Psykopatologia.munfoorumi.com

Niin, parantuuko? Loppuuko paikallaan junnaaminen, löytyykö kunnollinen itseluottamus ja motivaatio? Voiko jopa päästä lääkkeistä eroon? Pääsisin ehkä syksyllä terapiaan, mikäli alkoholinkäyttö olisi hallinnassa ym. Mietin vaan, että miten se terapia parantaa? Vai onko se vain ajanhukkaa? Miten siellä ollaan? Onko se samanlaista kuin keskusteluavussa? Minkälaista terapiaa suosittelette? Etsin terapiaa tunteiden hallintaan, motivaation parantamiseen ja sellaiseen tavalliseen. Etsin terapiaa itseni muuttamiseen - auttaako se?

Monet ovat sanoneet, että terapia on ihan turhaa. Toiset taas ovat, että "aivan mahtava juttu".

Ei tuohon voi oikein muuta sanoa kuin että suattaapa tuota olla parantumati mutta suattaapa tuota parantuakin.

Eli suomeksi: ehdottomasti kannattaa yrittää.

Oletteko te itse olleet terapiassa? Onko ollut vaikutusta? Itselläni on kokemusta vain keskusteluavusta eli minkäänlaista käsitystä terapiasta varsinaisesti ei ole.

Jos esimerkiksi Kela on messissä, psykoterapia on massiivinen satsaus yhteiskunnalta.
Kannattaa ottaa vastaan ja yrittää. Monen elämän terapia on muuttanut ratkaisevsti.
Sanon näin, koska emme tiedä, mitä olisi tapahtunut ilman terapiaa.

Yritin eilen keksimällä keksiä syitä, miksi terapia. Sitten jos joku kysyisi, että "miksi haluat terapiaan", niin mitä arkijärkevää siihen voisi vastata muuta kuin noita tunteidenhallinta- ja ahdistuksensietojuttuja. Terveydenhoitoihmisten näkökulmasta luulen, että heille voisi sanoa "haluan terapiaan, koska siellä teillä papereissa lukee, että kärsin mielenterveysongelmista ja niitä voidaan kuulemma hoitaa terapialla". Äidille varmaan sanoisin, että "sinne terpiaan menen, kun olen kymmenen vuotta ollut tyhjäkäynnillä edistymättä mihinkään suuntaan ja syön vielä hirveitä myrkkyjä eli lääkkeitä".

Ensi kerralla, kun menen päihdehoitoihmisen kanssa juttelemaan, niin otan ihan tasan yhden xanorin, sitten ehkä olisin lähempänä "omaa itseäni" eli ahdistusoireet olisivat vielä näkyvämpiä. Nyt kun olen siellä käynyt, niin olen saattanut ottaa jopa yhden enemmän mitä päivässä on määrätty siksi, että pystyisin sanallisesti edes ilmaisemaan itseäni.

Kokemukseni mukaan keskusteluavussa pyritään nopeisiin ratkaisuihin aina kussakin tilanteessa. Sieltä tulee myös suoria vastauksia. Entinen sairaanhoitaja oli vähän "parempi" kuin tämä nykyinen päihdehoitaja (tai mikä sosiaaliohjaaja onkaan), koska entinen sairaanhoitaja antoi minulle enemmän tilaa myös hoksata itse asioita. Ja myöskin silloin oli häneltä erinomaista toimintaa olla "tuomitsematta". Siihen aikaan oli kaiken kritiikin ym. sietokyky niin kehittymätöntä, että tuomiot eli tosiasiat oli vaikeita käsitellä, koska ei ollut tuota kritiikin sietokykyä ollenkaan.

Tämä on tosi erikoinen tilanne, kun olen ajatellut, että terapia on samaa kuin keskusteluapu. Ennen taas ajattelin, että terapeutit (ja psykologit) ovat jotakin erikoisihmisiä, kieroja, manipuloivia jne. Ei siis ole vieläkään mitään realistista käsitystä terapiasta.

Tuli taas päiväkirjakamat tähän.

Lisäys: joissakin valintakokeissahan on psykologien kanssa käytävä keskustelu mukana. Olen kohdannut tasan kaksi psykologia tällaisessa tilanteessa. Toinen vaikutti ihan normaalilta ihmiseltä, mutta se toinen! Se oli aivan varmasti psykoanalyysista tai jostakin kiinnostunut - ja veikkaan että sillä tyypillä oli vielä jokin terapeutin pätevyys tms. Kaikki mitä se siinä haastattelun aikana teki ja sanoi tuntui jotenkin erilaiselta ja tosi stereotypisen terapeuttiselta "salatestaukselta" ja erikoisten kysymysten ja kommenttien tökkimiseltä outoihin kohtiin. Ihan kuin siinä oltaisiin siis todella _testattu_ ihmistä.

Sairaanhoito-opiston haastattelussa Lauri Rauhala kysyi (vain),
että "käykö viuhka?".

"Paraneminen" on aina osittaista.

Ryysy kirjoitti:...
Ensi kerralla, kun menen päihdehoitoihmisen kanssa juttelemaan, niin otan ihan tasan yhden xanorin, sitten ehkä olisin lähempänä "omaa itseäni" eli ahdistusoireet olisivat vielä näkyvämpiä. Nyt kun olen siellä käynyt, niin olen saattanut ottaa jopa yhden enemmän mitä päivässä on määrätty siksi, että pystyisin sanallisesti edes ilmaisemaan itseäni...

Miksi otat sen yhdenkään? Eikö ammattilaisen pitäisi kyetä hallitsemaan tilanne ja keskustelemaan potilaan kanssa, vaikka potilas ei olisikaan syönyt yhtään Xanoria? Kysymykseni on varmasti typerä, mutta minä ajattelen niin, että ammattilainen on ensisijaisesti potilasta varten tuossa tilanteessa eikä päinvastoin.

Psykopatologia kirjoitti:"Paraneminen" on aina osittaista.

Noin on.

Olen saanut elämäni varrella paljon psykoterapiaa, mutten ole parantunut - mitä paranemisella tarkoitetaankaan... Olen kuitenkin pysynyt hengissä ja jollakin tavoin myös selviytynyt - olosuhteet huomioon ottaen suorastaan paremmin kuin hyvin - psykoterapioiden ansiosta.

Eiväthän läheskään kaikki fysioterapiaa saavat ihmiset parane sairaudestaan, ja kuitenkin fysioterapia voi olla heille suoranainen elinehto; he pysyvät hengissä ja suurin piirtein toimintakykyisinä sen avulla.
Psykoterapian kohdalla on mielestäni aivan sama juttu: kroonisen sairauden kanssa pärjääminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen voi vaatia psykoterapiaa vaikkei hoito olisikaan parantavaa, vaan 'pelkästään' sairauden oireiden lievittämistä.

Eivät kaikki psykiatriset sairaudet ole parannettavissa psykoterapian keinoin nuortenkaan ihmisten kohdalla. Sairaus voi olla niin vaikea, että nuorikin ihminen tarvitsee psykoterapiaa oireiden lievittämiseksi vaikkei paraneminen olisikaan realistinen tavoite.

Ei psykoterapiassa aina ole vikaa, vaikka potilas ei paranisikaan sen voimalla. Yhdistelmähoitojen tehokkuus tiedetään ja tunnetaan nykyisin, mutteivät nekään takaa paranemista. Paraneminen on hyvin usein sairaudesta riippuvainen, ei niinkään sen hoitokeinoista.

Epäilen yhdistelmähoidoista saatua näyttöä. On voinut käydä niin,
että ydistelmähoidot ovat tehonneet ja että tästä on päätelty,
että kombi on paras.

Jaska kirjoitti:... Joku yhdistelmähoito saattaisi olla tehokkaampi kuin jumputtaa jääräpäisesti psykoterapiaa.

Oletko itse käynyt sellaisessa tai onko sinulla kokemusta yhdistelmähoidosta, kun arvelet sellaisen olevan tehokkaampaa?

Miten noin voisi olla, kun sama ihminen kuitenkin antaa sen yhdistelmähoidon, joka koostuu kahdesta suuntauksesta?

Yhdistelmähoidolla tarkoitetaan psykoterapiaa + lääkkeitä.

23:17
Minä en ainakaan mitään tavoitteita aseta. Tavoitteet voivat tuhota kaiken.

Sateentekijä kirjoitti:Terapian toteutus on tietenkin yksilökohtaista sekä terapeutin että terapoitavan kohdalla, joskus asetetut tavotteet saattavat innostaa päämäärän saavuttamiseen.
Toisaalta liiat odotukset saattavat olla haitallisia, kuten PP tuossa mainitsi.
Mutta silloin olisi hyvä asettaa " välietappeja", joiden kautta pyritään pääsemään kokonaisvaltaiseen lopputulokseen..

Mikäli se on mahdollista.Useinhan psykoterapia jatkuu vuosia.

Ihmettelen, millä eväillä Sateentekijä puhuu ja esiintyy kuin olisi psykoterapian annattilainen/asiantuntija.

Täsmälleen noin kuin Psykopatologia sanoi: tavoitteet voivat tuhota; ehkä eivät ihan kaikkea, mutta valitettavan paljon kuitenkin.

Jaska, mainitsemasi jyrkkä koulukuntaero 'lääkeuskovaisten' ja 'psykoterapiauskovaisten' välillä taitaa olla menneen talven lumia. Nykyisin aika hyvin tiedetään ja hyväksytään se tärkeä tosiasia, että lääkehoito voi tukea psykoterapiaa varsin menestyksekkäästi.
Ihminen voi olla liian sairas kyetäkseen psykoterapeuttiseen työskentelyyn ja hyötyäkseen psykoterapiasta. Lääkehoito voi lievittää hänen oireitaan niin, että hän jaksaa psykoterapiaa ja kykenee käymään läpi psykoterapeuttisia prosesseja - pystyy tekemään psyykkistä työtä psykoterapian vaatimalla tavalla ja kestämään psykoterapian aiheuttaman psyykkisen kuormituksen.

Vähän kuin fysioterapiassa: oireita lievitetään lääkehoidolla niin, että potilas kestää fysioterapian aiheuttaman kivun...

Ihanteellistahan olisi, jos ihminen yks kaks vain parantuisi / muuttuisi niin, ettei tarvitsisi lääkkeitä ollenkaan, enää ikinä.

Ennen olin täysin lääkeuskovainen oman tilanteeni suhteen.

Ympäristö määrittää liikaa tapaani olla olemassa. Siksikin lääkkeet. Joskus myös tunteet ovat liian isoja kestää, silloin lääkkeet toimivat osin samalla tavalla kuin alkoholi, turruttaen. Joidenkin mielestä kai juuri turruttavan elementin takia lääkkeet voivat olla jopa este / hidaste terapialle.

Puhun vain omasta puolestani.

Sateentekijä kirjoitti:Ei ole tarkoitus esiintyä minään psykoterapian ammattilaisena. Ne asiat jätän suosiolla niihin perehtyneille...

Ainakin minä saan kirjoituksistasi sen vaikutelman, ettet jätä.

Sateentekijä kirjoitti:... Mutten myöskään ymmärrä millä eväillä Kyllästynyt tulee arvostelemaan minun kirjoituksiani ja mielipiteitäni?

En arvostele mielipiteitäsi. Korkeintaan arvostelen sitä, että pyrit esiintymään "joka alan erikoisasiantuntijana" ja jonkinlaisena "lopullisen totuuden" apostolina joka kertoo meille muille miten asiat ovat.

Kyllästynyt kirjoitti:En arvostele mielipiteitäsi. Korkeintaan arvostelen sitä, että pyrit esiintymään "joka alan erikoisasiantuntijana" ja jonkinlaisena "lopullisen totuuden" apostolina joka kertoo meille muille miten asiat ovat.

Kyllästynyt, jotakin samantapaista olet joskus kirjoittanut minullekin. Ja nimennyt minut joka alan asiantuntijaksi.