Psykopatologia.munfoorumi.com

Kotikatsomo: Hyvä poika (2011)
(K12) 6 pv jäljellä
Kesto: 83 min http://areena.yle.fi/tv/2173661

Zaida Bergrothin elokuva vaarallisista rakkauksista. Näyttelijä-äidin perheessä roolit ovat menneet sekaisin.
Kun kuvaan astuu vieras mies, tilanne karkaa käsistä. N: Elina Knihtilä, Samuli Niittymäki, Eero Aho.

Julkaistu: Su 23.3.2014 klo 21.05
Esitetään: Ma 24.3.2014 klo 23.01 Yle TV1
Katsottu: 2087 kertaa ( Katseltavissa vain Suomessa )
Yle TV1: Kotikatsomo: Hyvä poika. Elokuvan esittely ja kommentointi. »

Ihmetyttää tuo K-12, sillä filmi on kauheimpia mitä olen nähnyt.

Tässä(kin) on oidipaalista, mikä aiemmalla väittämälläni tuntui joistan uskomattomalta.

Kai oli jotain muutakin kuin oidipaalista? Se väkivaltaisuus.

En ehdi katsomaan (tätäkään), joten en voi ryhtyä väittelemään oidipaalisista tai muistakaan sisällöistä. Uskomatonta on kuitenkin väärä sana, jos viittaat keskusteluun Raja tv-sarjan tiimoilta. Jos oidipaalisuus on normaalia kanssakäymistä toista sukupuolta edustavan vanhemman kanssa niin eihän siinä ole mitään uskomatonta. Luulen, että osa mustasukkaisuudesta tms. tunteista joka ko. vaiheeseen liitetään voi olla jopa vanhemman omaa tunteensiirtoa, opittua tms. En välttämättä ole tarpeeksi perillä kaikista tutkimuksista (jos sellaisia on olemassa), jotta voisin asiaan järkevästi edes ottaa kantaa, enkä nyt ehdi oikein perehtymään lisää. Freudin lähtökohdat ovat kuitenkin hyvin "päälleliimatun" oloisia.

Usein oidipaalisuudessa unohdetaan toinen osapuoli, siis vanhempi.
Esimerkiksi isä on mustasukkainen tyttären uudesta poikaystävästä.
Elokuvassa äiti puhutteli poikaa "rakkaakseen".

Kun puhutaan "oidipaalisuudesta", viitataan tavallisesti psykopatologiaan.
Voidaan puhua myös oidipaalisesta vaiheesta.

Psykopatologia kirjoitti:Usein oidipaalisuudessa unohdetaan toinen osapuoli, siis vanhempi.
Esimerkiksi isä on mustasukkainen tyttären uudesta poikaystävästä.
Elokuvassa äiti puhutteli poikaa "rakkaakseen".

Kun puhutaan "oidipaalisuudesta", viitataan tavallisesti psykopatologiaan.
Voidaan puhua myös oidipaalisesta vaiheesta.

Tätä viittausta psykopatologiaan en oidipaalisuudesta muista, että olisi mitenkään korostettu palstalla ja ainakin itseltäni on jäänyt rekisteröimättä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Taidanpa katsoa uudelleen paremmalla ajalla, koska en seurannut Hyvää poikaa kuin toisella korvalla. (Vaikka ei mitenkään miellyttävältä katsottavalta vaikuttanut.)

Liittyvätkö yleensä anoppi-miniä tragediat oidipaalisuuteen jollain tavalla?

Psykopatologia kirjoitti:Ihmetyttää tuo K-12, sillä filmi on kauheimpia mitä olen nähnyt.

Tässä(kin) on oidipaalista, mikä aiemmalla väittämälläni tuntui joistan uskomattomalta.

Ilmeisesti fyysinen, katsojan silmille läjähtävä, väkivalta oli sen verran vähäistä, että K-12 puolsi paikkaansa. Psyykkistä väkivaltaa on vaikea arvioida niin, että voitaisiin asetella ikärajoja.

Elokuva oli rankka katselukokemus. Silti, vaikka minua sairaan huumorintajun omaavana tuppasikin jossakin kohdassa naurattamaan, kun ajattelin nähdyn äidin olevan näyttelijä sydänjuuriaan myöten - hän veti omien tarpeidensa mukaisia rooleja niin taitavasti, että sai toiset - etenkin lapsensa - tanssimaan pillinsä mukaan. Tuhoisin seurauksin.
Se oli elokuvan keinoin kärjistettynä surkuhupaisaa katsottavaa; elävässä elämässä ei olisi hauskaa ensinkään.

En antaisi kaksitoistavuotiaiden katsoa kyseistä elokuvaa, en ainakaan nähtyäni sen itse. Raskasta katsottavaa aikuisellekin ja varsinkin, jos itsellä on tavalla tai toisella jotakin kokemusta asioista, joista elokuva kertoi. Manipuloivista vanhemmista, sun muusta.

K12 - kun ei ollut paljon paljasta.

Luultavasti noinkin.

Yksi elokuvan anti, tyylikkyys ja samalla ahdistavuus taisikin olla siinä, että ei 'mässäilty' millään, eikä oikeastaan edes näytetty suoraan mitään. Ei paiskittu katsojan silmille sen enempää seksiä kuin väkivaltaakaan, sen sijaan kuvattiin tyylikkäästi ja moniulotteisesti vaikka mitä.
Jäi katsojan päätettäväksi miten hän näkee ja kokee minkäkin asian; vaikkapa sen, että pikkupoika uppoutuu (vai pakenee?) katselemaan maailmaa linssin läpi... Saatiin rauhassa keskittyä ihastelemaan pojan kuvausintoa ja -taitoa sekä kauniita sudenkorentoja, tai voitiin ahdistua/huolestua hänen psyykkisestä tilastaan.

Psykopatologia, voiko elokuvan äitiä mielestäsi sanoa 'maallikkokielisesti' narsistiksi, jonka lasten kohtalona oli elää hänen käytössään ja hänen jatkeinaan?

Mirri kirjoitti:Psykopatologia, voiko elokuvan äitiä mielestäsi sanoa 'maallikkokielisesti' narsistiksi,
jonka lasten kohtalona oli elää hänen käytössään ja hänen jatkeinaan?

Tuollaista vaikutelmaa ei minulle tullut (hieman epätarkalla katsomisella).

Mirri kirjoitti:Luultavasti noinkin.

Yksi elokuvan anti, tyylikkyys ja samalla ahdistavuus taisikin olla siinä, että ei 'mässäilty' millään, eikä oikeastaan edes näytetty suoraan mitään. Ei paiskittu katsojan silmille sen enempää seksiä kuin väkivaltaakaan, sen sijaan kuvattiin tyylikkäästi ja moniulotteisesti vaikka mitä.
Jäi katsojan päätettäväksi miten hän näkee ja kokee minkäkin asian; vaikkapa sen, että pikkupoika uppoutuu (vai pakenee?) katselemaan maailmaa linssin läpi... Saatiin rauhassa keskittyä ihastelemaan pojan kuvausintoa ja -taitoa sekä kauniita sudenkorentoja, tai voitiin ahdistua/huolestua hänen psyykkisestä tilastaan.

Minusta juuri väkivalta kuvattiin erittäin rajuna.

Unto jäi salaperäisesti taustalle ja ajatuksiin. Mitä pojasta tuli? Unto vaikutti koko kokoelman tasapainoisimmalta ihmiseltä. Vaikkakin yksinäiseltä ja omissa oloissaan olevalta.

Todella väkivaltainen!

Ihmetytti, että poika oli niin äidin "perään" vaikka sai pillua samanikäiseltä.
Molemmillahan oli ikään kuin omansa.

Unto oli lapsi, joten voiko häntä rinnastaa 'kokoelman' muihin ihmisiin, jotka olivat enemmän ja vähemmän aikuisia iältään? Unton oli pakko olla 'tasapainoinen' tai näyttää sellaiselta; mitä muuta hän aikuisista riippuvaisena lapsena olisi voinut äidin ollessa riippuvainen niin hänestä kuin hänen veljestäänkin?

Äidin tahdosta Unto pantiin pelleilemään ja hauskuuttamaan aikuisia. Mielestäni se oli yksi elokuvan järkyttävimmistä kohtauksista. Unto pelleili ja hauskuutti ilmeenkään värähtämättä; hänellä ei ollut yhtään hauskaa.
En löydä elokuvasta yhtäkään kohtaa, joka minulle osoittaisi Unton olleen tasapainoinen - tai mitään sinne päinkään. Unto pakeni elämänsä todellisuutta käytettävissään olevin keinoin; katselemalla maailmaa linssin lävitse, uppoutumalla luontoon ja kuvittelemalla kaikenlaista.

Psykopatologia kirjoitti:Todella väkivaltainen!

Ihmetytti, että poika oli niin äidin "perään" vaikka sai pillua samanikäiseltä.
Molemmillahan oli ikään kuin omansa.

Taisi äiti olla pojan perään monin verroin enemmän kuin poika äidin perään. Ei siinä auta 'nuoret pillut', jos äidillä on kova tarve...

Mirri kirjoitti:...Unto pakeni elämänsä todellisuutta käytettävissään olevin keinoin; katselemalla maailmaa linssin lävitse, uppoutumalla luontoon ja kuvittelemalla kaikenlaista.

Niin lapset toimivat, pakenevat mielikuvitusmaailmaansa, vaikka elämä ei epätasapainoisten aikuisten ympäröimää olisikaan.

Lapseksi Unto oli minun silmissäni tasapainoisen oloinen, siksi sanoin ihminen, koska minusta lapsikin on ihminen. Se pelleilykohtaus oli oksettava sen kännisen naisen ällöttävän naurun vuoksi. Eivät ne juhlat olleet muutoinkaan mikään lapsille sopiva tai miellyttävä tapahtuma.

Äiti halusi Unton esiintyvän ja hauskuuttavan hänen vieraitaan, eikä äiti tehnyt elettäkään suojatakseen lastaan. Unto totteli äitiään kuin tahdoton sätkynukke; hän epäilemättä halusi olla äidilleen mieliksi. Molemmat pojat tottelivat äitiään ja olivat tämän käytettävissä.

Psykopatologia kirjoitti:Todella väkivaltainen!

Ihmetytti, että poika oli niin äidin "perään" vaikka sai pillua samanikäiseltä.
Molemmillahan oli ikään kuin omansa.

En ihmettele, koska äiti piti poikaa miehen/puolison korvikkeena. Ja kykeni vetoamaan poikaan antamalla hänelle rajattomuutta ja aikuisen aseman, mikä varmasti hiveli teini(?)pojan itsetuntoa epäterveesti. Sitten vielä puhutteli jatkuvasti kullaksi ja kerran jopa rakkaaksi.

Elokuvassa ilmeni minun mielestäni molemminpuolinen läheisriippuvuus pahimmalla mahdollisella tavalla. Realistisuudessaan ja raadollisuudessaan järkyttävä teos johdatti vääjäämättömästi siihen yhteen ja ainoaan lopputulokseen.Pillun saanti tai sen antaminen tuskin olivat pääasialliset syyt , joskin syntyneen tilanteen sivutuotteina saivatkin huomattavan roolin.
Ei mahda olla kovinkaan kaukaa haettu moisen äiti-poikasuhteen taustat.Onko tämä sitten yksinhuoltaja- äideillä yleisempää, kun äidin pitäisi olla pojalleen sekä äiti että isä...