Psykopatologia.munfoorumi.com

Mattila: saa jännittää!

Eroon esiintymispelosta
Kesto: 8 min http://areena.yle.fi/tv/2210782

Moni ajautuu sekä töissä että vapaa-ajalla tilanteisiin, jossa joutuu esiintymään ihmisjoukolle.
Miten tullaan sinuiksi esiintymisjännityksen kanssa - psykiatri Juhani Mattila kertoo.

Esitetty: Pe 14.3.2014 klo 7.45 Yle TV1
Katsottu: 0 kertaa ( Katseltavissa ulkomailla )
Sarja Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa »

Mattila tuo esiin, että esiintymisjännityksen toinen, tiedostamattomampi puoli on oma
ekshibitionistinen halu ja että jännittämisen hyväksyminen voi olla ensi askel ongelman
hallintaan.

Tavallisesti neuvot ovat "rentoudu", "ei tarvitse jännittää" -tyyppiä.

Minulla on taipumus jännittää, ja tosiaan paras apu tullut siitä, että olen hyväksynyt tämän piirteen itsessäni. Jännittäminen ei ole siis minulle mikään varsinainen ongelma enkä jätä sen vuoksi esim. tekemättä asioita. Kuitenkin psykologisissa tutkimuksissa tuntui, että tästä jollain tapaa yritettiin tehdä ongelmaa. Yksi psykologin vastaanottokäynnin ajasta meni leijonanosa siihen, että minun olisi pitänyt erilaisilla asteikoilla pyrkiä määrittämään jännittämiseni määrää tietyissä tilanteissa. Muistaakseni ensin olisi pitänyt käyttää asteikkoa 1-10 ja, kun se ei onnistunut niin siirryttiin hymynaamoihin tai päinvastoin. En edelleen täysin käsitä mihin tällä pyrittiin, saada minut ymmärtämään, kuinka vaikea ongelma jännittäminen minulle todellisuudessa on vai mitä? Minusta moiset arvioinnit eivät ole ellenkaan relevantteja, eivätkä ne minun logiikkani mukaan voi johtaa mihinkään "parempaan". Minulle tuli tästä tunne, että yritettiin tuoda esiin, ettei jännittämistä tule hyväksyä (vaan siitä [ikävänä oireena kenties] ehkä pitäisi jopa aktiivisesti pyrkiä pois?). Sellainen ei vaan toimi ainakaan minun kohdallani vaan painopisteen tulee olla hyväksymisessä. Näkökulmani ei kaiketi välittynyt psykologille.

Mekanistinen kognitiivinen psykologia hallitsee nykyään kliinistä psykologiaa.

Jännittämistä on vaikea hyväksyä juuri siitä syystä, kun puhutaan, että jännittämisestä pitäisi päästä eroon; kuinka päästä eroon, jos jännittämistä ei ensin hyväksy?

Sehän siinä vaikeinta onkin, hyväksyä se jännittäminen.
Paljon meidän kulttuurimme arvostaa sitä ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta,
ehkä tämä asenne tarttuu jotenkin ja oppii pitämään pelkojaan häpellisinä.
Tai sitten ulkoistaa oman jyrkän asenteensa ja syyttää muita suvaitsemattomuudesta.

Kaiken a ja o on hyväksyminen, mikään muu ei toimi ainakaan minulla.
Heti, kun rupean ajattelemaan, että en saa jännittää, huomaan, että alankin
jännittämään yhä enemmän.

alfa & oomega!