Teppo Mattsson: Mikä psykoterapiassa auttaa? 30.5.14
Lähetetty: 30.05.2014 17:07Mikä psykoterapiassa auttaa?
Tunteiden kielentäminen kehittää aivojen tasapainoa.
Psykoterapia on osoittautunut vaikuttavaksi mielenterveyden hoitomuodoksi: tutkimusten mukaan 80% ihmisistä voi terapian jälkeen paremmin kuin ilman terapiaa jääneet verrokit. Terapeuttien ja tutkijoiden keskuudessa ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä siitä, mikä myönteisen muutoksen aiheuttaa.
Terapian vaikutusmekanismien psykologisten selitysten kirjoa lisää se, että ihmisyyteen voidaan esittää monta toisiaan täydentävää näkökulmaa. Kognitiivisessa terapiassa korostetaan haitallisten ajatusmallien korjaamista, behavioraalisessa terapiassa haitallisten käyttäytymisreaktioiden poisoppimista ja psykodynaamisessa terapiassa tiedostamattomien tunneristiriitojen käsittelyä keskeisenä vaikuttavana mekanismina. Mielenterveys on aivojen terveyttä, joten jokaisen toimivan vaikutusmekanismin tulee lopulta perustua muutoksiin aivoissa.
Mielenterveys perustuu aivojen hermoverkkojen yhteistoimintaan, jonka tasapainon häiriöt puolestaan ilmenevät psyykkisenä oireiluna. Oireet voivat aiheutua yksilö- ja häiriökohtaisesti esimerkiksi aivopuoliskojen tai aivokuoren ja sen alaisten rakenteiden välisestä rakenteellisesta tai toiminnallisesta epätasapainosta. Onnistuneessa psykoterapiassa on siis kyse hermoverkkojen eli aivojen osien yhteispelin kehittämisestä.
Keskusteluun perustuvassa terapiassa keskeiseen asemaan nousee kielellinen ilmaisu. Koska kieli vie suuren osan ihmisen aivoista, tunteiden kielentäminen on erityisen tehokas ja terveellinen tapa kehittää elämänhallintaa. Kielellisesti etevä ja tunne-elämän sanastoltaan rikas terapeutti auttaa jäsentämään ja ilmaisemaan tunteita rakentavalla tavalla.
Tunteita ja elämäntapahtumia kielentämällä rakennetaan minäkokemusta eheyttävää tarinamuotoista identiteettiä. Tässä yhteydessä psykoterapioiden toisinaan kohtaama kritiikki epätieteellisyydestä ampuu ohi maalin: terapian ensisijainen tavoite on parantaa omakohtaista kokemusmaailmaa kielen ja tarinoiden avulla, ei tavoitella tieteellisiä totuuksia ihmisen psykologiasta. On hoidon kannalta toissijaista, mikä on ollut yksilön lapsuudenkokemusten todellinen vaikutus hänen aikuisuudessa kärsimäänsä mielenterveyden häiriöön, mikäli kokemusten käsitteleminen terapiassa edistää hyvinvointia ja sopeutumista yhteisöön.
Psykoterapeutti pyrkii luomaan ihanneympäristön kielteisten tapahtumien korjaaville kokemuksille. Tämän ympäristön keskeisenä tekijänä on tunteiden ehdottomaan hyväksyntään ja empatiaan perustuva luottamuksellinen terapiasuhde, joka vastaa monelta osin ihanteellista vanhemmuutta. Vastaavaa tuomitsematonta suhdetta on hankala löytää terapian ulkopuolelta, sillä tyypillisesti mielenterveyden häiriöt aiheuttavat kanssaihmisissä kielteisiä reaktioita, jotka voivat pahentaa oireita entisestään.
Psykoterapia voidaan mieltää altistushoidoksi, jossa vaikeita tunteita opitaan käsittelemään vähitellen etenevän siedätyksen avulla. Terapeutti annostelee luomassaan turvallisessa ympäristössä vaikeita tunteita sopivissa erissä samoin kuin kuntovalmentaja ohjaa askeltaen etenevää voimaharjoittelua. Masennusta ei voiteta ensimmäisellä tapaamisella sen enempää kuin aloitteleva voimailija punnertaa haaveilemaansa penkkiennätystä.
Muistojen aktivoiminen tietoisuuteen epävakauttaa aivoissa solurakenteen, johon muisto on tallennettuna. Normaaliolosuhteissa traumaattisen muiston laukaisema voimakas tunnereaktio kuitenkin puolestaan säilyttää ja jopa vahvistaa siihen liittyvän muistijäljen. Terapiaympäristössä traumaattisten kokemusten herättämät vaikeat tunteet on mahdollista kohdata turvallisesti, jolloin kielteinen tunnemuisti voi heiketä ja muistot korvautua uusilla, myönteisemmillä kokemuksilla. Omahistoria kirjoitetaan uusiksi.
Huomionarvoisen vähemmistön muodostavat ne ihmiset, joille terapiasta ei ole hyötyä tai se aiheuttaa suoranaista haittaa. Eräs tunnettu terapian hoitotehoa heikentävä piirre on aleksitymia, tunteiden kokemisen ja ilmaisun erityisvaikeus. Aleksitymiasta kärsivät kokevat oireilunsa tyypillisesti epämääräisinä ruumiillisina vaivoina, joiden alkuperä on oletettavasti samoissa aivotoiminnan häiriöissä jotka muilla ilmenevät masennuksena, ahdistuksena ja pelkoina. Terapian haittavaikutukset voivat puolestaan olla sukua esimerkiksi allergioiden siedätyshoidoissa tavattavien komplikaatioiden kanssa: hoidon aiheuttama stressireaktio on elimistölle liikaa. Osa tehottomista ja haitallisista hoidoista selittyy luonnollisesti myös ammattitaidottomuudella ja hoitovirheillä.
Minkälaisia näkemyksiä ja kokemuksia lukijoilla on psykoterapiasta: mikä auttaa ja mikä ei?
http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/ra ... ssa_auttaa
Tunteiden kielentäminen kehittää aivojen tasapainoa.
Psykoterapia on osoittautunut vaikuttavaksi mielenterveyden hoitomuodoksi: tutkimusten mukaan 80% ihmisistä voi terapian jälkeen paremmin kuin ilman terapiaa jääneet verrokit. Terapeuttien ja tutkijoiden keskuudessa ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä siitä, mikä myönteisen muutoksen aiheuttaa.
Terapian vaikutusmekanismien psykologisten selitysten kirjoa lisää se, että ihmisyyteen voidaan esittää monta toisiaan täydentävää näkökulmaa. Kognitiivisessa terapiassa korostetaan haitallisten ajatusmallien korjaamista, behavioraalisessa terapiassa haitallisten käyttäytymisreaktioiden poisoppimista ja psykodynaamisessa terapiassa tiedostamattomien tunneristiriitojen käsittelyä keskeisenä vaikuttavana mekanismina. Mielenterveys on aivojen terveyttä, joten jokaisen toimivan vaikutusmekanismin tulee lopulta perustua muutoksiin aivoissa.
Mielenterveys perustuu aivojen hermoverkkojen yhteistoimintaan, jonka tasapainon häiriöt puolestaan ilmenevät psyykkisenä oireiluna. Oireet voivat aiheutua yksilö- ja häiriökohtaisesti esimerkiksi aivopuoliskojen tai aivokuoren ja sen alaisten rakenteiden välisestä rakenteellisesta tai toiminnallisesta epätasapainosta. Onnistuneessa psykoterapiassa on siis kyse hermoverkkojen eli aivojen osien yhteispelin kehittämisestä.
Keskusteluun perustuvassa terapiassa keskeiseen asemaan nousee kielellinen ilmaisu. Koska kieli vie suuren osan ihmisen aivoista, tunteiden kielentäminen on erityisen tehokas ja terveellinen tapa kehittää elämänhallintaa. Kielellisesti etevä ja tunne-elämän sanastoltaan rikas terapeutti auttaa jäsentämään ja ilmaisemaan tunteita rakentavalla tavalla.
Tunteita ja elämäntapahtumia kielentämällä rakennetaan minäkokemusta eheyttävää tarinamuotoista identiteettiä. Tässä yhteydessä psykoterapioiden toisinaan kohtaama kritiikki epätieteellisyydestä ampuu ohi maalin: terapian ensisijainen tavoite on parantaa omakohtaista kokemusmaailmaa kielen ja tarinoiden avulla, ei tavoitella tieteellisiä totuuksia ihmisen psykologiasta. On hoidon kannalta toissijaista, mikä on ollut yksilön lapsuudenkokemusten todellinen vaikutus hänen aikuisuudessa kärsimäänsä mielenterveyden häiriöön, mikäli kokemusten käsitteleminen terapiassa edistää hyvinvointia ja sopeutumista yhteisöön.
Psykoterapeutti pyrkii luomaan ihanneympäristön kielteisten tapahtumien korjaaville kokemuksille. Tämän ympäristön keskeisenä tekijänä on tunteiden ehdottomaan hyväksyntään ja empatiaan perustuva luottamuksellinen terapiasuhde, joka vastaa monelta osin ihanteellista vanhemmuutta. Vastaavaa tuomitsematonta suhdetta on hankala löytää terapian ulkopuolelta, sillä tyypillisesti mielenterveyden häiriöt aiheuttavat kanssaihmisissä kielteisiä reaktioita, jotka voivat pahentaa oireita entisestään.
Psykoterapia voidaan mieltää altistushoidoksi, jossa vaikeita tunteita opitaan käsittelemään vähitellen etenevän siedätyksen avulla. Terapeutti annostelee luomassaan turvallisessa ympäristössä vaikeita tunteita sopivissa erissä samoin kuin kuntovalmentaja ohjaa askeltaen etenevää voimaharjoittelua. Masennusta ei voiteta ensimmäisellä tapaamisella sen enempää kuin aloitteleva voimailija punnertaa haaveilemaansa penkkiennätystä.
Muistojen aktivoiminen tietoisuuteen epävakauttaa aivoissa solurakenteen, johon muisto on tallennettuna. Normaaliolosuhteissa traumaattisen muiston laukaisema voimakas tunnereaktio kuitenkin puolestaan säilyttää ja jopa vahvistaa siihen liittyvän muistijäljen. Terapiaympäristössä traumaattisten kokemusten herättämät vaikeat tunteet on mahdollista kohdata turvallisesti, jolloin kielteinen tunnemuisti voi heiketä ja muistot korvautua uusilla, myönteisemmillä kokemuksilla. Omahistoria kirjoitetaan uusiksi.
Huomionarvoisen vähemmistön muodostavat ne ihmiset, joille terapiasta ei ole hyötyä tai se aiheuttaa suoranaista haittaa. Eräs tunnettu terapian hoitotehoa heikentävä piirre on aleksitymia, tunteiden kokemisen ja ilmaisun erityisvaikeus. Aleksitymiasta kärsivät kokevat oireilunsa tyypillisesti epämääräisinä ruumiillisina vaivoina, joiden alkuperä on oletettavasti samoissa aivotoiminnan häiriöissä jotka muilla ilmenevät masennuksena, ahdistuksena ja pelkoina. Terapian haittavaikutukset voivat puolestaan olla sukua esimerkiksi allergioiden siedätyshoidoissa tavattavien komplikaatioiden kanssa: hoidon aiheuttama stressireaktio on elimistölle liikaa. Osa tehottomista ja haitallisista hoidoista selittyy luonnollisesti myös ammattitaidottomuudella ja hoitovirheillä.
Minkälaisia näkemyksiä ja kokemuksia lukijoilla on psykoterapiasta: mikä auttaa ja mikä ei?
http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/ra ... ssa_auttaa
)