Psykopatologia.munfoorumi.com

Blue Velvet (1986) de David Lynch (subtitulada)
http://www.youtube.com/watch?v=Ujdk3x0uwXs (2:00:15)

Kiitos linkistä, Psykopatologia. Sattuu kuitenkin tarvitsemaan kirjautumistilin, jota minulla ei ole.

Tjaa? Näkyykö muilla?

Ei ole avautumisesta sinänsä tai oikeuksista kiinni, vaan ikärajoista, minkä vuoksi laitettu kirjautumisen taakse.

Voithan aina ikäsi valehdella.

Lynchin Twin Peaks (ensimmäinen season) oli kaikista isoin ja räväyttävin tv-sarja teini/lukio-ikäisenä. Se on sitä kenties edelleen, en tosin ole seurannut tv-sarjoja sen jälkeen. Twin Peaksin jälkeen katselin joitain Lynchin elokuvia. Muistaakseni katsoin sitä ennen tulleista elokuvista jälkikäteen Blue Velvetin ja Eraserheadin, ehkä Wild at Heartin, mutta en muista tarkkaan tilannetta tai että pidinkö niistä. Osan elokuvista näin ehkä epämääräisessä tilanteessa. Twin Peaksin jälkeen tulleista elokuvista kävin tietysti katsomassa jokaisen heti teatterissa, mutta jotenkin petyin aina. Twin Peaks - Fire Walk with Me, Lost Highway, Mulholland Drive. Pettymys johtui ehkä suureksi osaksi siitä, että Lynch tavallaan toisti samaa hyväksi todettua kaavaa kerrasta toiseen. Pettymysten seassa The Sraight Story oli jotenkin piristävä. Uudemmista elokuvista moni piti Inland Empirea ihan sekopäisenä, turhana, yms, mutta minusta se on melkein paras noista Twin Peaksin jälkeisistä elokuvista. Muistan, että olin aika vaikuttunut heti leffateatterista pois kävellessäni.

Ai niin, viimeisin elokuva Lynchiltä, jonka katsoin, oli Elephant Man. Pidin siitä kyllä, mutta se oli sillä tavalla tylsä, että olin jo ehtinyt ennalta ehtinyt rakentaa päässäni kuvan siitä, millainen se elokuva on. Se oli aika pitkälti juuri sellainen.

Lynch-Badalamenti-Cruise-akselin musiikista olen taas digannut todella paljon juuri Twin Peaks -aikojen perusteella.

Kuitenkin, ehkä myöhemmin katson vielä tuon Blue Velvetin uudestaan, mutta en ainakaan vielä.

Edit: Korjattu Elephan => Elephant

Varmaan Twin Peaks ja Sopranos ovat suurimpia.

Hermes kirjoitti:Lynchin Twin Peaks (ensimmäinen season) oli kaikista isoin ja räväyttävin tv-sarja teini/lukio-ikäisenä. Se on sitä kenties edelleen, en tosin ole seurannut tv-sarjoja sen jälkeen. Twin Peaksin jälkeen katselin joitain Lynchin elokuvia. Muistaakseni katsoin sitä ennen tulleista elokuvista jälkikäteen Blue Velvetin ja Eraserheadin, ehkä Wild at Heartin, mutta en muista tarkkaan tilannetta tai että pidinkö niistä. Osan elokuvista näin ehkä epämääräisessä tilanteessa. Twin Peaksin jälkeen tulleista elokuvista kävin tietysti katsomassa jokaisen heti teatterissa, mutta jotenkin petyin aina. Twin Peaks - Fire Walk with Me, Lost Highway, Mulholland Drive. Pettymys johtui ehkä suureksi osaksi siitä, että Lynch tavallaan toisti samaa hyväksi todettua kaavaa kerrasta toiseen. Pettymysten seassa The Sraight Story oli jotenkin piristävä. Uudemmista elokuvista moni piti Inland Empirea ihan sekopäisenä, turhana, yms, mutta minusta se on melkein paras noista Twin Peaksin jälkeisistä elokuvista. Muistan, että olin aika vaikuttunut heti leffateatterista pois kävellessäni.

Ai niin, viimeisin elokuva Lynchiltä, jonka katsoin, oli Elephan Man. Pidin siitä kyllä, mutta se oli sillä tavalla tylsä, että olin jo ehtinyt ennalta ehtinyt rakentaa päässäni kuvan siitä, millainen se elokuva on. Se oli aika pitkälti juuri sellainen.

Lynch-Badalamenti-Cruise-akselin musiikista olen taas digannut todella paljon juuri Twin Peaks -aikojen perusteella.

Kuitenkin, ehkä myöhemmin katson vielä tuon Blue Velvetin uudestaan, mutta en ainakaan vielä.

Annapa edellä olevalle neurofysiologinen selitys.

Psykopatologia kirjoitti:

Hermes kirjoitti:Lynchin Twin Peaks (ensimmäinen season) oli kaikista isoin ja räväyttävin tv-sarja teini/lukio-ikäisenä. Se on sitä kenties edelleen, en tosin ole seurannut tv-sarjoja sen jälkeen. Twin Peaksin jälkeen katselin joitain Lynchin elokuvia. Muistaakseni katsoin sitä ennen tulleista elokuvista jälkikäteen Blue Velvetin ja Eraserheadin, ehkä Wild at Heartin, mutta en muista tarkkaan tilannetta tai että pidinkö niistä. Osan elokuvista näin ehkä epämääräisessä tilanteessa. Twin Peaksin jälkeen tulleista elokuvista kävin tietysti katsomassa jokaisen heti teatterissa, mutta jotenkin petyin aina. Twin Peaks - Fire Walk with Me, Lost Highway, Mulholland Drive. Pettymys johtui ehkä suureksi osaksi siitä, että Lynch tavallaan toisti samaa hyväksi todettua kaavaa kerrasta toiseen. Pettymysten seassa The Sraight Story oli jotenkin piristävä. Uudemmista elokuvista moni piti Inland Empirea ihan sekopäisenä, turhana, yms, mutta minusta se on melkein paras noista Twin Peaksin jälkeisistä elokuvista. Muistan, että olin aika vaikuttunut heti leffateatterista pois kävellessäni.

Ai niin, viimeisin elokuva Lynchiltä, jonka katsoin, oli Elephan Man. Pidin siitä kyllä, mutta se oli sillä tavalla tylsä, että olin jo ehtinyt ennalta ehtinyt rakentaa päässäni kuvan siitä, millainen se elokuva on. Se oli aika pitkälti juuri sellainen.

Lynch-Badalamenti-Cruise-akselin musiikista olen taas digannut todella paljon juuri Twin Peaks -aikojen perusteella.

Kuitenkin, ehkä myöhemmin katson vielä tuon Blue Velvetin uudestaan, mutta en ainakaan vielä.

Annapa edellä olevalle neurofysiologinen selitys.

Oliko tuo kommentti jotenkin minulle osoitettu vai toteamus? Voisin parin tuopin jälkeen yrittääkin keskustella siitä neurofysiologiselta kantilta. Oikea abstraktiotaso on sama kuin esimerkiksi neurologi James Austinin kirjassa Zen and the Brain.

Yksi sosiologian professori selitti Traviataa sosiologisesti:
Erilaisten kulttuurien yms. välistä tapahtumaa yms.

Ihmettelin, että missä on tunne!

Tarkoitatko:



Toisaalta Lynchin Elephant Manista:

I am not an elephant! I am not an animal! I am a human being! I ... am ... a ... man!

Psykopatologia kirjoitti:Yksi sosiologian professori selitti Traviataa sosiologisesti:
Erilaisten kulttuurien yms. välistä tapahtumaa yms.

Ihmettelin, että missä on tunne!

Traviatassa?

Sosiologisessa kuin myös neurofysiologisessa Traviatan selityksessä sadun lumo jää syrjään,
ja selitys jää kököksi ja puutteelliseksi.

Psykopatologia kirjoitti:Sosiologisessa kuin myös neurofysiologisessa Traviatan selityksessä sadun lumo jää syrjään,
ja selitys jää kököksi ja puutteelliseksi.

On monta eri tasoa miettiä asioita. Voi katsoa sen taideteoksen ja nauttia siitä, saada siitä jatkuvaa orgasmia liippaavia taiteellisia kokemuksia ja niin edelleen. Sen jälkeen sitä voi käsitellä monelta erilaiselta kantilta, esimerkiksi sosiologisesti, neurofysiologisesti, freudilaisen mallin mukaisesti, jne. Erilaiset ihmiset miettivät tuollaisia asioita omien kiinnostuksiensa, jne, mukaan. Mikset ota mieluummin sellaista jonkinlaista additiivista lähestymistapaa, jossa tuollaiset erilaiset näkökulmat vain lisäävät sen taideteoksen mielenkiintoisuutta? Voit poimia sieltä itseäsi kiinnostavia aiheita ja niin edelleen. "Voi Jumala, minne menit? miksi jätit minut? he veivät sinut pois, koska he yrittivät selittää sinua luonnontieteellisesti."

Kyllä kai otankin "addiktiivisen", mutta esimerkiksi neurofysiologisessa otteessa ei ole mitään järkeä.
Se ei välttämättä erottelisi "Traviataa" "Iloisesta leskestä".

Kuka on yrittänyt selittää Traviataa tai Lynchia, tai subjektiivista kokemusta niistä, vain neurofysiologisesti? Sinä tämän aiheen keksit tuoda tähän keskusteluun. Koetko, että kaikenlaiset neurofysiologiset selitykset syövät merkitystä elämästäsi? Olin yliopistolla yhdessä humanistisen neuro-seminaarissa, johon tuli ensimmäiseen tapaamiseen joku varmaan juuri eläkkeelle jäävä professori paasaamaan, että vaikka mitä neurotieteessä voi nähdä, niin sen ulkopuolelle jää aina esimerkiksi taiteellinen kokemus.

Tietysti neurofysiologisella tavalla on hankala erotolla kahta erilaista taiteellista teosta kuten Traviata tai Iloinen leski, mutta kukaan ei ole kai väittänytkään, että sillä voi tehdä sellaista. En myöskään ole kuullut, että kukaan olisi sellaista yrittänyt. Osaksi taiteellisia tai uskonnollisia "kokemuksia" voi varmastikin tutkia neurofysiologisesti. Esimerkiksi tapahtuuko samanlainen "vapautuminen" kuin orgasmissa tai onko temporaalilohkojen aktivaatiota. Se on kyllä totta, että todella paljon on höpöä aivokuvauksissa ja -selityksissä, joita nykyään iltapäivälehdissäkin.

Kuka proffa?

Sinähän lupasit neuro-fysiologista!

Psykopatologia kirjoitti:Kuka proffa?

Sinähän lupasit neuro-fysiologista!

En tiedä, oliko proffa tai kuka oli, vanhempi mies pikkutakki päällä, joka tuli vain ensimmäiseen opiskelijoille tarkoitettuun seminaariin. Mitä neurofysiologista olen luvannut ja missä, häh? Olen korkeintaan yrittänyt omilla aika vajavaisilla tiedoillani kritisoida esimerkiksi nykyisen "biopsykiatrian" väitteitä heidän "omalla tontillaan", jne.

10.02.2014 23:10

Tuohon aikaan aloin korkeintaan kirjoittaa viestiäni, joka oli valmis 23:27.