Hannah Arendt (2012) [Eichmann]

[Psykopatologia]

Hannah Arendt (2012) TEEMA keskiviikkona 22.10.2014 klo 22.05 - 24
http://en.wikipedia.org/wiki/Hannah_Arendt_(film)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannah_Arendt (1906 - 1975)

24.10.2014 0:15
Ajattelulla pahaa vastaan
Filosofi Hannah Arendt piti natsipomo Adolf Eichmannia yhdentekevänä
byrokraattina ja sai vihat niskoilleen RADIO JA TV 22.10.2014 2:00
Leena Virtanen http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1413864950567#

Saksalaisohjaaja Margarethe von Trotta (s. 1942) on usein kuvannut vahvoja naishahmoja elokuvissaan,
joten on johdonmukaista, että hän valitsi viimeisimmän elokuvansa aiheeksi saksalaisen filosofin ja
poliittisen teoreetikon Hannah Arendtin (1906 – 1975). Arendt oli viime vuosisadan keskeisiä ajattelijoita
mutta ei silti välttämättä helppo aihe elokuvalle. Ajatteleminen kun ei ole itsessään visuaalista eikä
väänny suoraan dramaturgiaksi.

Trotta on rajannut Arendtin elämästä lyhyen ajanjakson, josta tuli merkittävä sekä Arendtille, hänen
lähipiirilleen että laajasti ottaen pahuuden filosofialle.

Arendt matkusti vuonna 1961 Israeliin seuraamaan holokaustin pääorganisaattorin Adolf Eichmannin
oikeudenkäyntiä tarkoituksenaan raportoida siitä The New Yorker -lehdelle. Arendt oli paennut
Yhdysvaltoihin 1941 yhdessä miehensä Heinrich Blücherin kanssa, ja hänellä oli vakaa asema sikäläisten
yliopistointellektuellien keskuudessa.

Eichmannin oikeudenkäynti oli kyseenalainen, sillä Israel omi hänet muilta kysymättä. Odotettiin
emotionaalista näytöstä, jossa Eichmannia vastaan lyötäisiin kaikki natsien hirmuteot.

Itsekin juutalainen Arendt piti kuitenkin päänsä kylmänä ja alkoi tarkkailla Eichmannia ihmisenä.
Tässä elokuvan vahvimmassa osuudessa on yhdistetty dokumenttikuvaa oikeudenkäynnistä ja näyteltyä
materiaalia. Eichmannista on tallessa runsaasti lähikuvaa, mikä lisää vaikuttavuutta.

Arendt tajusi, että Eichmann oli pelkkä "nobody", byrokraatti, joka vain totteli sokeasti määräyksiä.
Arendtin mielestä Eichmannia ei ollut syytä pitää karmeana paholaisena, vaan hän oli yksinkertainen
mies, joka ei osannut suhteuttaa tekojaan mihinkään. Näin kehkeytyi Arendtin johtoajatus pahuuden
arkipäiväisyydestä.

Arendtin artikkeli osui arkaan paikkaan, ja hän sai vastaansa raivokasta vihaa ja natsisyytöksiä.
Elokuvassa näihin reaktioihin liitetään myös Arendtin nuoruuden suhde oppi-isä Martin Heideggeriin,
jonka natsiyhteydet olivat tulleet yleiseen tietoisuuteen.

Trottan elokuvan aihe on äärimmäisen kiinnostava, mutta toteutus on ikävän tavanomainen ja pinta-
puolinen. Aikaa hassataan Arendtin ihmissuhteisiin, mutta niitäkin on vaikea seurata, kun suurin osa
historiallisista henkilöistä jää taustoittamatta.

Arendtia näyttelee Barbara Sukowa, joka on ikäpolvensa tunnetuimpia saksalaisnäyttelijöitä. Britti-
näyttelijä Janet McTeer esittää Arendtin hyvää ystävää, amerikkalaiskirjailija Mary McCarthyä. Arendtin
aviomies Heinrich Blüchner ( Axel Milberg ) oli hänkin filosofi ja poliittinen ajattelija.

Arvio: elokuva
Hannah Arendt ★★★
Saksa/Israel/Luxemburg/Ranska 2012
Ohjaus Margarethe von Trotta
Teema klo 22.05

[Psykopatologia]

0:45
Turhaan arvostelijar mollaa filmiä. Jo se, että näin vaikeasta asiasta on tehty
huolellinen ja syvästi järkyttävä elokuva, on erittäin ansiokasta.

Oli kiva katsoa http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger ia (1889 - 1976) ensin
vitaalisimmillan ja sitten myöhemmin höppänänä, kun hän yritti Hannahia vielä uudestaan.

Arendt sai filmin mukaan juutalaisyhteisön vihat ja hylkäämisen niskoilleen varsinaisesti
siitä, kun hän esitti, että jotkut juutaispomot olivat olleet yhteistyössä natsien kanssa,
jolloin kuuden miljoonan "uhri" olisi ollut turha yms.

Ko. yhteistyön luonnetta ei filmissä valaistu.

[Mirri]

Katsoin Hannah Arendtin, ja mielestäni se oli vahva ja vaikuttava elokuva. Kestäisi hyvin toisenkin katsomisen heti perään ja vaikka useitakin kertoja, mutta oman mieleni suojaksi poistin tallenteen katsottuani kertaalleen.

Mainitsen tässä ketjussa toisen elokuvan, koska aihepiiri on sama, ja elokuva sydänjuuria myöten raastava: Pariisin vainotut, ranskalainen elokuva vuodelta 2010. Rankka kertomus vuodesta 1942, jolloin miehitetty Ranska luovutti Hitlerin vaatimuksesta maansa juutalaisia Saksalle. Kerronta keskittyi Pariisiin, jossa kesällä 1942 kerättiin kaupungin juutalaiset lähetettäviksi tuhoamisleireille.
Elokuva esitettiin jokunen päivä sitten Ylellä, mutta valitettavasti sillä ei ole Areenassa katseluoikeuksia.

Luulisi, että seitsemänkymmenen vuoden takaiset asiat ovat jo loppuunkaluttuja, vaan eivät ole. Silloin tapahtui niin järkyttäviä asioita, etteivät ne vanhene koskaan - vuosikymmenten saatossa löytyy aina uusia ja tuoreita näkökulmia, tarkastellaan asioita ja kokemuksia, joista ei aiemmin ole rohjettu puhua.

Maailmassa on myöhemminkin tapahtunut paljon pahaa niin Euroopassa kuin muuallakin. Toivottavasti tulevaisuuden elokuvantekijät hoksaavat saman mahdollisuuden: asioita voidaan kuvata ja käsitellä elokuvan keinoin vuosikymmenestä toiseen ja vaikka loputtomiin, jos tunnetaan tarvetta.
Nuo kaksi mainittua tuoretta elokuvaa Pariisin vainotut ja Hannah Arendt osoittavat, että tarvetta riittää - mitä rankempia kokemuksia sitä pitempään niitä 'vatvotaan' puolelta jos toiseltakin, ja aina löydetään jotakin uutta ja hoitavaa.

[Psykopatologia]

.