kirjoitti:Minä ymmärrän vibeken "ideana hauskan". Voihan se haave parisuhteesta olla todellinen, mutta todellisuus ei aina vastaa haaveita. Kynnys tutustua uusiin ihmisiin ja päästää lähelle voi olla liian korkea. Pelko haavoittumisesta.

Noin minäkin ymmärsin.
Pettymysten myötä parisuhde (omalla kohdalla) alkaa näyttää ideana mukavalta, mutta käytännön todellisuus tuntuu aivan toisenlaiselta.

"En halua elää kahden elintason suhteessa. Minusta sellaiset eivät ole oikeita parisuhteita, joissa kumpikin maksaa omat menonsa. En halua elää suhteessa, jossa toinen matkustelisi ja kävisi ravintoloissa syömässä. Kun käytäisiin elokuvissa, toinen ostaisi itselleen viiden tonnin kuukausipalkalla limsaa ja karkkia ja minä katselisin leffan kuivin suin. Tällaisia ovat olleet ne parisuhteet, joissa minä olen ollut.

Mutta nykyään tuntuu ikävältä myös ajatus siitä, että minun rahani olisivat yhteisiä. En halua suhteeseen, jossa esimerkiksi säästöni olisivat yhteisellä tilillä. Suhteen pitäisi olla sellainen, että talous ei ole yhteinen (vaikka asunto mahdollisesti olisikin). Ja kuten edellä totesin, sellainen suhde ei ole mikään kunnon parisuhde. Joten en halua sellaiseenkaan."

Yllä olevassa kuvataan kumppanuutta talouden näkökulmasta. Ei sinänsä hullumpi näkökulma, koska juridisesti liitot käsitetään taloudellisten näkökulmien kautta. Jos jompikumpi jää työttömäksi, eikä kykene tulemaan taloudellisesti toimeen omilla varoillaan, lain ja toimeentulotukisäännösten mukaan paremmin tienaavalla osapuolella on velvollisuus elättää huonommin toimeentulevaa. Tuolla lakijärjestelmällä on ilmeisesti jonkinlainen raamatullinen perusta.

En minäkään ymmärrä hilpan viestejä.

Hilppa kirjoitti:****
Yllä olevassa kuvataan kumppanuutta talouden näkökulmasta. Ei sinänsä hullumpi näkökulma, koska juridisesti liitot käsitetään taloudellisten näkökulmien kautta. Jos jompikumpi jää työttömäksi, eikä kykene tulemaan taloudellisesti toimeen omilla varoillaan, lain ja toimeentulotukisäännösten mukaan paremmin tienaavalla osapuolella on velvollisuus elättää huonommin toimeentulevaa. Tuolla lakijärjestelmällä on ilmeisesti jonkinlainen raamatullinen perusta.

Parisuhteen ja perhetilanteen pohtiminen talouden näkökulmasta on vähintäänkin realistista.

Avioliitossa olevien osalta laki yrittää edes jotenkin tasapainottaa puolisoiden tuloeroja esimerkiksi elatusvelvollisuudella. Avoliitossa taas kumpikin on omillaan, ja on aivan oma 'häpeä', jos antaa avopuolisonsa elää siivellä. Avoliitossa on tosi tärkeää olla tietoinen parisuhteensa talousasioista ja niiden vaikutuksista omaan elämään. Esimerkkinä yhteinen koti ja siihen liittyvät yhdessä rahoitetut hankinnat; pitää tehdä selvät sopimukset ja laskea tarkkaan kuka on maksanut mitäkin.
Avioliitossa elävien suojana suhteen purkautuessa ovat ositukset sun muut, avoliitossa ei suhteen kariutuessa ole mitään taloudellista suojaa, jos on itse hyväuskoisuuttaan ja kumppaniinsa luottavaisena pannut rahansa likoon 'yhteiseksi hyväksi'.

Mielestäni Vibeke on tässäkin asiassa hyvin realistinen: parisuhteessa pitäisi olla yhdessä sovitut pelisäännöt talousasioiden ja rahan käytön suhteen. Nykyisin esimerkiksi avioehto on normaalia arkipäivää, mutta avoliitossa ja muussa parisuhteessa ei ole sitäkään mahdollisuutta, vaan talouden pelisäännöt pitää sopia jotenkin muuten niin, että ne ovat molemmille osapuolille oikeudenmukaisia ja hyväksyttäviä.