Psykopatologia.munfoorumi.com

Tarkastelen tätä aihetta omien ajatusteni ja työkokemukseni pohjalta. Ehkä tämä pohdiskelu auttaa myös toisia riittämättömyyden tunteen kanssa "painivia"
Ihmisen perustarpeisiin kuuluu hoivaamisen ja huolehtimisen tarve, tulla hoivatuksi ja saada asianmukaista hoivaa tilantesta riippuen.Varsinkin hoitoalalla tämä on yksi hoidon toimivuuden tärkeä osa.
Moni alalle hakeutuva on jo perusluonteeltaan myötäelävä ja ottaa kantaakseen lähimmäistensä taakat ajaen oman kestokykynsä äärirajoille jopa sen ylittäen. Hoitotyön keskeisenä tehtävänähän on edistää ja ylläpitää terveyttä, lievittää kärsimyksiä ja hoitaa sairauksia, auttaa yksilöitä perheitä ja yhteisöjä erilaisissa elämäntilanteissa.
Empatiakyky on myötäsyntyistä kykyä kuunnella , tulla kuulluksi ja eläytyä kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen, parhaimmillaan se on auttajan ja autettavan hedelmällistä vuorovaikutusta jossa kumpikin osapuoli saa myös jakaessan.

Entä silloin kun kestokyky joutuu liian koville, kun omat voimavarat eivät enää riitä, vaikka motivaatio työhön ja auttamisen halu olisivatkin suuuret?Kun tulee inhimillisen jaksamisen raja eteen?
Hoitoalan ammattilaisena olen joutunut useinkin tämmöiseen tilanteeseen, vastavalmistuneena, kun minulla ei ollut vielä omaa perhettä tai lapsia, vein
päivän tapahtumat mukanani kotiin miettien niitä yökausia.Kun kokemusta ja työvuosia kertyi enemmän, ymmärsin etten saa enkä voi jokaisen kärsimystä mukanani kantaa, sillä silloin oma henkinen tasapainoni on vaarassa.
Työn jälkeinen irrottautuminen täysin toisenlaisiin kuvioihin rentouttaa ja auttaa kestämään taas seuraavat raskaatkin jaksot.Ihmissuhteilla ja etäisyyden ottamisella tapahtumiin saadaan tilannetta tasoitettuas
Oman rajallisuuden tunnustaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Avun hankkiminen omaan tilanteeseensa nähdään liiankin usein kykenemättömyytenä ammatin asettamiin haasteisiin.
Todellista rohkeutta mielestäni kuitenkin osoittaa se että uskaltaa hakea myös itselleen apua. Täten autetaan myös jaksamaan tässä ihmisläheisessä, antoisassa mutta vaativassa työssä

Kirjoitat asiaa.

Edesmennyt Martti Lindqvist mietti ja käsitteli näitä asioita mielestäni ansiokkaasti - esimerkiksi kirjoissaan Ammattina ihminen ja Auttajan varjo. Hän kirjoitti tärkeästä asiasta aikana, jolloin ei vielä tunnettu käsitettä empatiauupumus/myötätuntostressi/sijaistraumatisoituminen; ei ajateltu eikä ymmärretty, että erilaiset auttamisen ammattilaiset, joiden työvälineenä on oma persoonallisuus, voivat uupua - ja jopa traumatisoitua - oman myötäelämiskykynsä alle.

Auttaja voi haavoittua, ja hän tarvitsisi apua haavoittuneisuutensa hoitamiseksi ja työkykynsä säilyttämiseksi. Ehkä tärkein asia on se, että auttajien pitäisi itse tunnistaa/myöntää haavoittuvuutensa ja hakea apua mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Nykyisin kai tiedetään ja ymmärretään, että omalla persoonallisuudellaan työskentelevät auttamisen ja hoivan ammattilaiset ovat alttiita haavoittumisille ja vammautumisille.

Enpä tiedä; kyseessä enemmänkin samaistuminen kuin empatia.

Samaistuminen ei käsittääkseni ole empatiaa, ne ovat eri asioita vaikka joskus mielletään samoiksi.
Esimerkiksi työntekijä saattaa samaistua organisaatioonsa samoin hoitaja hoitoyksikkönsä asiakkaisiin, myötäeläminen on mielestäni kyky paneutua , syventyä asiakkaan ongelmiin, ei samaistua niitten kanssa.

Empatialla tarkoitetaan siis myötäelävää käyttäytymistä joka voi olla esimerkiksi empaattista ilmehtimistä ja pyrkimystä kuunnella ja auttaa toista sekä suhtautua toiseen arvostavasti tai muulla tavalla myönteisesti.

Samastuksessa yksilön oma minä pyrkii mukautumaan jonkin toisen egon kaltaiseksi, toimimaan sen ta­voin, jäl­jit­te­lemään sitä ja tavallaan ottamaan sen sisäänsä” empatiassa ihminen pyrkii myötäelämään toisen kulloisenkin elämäntilanteen,
Näin minä asian ymmärtäisin
Empatiauupumuksen näen siis myötäelämisen ylikuormittumisena.

.

Empatia on eläytymistä; sympatia on myötöelämistä.

Sympatia on "kanssa tuntemista", kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä."

Eli voisikohan sanoa, että sympatia on "pinnallisempaa"? eli jos huomaat, että kaverisi on pudonnut kuoppaan.

Sympatia: Hyppäät kuoppaan hänen seurakseen.

Empatia: Autat hänet ylös sieltä.

Ehkä voitaisiin puhua sympatiauupumuksesta/myötätuntostressistä/sijaistraumatisoitumisesta.

Sanoista viis; mielestäni oleellista on se, että tietynlaisissa töissä olevia ihmisiä voi kohdata tietynlainen uupumus ja loppuunpalaminen. He kertakaikkiaan eivät enää jaksa olla (tai eivät enää kykene olemaan) potilaidensa/asiakkaidensa käytettävissä näiden tarvitsemalla tavalla.

Mirri olet asian ytimessä!

Eivät tietenkään, jos heidän lähtökohtansa on asiakkaiden tarpeiden pohjalta lähteminen.

mielestäni sympatia ei ole myötäelämistä sanan varsinaisessa merkityksessä, se on samaistumista toisen ihmisen tunnetilaan, menemättä syvemmälle, empatia on kyky eläytyä toisen tunteeseen ja antaa myös itsestään samalla.
Näissä' on syvyys ero oleellisinta.

Mutta kuten sanottu, sanoillahan voi kikkailla rajattomasti, se kyky tai kykenemättömyys joka asianomaisella on näyttelee kuitenkin pääosaa.

Älä nyt itseäsi syytä. Kyllä minä sitten korjaan.

En syytä enkä puolustele.
Ei kai se ole keskustelun tarkoitus. Ei myöskään se että joku katsoo oikeudekseen ja velvollisuudekseen korjailla muitten ajatuksia mieleisikseen.

En minä muiden ajatuksia mielekseni korjaile, mutta usein koetan
selkeyttää tai oikaista yms, jotta kirjoittaja ja lukijat pysyisivät
oikealla tiellä.

onnea valitsemallesi tielle
Ei vaan totta puhuakseni kyllä minun kirjoituksiani saa kritisoida, vaikka uskonkin tietäväni joistakin asioista melko paljon. Ja "ei asiantuntijallakin" saattaa olla asioihin näkökulmia joita mitkään tieteelliset opit eivät ole havainneet

santra kirjoitti:mielestäni sympatia ei ole myötäelämistä sanan varsinaisessa merkityksessä, se on samaistumista
toisen ihmisen tunnetilaan, menemättä syvemmälle, empatia on kyky eläytyä toisen tunteeseen ja antaa myös itsestään samalla.
Näissä' on syvyys ero oleellisinta.

empatia on kyky eläytyä toisen tunteeseen ja antaa myös itsestään samalla, mutta
(Mirri:) [he] eivät enää jaksa olla (tai eivät enää kykene olemaan) potilaidensa/
asiakkaidensa käytettävissä näiden tarvitsemalla tavalla.

Siis mitä pitäisi antaa ja miksi pitäisi olla potilaiden käytettävissä heidän tarvisemallaan tavalla?

Huom. sympatian ja empatian SYVYYSERO, silloin oivaltaa vuorovaikutuksen tärkeyden

santra kirjoitti:Huom. sympatian ja empatian SYVYYSERO, silloin oivaltaa vuorovaikutuksen tärkeyden

Silkkaa kikkailua epämääräisellä "syvyyserolla". Se ei ole tässä yhteydessä olennaisinta,
vaan oman minän rajojen pitävyys.

viimeinen sana uunista ulos:)