Psykopatologia.munfoorumi.com

Minun näkemykseni ja kokemukseni mukaan auttaa, mutta ilmeisesti on myös toisenlaisia näkemyksiä ja kokemuksia, joten asia lienee pohtimisen ja keskustelun arvoinen.

Eikö jotain elämänkriisiä voisi yrittää käydä läpi ilman terapiaa?

m-vaiva kirjoitti:Eikö jotain elämänkriisiä voisi yrittää käydä läpi ilman terapiaa?

Valtaosa ihmisistä tekee juuri niin. Jotkut siinä onnistuvat, toiset epäonnistuvat.

Jotkut epäonnistuvat terapiasta huolimatta (ja ovat onnettomia, kaunaisia ja katkeria sekä siirtävät, levittävät sekä aiheuttavat ongelmia muillekin ihmisille).

m-vaiva kirjoitti:Eikö jotain elämänkriisiä voisi yrittää käydä läpi ilman terapiaa?

Varmasti voi, ja niinhän usein tehdäänkin. Eivät ihmiset yleensä ensi töikseen psykoterapiaan hakeudu sinnitellessään elämänkriisiensä keskellä. Sitä paitsi voimatkaan tuskin riittävät psykoterapiaan, kun elämä kriiseineen oikein pyörittää.

Toisaalta lopputulos rankkojen elämänkriisien jäljiltä voisi olla parempi, jos ihminen jaksaisi hakeutua jonkinlaisen psykoterapian piiriin, eikä yrittäisi niin sitkeästi pärjätä omillaan ilman psyykkistä hoitoa.

Ketjussa psykoanalyyttisella psykoterapialla viitataan - ei tausta-teoriaan - vaan terapia-"tekniikkaan", jossa psykoterapeutti on ulkoisesti suhteellisen passiivinen.
- Potilas hyötyy varsinkin jos hänellä on aiempaa terapia-kokemusta.

Noin minunkin käsitykseni mukaan.
Jos pitäisi nimetä terapiamuoto, joka taatusti ei auta vakavien elämänkriisien keskellä elävää ihmistä, niin mielestäni se on ratkaisukeskeinen psykoterapia. Kun elämä menee ylösalaisin ja pohja putoaa alta, kriisin näkeminen ratkaisua odottavana ongelmana tuskin toimii. Vaikeat kriisitilanteet eivät ole yhtä kuin ratkaisemattomat ongelmat, vaikka elämänkriisit aiheuttavatkin monenlaisia ongelmia, jotka pitää ratkaista ennemmin tai myöhemmin.

Tukea antava - supportiivinen - terapia voi olla hyödyllistä, mutta vain jos painopiste on muualla kuin ongelmien ratkomisessa ja yrityksissä muuttaa elämä akuutin kriisin keskellä paremmaksi. Tukea tarvitaan, 'taikatemppuja' ei - kriisit on käytävä läpi, eikä oikein muita vaihtoehtoja ole. Luulen, että kriisin läpikäyminen rauhassa ajan kanssa on avain onnistuneeseen selviytymiseen, ei mikään muu. Niinpä kovin aktiiviset ja toimeliaat psykoterapiamuodot voivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Nykyisin kriisi- ja traumaterapia terapeutteineen taitaa olla aika tavalla sama juttu, ja minusta se on hyvä asia: kriisit liittyvät suoraan traumoihin, ja kriisien vakavuus riippuu siitä kuinka paljon psyykkisiä traumoja on taustalla. Hyvä ja osaava kriisi-/traumaterapeutti voi oikein hyvin olla psykoanalyyttinen; parempikin niin kuin 'ratkes'-tyylinen psykoterapeutti, jonka 'tekniikkana' on pyrkiä ongelmien ratkaisemiseen.

Mirri kirjoitti:Jos pitäisi nimetä terapiamuoto, joka taatusti ei auta vakavien elämänkriisien keskellä elävää ihmistä, niin mielestäni se on ratkaisukeskeinen psykoterapia.

Luulen että olet väärässä. Ratkaisukeskeinen toimii hyvin nimenomaan silloin kun on konkreettisia ongelmia joita ratkoa.

Vakavat elämänkriisit sisältävät paljon muutakin kuin konkreettisia ongelmia, joita pitäisi ratkoa.

Kriiseissä fokusoivat terapiat ovat yleensä tehokkaimpia varsinkin tottumattomilla potilailla.