Kaiken voi ajatella toisin.
Sateentekijä kirjoitti:Ei tuo mielestäni mitenkään erinomainen ollut. Muutama kohta jäi mieleen.
– Joskus muistot traumaattisista tapahtumista ovat niin syvällä tiedostamattomassa, ettei ihminen itsekään tiedä, tapahtuiko se minulle tai hän voi muistaa, mutta vähätellä samalla aivan järjen vastaisesti: oliko tuo nyt mitään.
Onko näitä muistoja tarpeen kaivaa esiin? Kenties näin luodaan valemuistoja, jotka terapoitava kuvittelee tapahtuneiksi eikä enää tiedä, mikä on totta ja mikä tarua.
Eiko hyvän terapian tulisi paneutua nykypäivään ja siitä selviämiseen?
Ei muistoja kaiveta. Kaikenlaista voi tulla esiin terapiassa ja siellä on turvallista muistojen tulla esiin, koska niitä pääsee käsittelemään. Tärkeätä on luottamus terapiasuhteessa.
Nykypäivä on vähän huono lähtökohta, koska tuolloin terapia muuttuu helposti paikallaan polkemiseksi, ja kuten Kaura-Väinölä sanoi, muodostuu helposti riippuvuussuhteeksi, jossa terapoitava käy "tilittämässä" nykypäiväänsä.
Sateentekijä kirjoitti:– Terapeutistaan voi pitää, mutta on työtapaturma, jos terapeutista tulee ihailun kohde, koska silloin aletaan vain kellua ”voi, miten meillä on mukavaa” - tunnelmissa eikä mennä eteenpäin. Tiettyyn rajaan asti terapia voi olla riippuvuussuhde, mutta jos terapiasta tulee ainoa ravinnon lähde, kehitys pysähtyy siihen.
– Voi kuulostaa karulta, mutta terapeutin tehtävä ei ole lohduttaa. Hän voi sanoa, että tämä mahtaa tuntua pahalta ja katsotaan yhdessä, mitä voidaan tehdä. Mutta hän ei keskeytä itkua kiikuttamalla nenäliinoja, hänen tehtävänsä on olla rauhallisesti läsnä.
Tähän juuri syyllistyy niin terapeutti kuin terapoitavakin valitettavan usein. Molemminpuolinen riippuvuussuhde on pahita, mitä psykoterapiassa voi tapahtua.
Toisaalta terapiatyöskentelystä tulisi pitää ja siihen olla jonkinlainen "veto", jotta sitä ylipäätään jaksaa. Eikä terapeutti vastenmielinenkään saa olla.
Sateentekijä kirjoitti:Milloin terapia on onnistunut?
Sen tuloksena elämästä voi tulla hieman täyspainoisempaa, mutta onnellisuutta se ei takaa. Kaura-Väinölä muistaa jostakin kuulleensa määritelmän: Normaali ihminen on tunneherkkä, hiukan ahdistunut
Tuo oli varsin hienosti sanottu!
No tuo on varmasti Sateentekijän mieleen.
Itse ajattelen onnellisuuden olevan enemmän elämänmyönteiseen persoonaan liittyvä terapian tarpeesta riippumaton piirre.