Immanuel Kantin (1724 – 1804) mukaan hyvä tahto on hyvä pelkästään itsensä takia.
Arvio: kirjat
Filosofi asetti 1700-luvulla niin haastavan ihanteen, että nykyihmistä hirvittää
Kantin moraalifilosofia on säilyttänyt radikaalisuutensa KULTTUURI 4.8.2015 2:00 Päivitetty: 4.8.2015 12:40 Jyrki Alenius
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1438569092565
_________________________________________________________________________________________________________
Immanuel Kant (1785): Moraalin metafysiikan perustus (Grundlegung zur Metaphysik der Sitten). Suom. Markku Nikkarla.
Areopagus 2014. - 108 s.
_________________________________________________________________________________________________________
"On mahdotonta ajatella maailmassa, tai sen ulkopuolellakaan, olevan mitään muuta sellaista, jota voitaisiin pitää rajoituksetta hyvänä, kuin hyvä tahto."
Immanuel Kantin (1724 – 1804) Moraalin metafysiikan perustus on moraalifilosofian klassikko, jos mikä. Vuonna 1785 ilmestyneessä kirjassaan Kant esittelee yhä radikaalin moraalifilosofiansa pääpilarin, ajatuksensa kategorisesta imperatiivista.
Kantin ajattelu asettaa niin haastavan ihanteen moraalisille toimijoille, että hyötyajatteluun upotettua nykyihmistä hirvittää.
Kantin mukaan hyvä tahto on hyvä pelkästään itsensä takia, ilman ajatusta seurauksista, tai kuten Kant ilmaisee, "se on hyvä pelkän tahtomisen vuoksi".
Jos moraalin pohjalla on hyvä tahto, ja jos moraaliperiaatteet laaditaan hyvän tahdon pohjalta, silloin Kantin mukaan teon saavutetulla tai saavuttamattomalla seurauksella ei ole mitään merkitystä kyseisen teon moraalisuutta arvioitaessa.
Kant muotoili kategorisen imperatiivin useilla tavoilla. Yksi niistä on: "Minun ei pidä koskaan menetellä muuten kuin siten, että voin samalla myös tahtoa, että maksiimistani tulisi yleinen laki."
Periaatteiden, tai maksiimien jonka mukaan toimimme, on siis noudatettava kategorista imperatiivia ollakseen moraalisia.
Kantin ajattelu on niin sanottua velvollisuusetiikkaa. Teko on hyvä, kun se tehdään velvollisuuden pohjalta – velvollisuudesta kategorisen imperatiivin vaatimuksia kohtaan, ilman että ajatustakaan uhrataan omien intressien toteutumiselle.
Vain ulkoisista vaikutteista vapaa tahto voi olla omalakinen, vain intresseistä vapaa tahto voi olla, niin, vapaa.
Mutta onko tahto vapaa? Olemmehan biologisia olentoja, joita sitovat luonnonlait. Jäisikö vapaa tahto jotenkin näiden lakien ulkopuolelle?
Kantin mukaan juuri näin on.
Meidän aikamme tavoin myös Kantin aikana kiisteltiin tuon tuosta siitä, onko tahto vapaa vai ei – kun kerran luonnonolioita ollaan.
Kuten käsillä olevan kirjan suomentaja Markus Nikkarla toteaa johdannossaan, Kantin aikalainen Christian Wolff (1679 – 1754) todisteli vapaan tahdon päänmenoksi sen verran hanakasti, että Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I antoi Wolffille kaksi päivää aikaa lähteä Hallesta: armeijasta karanneita kun ei olisi voinut kunnolla teostaan syyttää, eiväthän he olisi voineet vapaan tahdon uupuessa olla karkaamisestaan oikeastaan vastuussakaan.
Kant jaotteli metafysiikassaan todellisuuden aistimaailmaan ja ymmärryksenmaailmaan, jota isännöi järki. Aistimaailman tapahtumia luonnehtivat tiukahkot syy–seuraus-suhteet, kun taas vapaus on mahdollinen ainoastaan ymmärryksenmaailmassa.
Kantin mukaan ymmärryksenmaailman järki laatii itselleen vapaasti kategorisen imperatiivin, jonka mukaiseen toimintaan motivoi pelkkä kunnioitus imperatiivia kohtaan.
Koska tahto on vapaa, ihminen voi myös valita toisin. Moraalilakia voidaan noudattaa muistakin syistä kuin pelkästä kunnioituksesta lakia kohtaan. Ihminen voi sotkea moraalipäätöksiinsä halujaan ja toiveitaan, taloudellisia vaikuttimia, tai olla tietoisesti pahansuopa.
Ymmärryksenmaailmassa vapaus on välttämätön, mutta moraalisuus ei.
Kant ei olisi Kant, jos asia olisi tässä. Vapaus on moraalin kannalta välttämättömyys, mutta tämän välttämättömyyden luonne voi silti jäädä käsittämättä. Kuten Kant itse muotoilee kirjansa viimeisessä lauseessa:
"Emme siis tosin käsitä moraalisen imperatiivin käytännöllistä ja ehdotonta välttämättömyyttä mutta käsitämme kylläkin sen käsittämättömyyden, ja vain tätä voi kohtuudella odottaa filosofialta, joka pyrkii periaatteissa saavuttamaan ihmisjärjen rajat."
Nyt saadun Moraalin metafysiikan perustuksen takana on sama turkulainen työryhmä kuin runsas vuosi sitten ilmestyneen pääteoksen Puhtaan järjen kritiikki.
Suomentajan johdanto on hyödyllinen. Itse käännös taas on sujuvaa ja filosofisestikin perusteltua suomea. Kirja puolustaa hyvin paikkaansa uutena suomennoksena: J. E. Salomaan suomennos Tapojen metafysiikan perustus (1931) jää todistamaan menneestä.
Kommentit 5
