Kuilu

Kuilu

ViestiKirjoittaja Mirri » 27.01.2018 14:09

Kuilu
1 h 30 min

Kertomus 10-vuotiaan Rutin kokemuksista kansalaissodan aikana. Tapahtumat sijoittuvat Pietarsaareen vuosina 1917 - 1918. Anna Bondestamin romaanin pohjalta sovittanut Eija-Elina Bergholm. (1973)
Päärooleissa: Matti Oravisto (isä), Laila Björkstam (äiti) ja Kristina Klockars (Rut). Käsikirjoittaja: Eija-Elina Bergholm. Ohjaaja: Tuija-Maija Niskanen.

https://areena.yle.fi/1-4302051

Kertomuksen Rut oli pietarsaarelaiseen ruotsinkieliseen väestöön kuulunut tyttö, jonka elämä sai uusia ulottuvuuksia keväällä ja kesällä vuonna 1918. Hänen perheensä ei edustanut Suomen köyhälistöä, mutta niin isä kuin äitikin olivat vahvasti punaisia; isä ihan aktiiviksi asti ja ties missä johtotehtävissä.

Elokuva johdattaa lapsen mielenmaisemaan; hänellä on lohtunaan kissa, kun elämä käy hämmentäväksi, eikä aikuisista ole tueksi ja turvaksi pienen ihmisen ihmetellessä ja pelätessä.
Kansalaissotaan/veljessotaan/vapaussotaan - millä nimellä kukin sadan vuoden takaisia tapahtumia miettiikään - elokuva tarjoaa uuden näkökulman Väinö Linnan esittämän Pentinkulman ja Koskelan Akselin rinnalle: kaikki Suomen 'punikit' eivät olleet toinen toistaan köyhempiä ja riistetympiä torppareita tai 'tehtaanplikkoja'. Elokuvassa nähty ruotsinkielinen pietarsaarelaisperhe eli vauraasti varsinaiseen köyhälistöön verrattuna, mutta silti perhe oli punainen jopa niin, että perheen isä istui vakaumuksensa puolesta vankilassa ja kun ei ollut vankilassa, oli valkoisten 'tappolistalla' vaarallisen punaisuutensa vuoksi.

Mustavalkoisen elokuvan tuoreus ja ajankohtaisuus puhutti: kun ihminen joutuu maansa sisällissodassa häviäjän puolelle ja 'tappolistalle', hän pyrkii karkuun säilyttääkseen henkensä. Länsisuomalaiset ruotsinkieliset 'punikit' yrittivät päästä Ruotsiin turvaan, koska tiesivät tapetuksi joutumisen riskin olevan suuri.
Elokuva on tehty 70-luvun alussa, joten sen pohjana oleva romaani on vielä vanhempi. Silloin ei tiedetty nykyaikaisista sisällissodista pakolaistulvineen tuon taivaallista. Sen sijaan tiedettiin ja muistettiin oikein hyvin, mitä Suomessa tapahtui niille, jotka joutuivat omassa sisällissodassamme häviäjiksi. Heidän henkensä ei ollut minkään arvoinen, joten Suomesta pakenivat ne, jotka kykenivät ja jotka olivat pahimmin uhattuja. Monet tapettiin täällä, kun eivät kyenneet livistämään rajojen taakse, tai eivät uskoneet olevansa sisällissodan voittajan 'tappolistalla'...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Paluu Terapiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron