Psykopatologia.munfoorumi.com

Täällä on ollut joskus joku (paska) "runouden parhaimmistoa" -ketju että sikäli aihe on ollut aiemminkin esillä. Mutta jos sinun pitää valita vain yksi suosikkiruno kaikkien parhaimmistojen joukosta joka sinua eniten koskettaa niin mikä se on?


Eino Leino: Tumma

Tuo oli tumma maammon marja
syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla,
haltiat pahat havaitsi,
ei hyviä ensinkänä.

Pani äiti paimenehen. -
Paimen metsästä palasi,
tuli outona tupahan,
haasteli haralla hapsin:
“Oi emoni, älä minua
pane karjan paimenehen!
Lempo seisoi suon selällä,
Hiidet hirnui kankahalla,
juuttahat jälestä juoksi,
maasta Maahinen kohosi.”

Ei pojasta paimeneksi. -
Pantihin kalan kutuhun.

Palasi mereltä poika,
tuli valjuna tupahan,
kertoi kynnet kylmillänsä:
“Kauhea saloilla kansa,
meren kansa kauheampi!
Näin minä Tursahan tulevan,
meren kahtia menevän,
Kalpea karilla istui,
Tyhjä alla ammotteli.

Ei pojasta merelle miestä. -
Pantihin palon tekohon.

Palasi palolta poika,
tuli vauhkona tupahan,
sanoi silmin seisovaisin:
“Hirveät meriset hirmut,
tulen hirmut hirveämmät!
Sylki kyyt kyventä, liskot
puhui liekkiä punaista,
Syöjätär porossa keitti,
Kehno käänti kattilata.”

Suku jo surmata saneli:
“Mitä työstä tyhjän miehen!”

Ennätti emo etehen,
kyyditti kylän kisoille.

Palasi kylästä poika,
ei tohi tupahan tulla,
kujilla kuvahtelevi,
piilee peltojen perillä;
löysi äiti seisomasta
takaiselta tanhualta.

Poika kaulahan kavahti:
“Oi emoni, kantajani!
Paras on minun paeta,
paras mennä näiltä mailta,
mennä Kalman karsikkohon,
piillä Tuonelan pihoille!
Kolkkoja kotona näin ma,
kamalampia kylässä!
Veräjällä Vento seisoi,
Vennon poika portahalla,
loukossa Vahinko vaani,
Kouko kohtasi ovella.”

Tunsi äiti tummaisensa,
tunsi jo tuhon-alaisen
syntymässä säikkyneeksi;
itki, itki, ei evännyt,
virkkoi vienosti saneli:
“Niin menekin, poloinen poika,
mene kuolon kuusikkohon,
vainajien varvikkohon,
tuvan taakse taaton saaman,
lempeän lepotiloille,
missä seisoo puut pyhäiset,
hongat himmeät puhuvat
ollehista, mennehistä,
murehessa yön ikuisen.”

Taatto haudassa havasi.
“Mitä itket, heimon helmi?”

“Tuota itken, oi isoni,
ei minuhun metsä mielly.”

“Lehto laululla lepytä,
niin teki isätkin ennen.”

“Tuota itken, oi isoni,
ei minusta merelle miestä.”

“Ahti uhreilla aseta,
niin teki isätkin ennen.”

“Tuota itken, oi isoni,
ei tuli minulle tuttu.”

“Tuli kytke kahlehisin,
niin teki isätkin ennen.”

Yhä itki heimon helmi.
“Mitä itket, oi iloni?”

Tuska ilmoille ajoihe:
“Oi isoni, ota minutkin
kera Kalman kartanoihin,
kun olen maammon tumma lapsi,
syntymässä säikähtänyt,
näen kauhut kaikkialla,
enin ihmisten elossa.”

Nousi ääni nurmen alta,
sana Tuonelta samosi:
“Säikkyivät isätkin ennen,
toki aikansa elivät.
Autio elämän aamu,
Manan ilta autiompi.
Pirtit on pienet Tuonelassa,
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv’ ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa.”

Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä:
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.

Annabel Lee.

Tämä Eino Leinon runo on ja pysyy
suosikkinani vuodesta toiseen:

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin
niin suuri, outo ja uus?

Minä kuulen, kuin kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja touot muut.

Kaikk`on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk`on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata.

-Tommy Tabermann

Jorma Eton Suomalainen.

Arvasinkin mistä runosta on kyse ennen googletusta. Ihan hyvä runo - mutta ei se sinua hilppa kauhean hyvin kuvaa tai sinun mielenmaisemaasi istu. Vaikka onhan siinä vähän sitä luontopuolta.

Tämä runon palanen on kopsattu täältä palstalta, erään kirjoittajan omasta päikystä ja se on ollut suosikkini siitä lähtien, kun sen luin:
"Pääsitkö perille sinne maahan, missä ei ole yksinäisyyttä.
Missä kasvaa kehäkukkia niityllä, vihreiden puiden varjossa.
Oletko kulkenut siellä,
seissyt aamunvalossa kirkkaan hetken,
silloin kun linnut ovat heränneet
ja maailma tulvii sisään."

trisse kirjoitti:Arvasinkin mistä runosta on kyse ennen googletusta. Ihan hyvä runo - mutta ei se sinua hilppa kauhean hyvin kuvaa tai sinun mielenmaisemaasi istu. Vaikka onhan siinä vähän sitä luontopuolta.

Sehän on ihan hirveä, mutta omalla tavallaan hyvä. Ja lyhyt.

Et pidä kovin runoista?

Omasi on kuin novelli ja hyvin Kalevala-henkinen.

Ensin ajattelin Heli Laaksosen runoja, mutta nyt mieleeni tulee Claes Andersson, josta tässä erään blogistin kiva kooste. Sellaista yksinkertaista ja ihmettelevää, vähän niin kuin Liisa Ihmemaassa, mutta kuitenkin 70-vuotias mies.
http://kirjojenkamari.blogspot.fi/2014/ ... uissa.html

Valintani on kaikessa rujoudessaan ajatuksiini käypä Jorma Etto. Liittyy eräs tapaus kauan sitten...

Monesti tiettyyn runoon liittyy tietty oma elämäntapahtuma, joka tekee runosta koskettavan ja myös ymmärtävän. Runonkirjoittajan sielunelämä on usein haavoitettu ja hän ilmentää sen omassa ilmaisutavassaan.