T i i v i s t e l m ä http://www.julkari.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1
Erkki Heinonen, Therapists’ professional and personal characteristics as predictors
of working alliance and outcome in psychotherapy [Terapeuttien ammatilliset ja
henkilökohtaiset ominaisuudet ennustajina yhteistyösuhteelle ja vaikuttavuudelle
psykoterapiassa]. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus 123. 152 sivua.
Helsinki, Finland 2014.
ISBN 978-952-302-126-6 (painettu); ISBN 978-952-302-127-3 (verkkojulkaisu)
Useat erilaiset ja eripituiset psykoterapiat on havaittu vaikuttaviksi hoitomuodoiksi
masennus- ja ahdistuneisuushäiriöissä. Osan psykoterapeuteista on kuitenkin
osoitettu aikaansaavan myönteisiä hoitotuloksia toisia terapeutteja tehokkaammin.
Silti on vain niukalti tietoa, mitkä ovat tuloksekkaampien terapeuttien yksilöllisiä
ominaisuuksia. Yhtä olennainen tiedonpuute koskee kysymystä, edellyttävätkö
erilaiset ja eripituiset terapiamuodot eri ominaisuuksia terapeutilta. Hyvä
yhteistyösuhde terapeutin ja potilaan välillä on puolestaan toistuvasti havaittu
yhdeksi vahvimmista hoitotulosten ennustajista eri terapiamuodoissa. Tämä
tutkimus selvitti terapeuttien ammatillisia ja henkilökohtaisia ominaisuuksia
terapeuttien tuloksellisuuden tekijöinä. Tätä tutkittiin tarkastelemalla terapeuttien
ominaisuuksien ennustamiskykyä yhteistyösuhteelle sekä terapian tuloksellisuudelle
kahdessa eri lyhytterapian sekä kahdessa eri pitkäkestoisen terapian muodossa.
Lisäksi tutkimus selvitti, miten psykoterapeuttien ammatilliset ja henkilökohtaiset
ominaisuudet ovat yhteyksissä toisiinsa eri terapiamuotoja edustavilla terapeuteilla.
Helsingin Psykoterapiatutkimuksessa kaikkiaan 367 iältään 20 - 46 -vuotiasta
masennus- tai ahdistuneisuushäiriöistä kärsivää potilasta satunnaistettiin
ratkaisukeskeiseen terapiaan, (n = 97), lyhyeen psykodynaamiseen psykoterapiaan
(n = 101) ja pitkään psykodynaamiseen psykoterapiaan (n = 128), ja 41 potilasta
ohjautui omasta aloitteestaan psykoanalyysiin. Terapeutteina toimi 71
vapaaehtoisesti tutkimukseen ilmoittautunutta psykoterapeuttia, joilla oli
keskimäärin noin 17 vuotta terapiatyökokemusta. Sekä potilaat että terapeutit
arvioivat yhteistyösuhteen laatua kolmannen terapiaistunnon jälkeen sekä seitsemän
kuukauden kuluttua terapioiden alkamisesta. Potilaat arvioivat hoidon
tuloksellisuutta psykiatrisilla oirekyselyillä ennen terapioiden alkua sekä 9 kertaa 5
vuoden seurannan aikana. Psykoterapeuttien ammatillisten ja henkilökohtaisten
ominaisuuksien vastaavuuksia tarkasteltiin yli kymmenentuhannen, eri teoreettista
viitekehystä, uravaihetta, taustakoulutusta sekä kansallisuutta edustavan terapeutin
käsittävässä kansainvälisessä aineistossa. Terapeuttien edustamat terapiamuodot
sekä heidän ammatilliset ja henkilökohtaiset ominaisuutensa arvioitiin terapeuttien
täyttämillä kyselyillä.
Helsingin Psykoterapiatutkimuksen tulokset osoittivat psykoterapeuttien
ammatillisten ja henkilökohtaisten ominaisuuksien ennustavan yhteistyösuhteita ja
hoitotuloksia eri tavoin erilaisissa ja eripituisissa terapioissa. Vähäisemmät
ammatillisen taitavuuden ja mielihyvän kokemukset vaikuttivat haitallisilta eritoten
kahdessa lyhytterapiamuodossa; näissä ammatillinen itsevarmuus sekä aktiivinen,
tilanteeseen tarttuva vuorovaikutustyyli vaikuttivat erityisen tarpeellisilta.
Harkitseva, varovainen ja hienotunteinen vuorovaikutustyyli osoittautui puolestaan
hyödyllisemmäksi pitkässä kuin lyhyessä terapiassa. Näitä tuloksia täydensi pitkän
psykodynaamisen terapian ja psykoanalyysin vertailussa ilmennyt löydös: tulokset
osoittivat ammatillisesti hillityn ja pidättyvän, mutta henkilökohtaisesti
‘läsnäolevan’ suhteessa olemisen tavan ennustavan hyvää hoitotulosta
psykoanalyysissa. Tulokset kansainvälisestä terapeuttiaineistosta viittaavat siihen,
että tällainen dynamiikka ammatillisten ja henkilökohtaisten ominaisuuksien välillä
ei ole epätavallinen: nämä löydökset osoittivat terapeuttien muokkaavan
ammatillista vuorovaikutustyyliään heidän yksityiselämänsä käyttäytymistavasta,
pohjautuen heidän terapiamuotojensa asettamiin odotuksiin ja suosituksiin.
Tulokset on syytä toistaa jatkotutkimuksissa, joissa voitaisiin myös arvioida
terapeuttien ominaisuuksia muista, esimerkiksi ulkoisten arvioitsijoiden ja potilaiden
näkökulmista. Sikäli kuin tulokset varmentuvat, niitä voidaan soveltaa
psykoterapeuttien koulutuksen ja työnohjauksen laadun sekä joustavuuden
kehittämisessä. Löydökset voisivat auttaa terapeuttien henkilökohtaisten
ominaisuuksien ja eri terapiamuotojen yhteensovittamisessa, tuloksellisen
terapiakoulutuksen, oppimisen ja terapiatyön edistämiseksi.
Asiasanat:
psykoterapia, psykoterapeutit, vaikuttavuuden ennustaminen,
yhteistyösuhde, masennushäiriö, ahdistuneisuushäiriö

