Psykopatologia.munfoorumi.com

Psykoterapeutti Katriina Järvinen puhuu lapsuuden traumoista ja niiden vaikutuksesta aikuisuuteen Video: http://www.studio55.fi/hyvinvointi/arti ... en/4304400 17:12
Kirjoittanut kirjan aiheesta: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1414205862379

Varmaan paskaa puhuu...

trisse kirjoitti:Varmaan paskaa puhuu...

Täysin asiaton viesti.

Niin on asiaton viesti. Katsoin haastattelun, ja mielestäni kyseinen psykoterapeutti puhui painavaa asiaa.

.

Hyvä artikkeli. Vanhemmista puhuminen on aina vaikeaa negatiiviseen sävyyn. Ja siihen on monta syytä. Ensimmäinen on lojaalius, koska kyse on kuitenkin vanhemmistamme. Tuo lojaalius vanhempana jonkin verran häviää ja tilalle tulee katkeruus. Silti yleensä juuri kukaan ei puhu kenestäkään läheisestään julkisesti pahaa. Osittain ihan jo siksikin, että sitkeästi elää käsitys, että omiaan ei saa mollata ihan jo käytös ja tapakulttuurinkin vuoksi; ei ole sopivaa.

Jos omiaan panettelee, on aina olemassa riski, että seurassa joku ryhtyy joko puolustelemaan vanhempia ("Mitä sää nyt noin; hehän ovat/olivat niin mukavia, ihania ihmisiä") tai vielä pahempaa ryhtyy haukkumaan toisen vanhempia vielä inhottavammin. Ymmärrystä kertojaa kohtaan ei osata osoittaa ja siksi yleensä vanhempien pahemmat mokat ja koetut vääryydet jätetään kertomatta lähipiirissäkin. Ei kai kukaan niitä haluaisi kuullakaan.

Lisäys: Tai oikeastaan panettelu oli väärä sana. Negatiivisista asioista ja koetuista vääryyksistään on riski puhua, koska ne ihmiset, jotka eivät ole kokeneet samoin kyseisiä tapahtumia (olleet niissä välttämättä edes läsnä) eivät yleensä hyväksy kuulemaansa.

Sisarukset, jos sellaisia on, voivat olla terapeutin lisäksi hyviä kumppaneita ruotimaan vanhempia.
Heillä on samaa historiaa ja samoja kokemuksia. Kuitenkin voi olla samoista tapahtumista täysin eri kokemus kuin itsellä.

Perheissä on saatettu opettaa ettei vanhempia saa kyseenalaistaa ja että vanhemmat tekisivät aina oikein. Sisarukset ovat paras kohde keskustella vanhemmista, parasta vertaistukea mitä ei mielestäni psykoterapeuttikaan pysty korvaamaan, mutta jos ei ole sisaruksia on asia toinen. Pelkkä sisaruksille juttelukaan ei yksin monesti auta, jos kasvatus on sairastuttanut, vaan tarvitsee lisäksi psykoterapeutin apua. Videossa tykkäsin eri toten siitä, kun Järvinen puhuu siitä, että arvostus tulee vanhemman ansaita lapselta eikä käyttäen väkivaltaa pakottaa kunnioittamaan. Minä pitkään puolustelin vanhempiani enkä halunnut nähdä heissä mitään pahaa ja arvostella heitä. Yläasteella 9. luokalla aloin vasta nähdä ongelmia heidän kasvatustavassaan ja syyttämään niistä vanhempia. Ehkei lapsella ole vielä tarpeeksi avaimia kehityksensä kannalta edes kovin aikaisin alkaa kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskeinoja ja saamaansa kohtelua.

Pinja kirjoitti:... Sisarukset ovat paras kohde keskustella vanhemmista, parasta vertaistukea mitä ei mielestäni psykoterapeuttikaan pysty korvaamaan, mutta jos ei ole sisaruksia on asia toinen...

Ei välttämättä, koska sisarukset eivät aina ole tasa-arvoisia/tasaveroisia/saman kohtelun saaneita, eivätkä kokemukset niin ollen ole samanlaisia.
On myös mahdollista, että sisarukset ovat olleet osallisia toistensa huonoissa kokemuksissa.

Tarkoitin keskustelua sisarusten kanssa asioista, missä on saanut samaa kohtelua. Tuo on totta, että huonoja kokemuksia on voineet aiheuttaa myös sisarukset toisilleen ja että kokemukset voivat erota toisistaan. Täysin ei voi edes tietää minkälaista kohtelua toinen on saanut, jos ei ole ollut seuraamassa kaikkia tilanteita. Vanhemmista puheen ollen voi olla ettei toinen vanhempi ole edes tietoinen kaikesta miten toinen vanhempi on kohdellut lasta ellei lapsi pysty itse kertomaan toiselle vanhemmalle mitä on tapahtunut. Harvemminpa lapsi menee rollimaan toiselle vanhemmalle siitä miten toinen vanhempi on kohdellut, koska ei saa kyseenalaistaa ja kritisoida ja aiheuttaa vanhempien välille eripuraa. Kertomisesta saattaa seurata rangaistus, sekin estää. Ja jos kertoisi ja siihen kertomaan ei reagoitaisi lapsen toivomalla tavalla esim. ei välittäisi ja puuttuisi tilanteeseen. Isä kun kuuli, että on mielenterveysongelmia niin reaktio oli se, että puhumisesta ammattilaisen kanssa ei ole mitään hyötyä, aika ovela, halusi vain pitää valtaa yllä ja käytöstään oikeutettuna. Äiti taas haukkui, että sinne mennään häntä haukkumaan. Vanhemmilta ei ainakaan kannata kysyä lupaa omasta hoidostaan, he ovat tietenkin vastaan, kun eivät halua ottaa vastuuta. Nykyään ei ole mitään sanomista, kun olen jo hoidossa.

.

Lapsen oikeus siirtää vastuu omasta lapsuudestaan vanhempien harteille on mielestäni elinikäinen. (Mirri)

Olipas hienonjännästi sanottu.

Voisin itse olla kiitollinen siitä, etten joutunut kasvamaan isäni kanssa ja samaan aikaan kiitollinen siitä, että sain kuitenkin joskus aina nähdä häntä. Tavallaan siis olen hyvilläni siitä, että vanhempani saivat sovittua niin, että "huonompi" vanhempi ei ns. kasvattanut minua. Olen mielestäni ollut jo riittävästi vihainen isän läsnäolon puuttumisesta, joten jossakin vaiheessa voi myös antaa anteeksi ja hyväksyä asiat sellaisinaan. Toisin sanoen syyllistäminen ei ole kai kuitenkaan se lopullinen päämäärä...

.

Psykopatologia kirjoitti:

trisse kirjoitti:Varmaan paskaa puhuu...

Täysin asiaton viesti.

Olin kännissä.

trisse kirjoitti:Olin kännissä.

Onko tuo muka joku selitys tai puolustus?

Toki

trisse kirjoitti:Toki

Vain siinä tapauksessa, että joku olisi väkisin kaatanut viinaa kurkkuusi - ei muuten.

Onko tämän ketjun pelastamiseksi vielä tehtävissä jotakin vai luovutaanko toivosta suosiolla?

Olisi kiva, jos Trissen ja foorumin moderaattorin keskinäinen sanailu ei tuhoaisi asiallista keskusteluketjua.

Mirri kirjoitti:Onko tämän ketjun pelastamiseksi vielä tehtävissä jotakin vai luovutaanko toivosta suosiolla?

Olisi kiva, jos Trissen ja foorumin moderaattorin keskinäinen sanailu ei tuhoaisi asiallista keskusteluketjua.

Mielestäni on perusteltua kyseenalaistaa Tristanin häiriköinnilleen ilmoittama selitys/puolustus.