Eero Martti R e c h a r d t
Lähetetty: 23.12.2013 02:45Lääketieteen ja kirurgian tohtori, psykoanalyytikko Eero Rechardt kuoli pitkän sairauden murtamana Vantaalla 30. huhtikuuta 2012.
Hän oli syntynyt 11. marraskuuta 1926 Kajaanissa ja oli kuollessaan 85-vuotias.
Rechardt varttui Sodankylässä, jossa hänen isänsä toimi alueen metsänhoitajana. Oppikoulun Rechardt kävi Helsingissä.
Sodan aikana Rechardt palveli ilmatorjunnassa. Hän tuli ylioppilaaksi 1945 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin Yliopistosta 1953. Toimittuaan lyhyen ajan kunnanlääkärinä Rechardt oli mukana perustamassa psykoterapeuttista hoitokotia Hvitträskiin, jonka lääkärinä hän toimi 1955 - 57.
Suomessa 1950-luvulla ei ollut mahdollisuutta saada psykoanalyyttista koulutusta. Rechardt kuului niihin pioneereihin, jotka hankkivat tämän koulutuksen ulkomailla. Hän lähti perheensä kanssa Tukholmaan 1957 ja palasi Helsinkiin 1960.
Paluunsa jälkeen Rechardt kouluttautui psykiatrian erikoislääkäriksi 1963 HYKS:n psykiatrian klinikalla, jatkaen saman klinikan apulaisylilääkärinä 1968 - 1972. Hän väitteli 1970 Prurigo Besnierin (atooppisen ihottuman) psykosomatiikasta, ja hänet nimitettiin HY:n dosentiksi 1972. Tämän jälkeen Rechardt toimi yksityisenä psykoanalyytikkona eläkkeelle siirtymiseensä asti.
Eero Rechardt oli poikkeuksellisen työteliäs; hän oli hyvin omistautunut ammatilleen tehden elämäntyönsä psykoanalyysin puitteissa. Mittavan kliinisen toiminnan ohella hän toimi laajemman yhteisön hyväksi. Tämän jälkimmäisen, julkisen työn voi jakaa kolmeen osaan: työ organisaatioissa, työ opettajana, ja työ tieteen parissa.
Psykoanalyyttisissa organisaatioissa Rechardt oli aktiivinen vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän toimi Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen puheenjohtajana kolmeen otteeseen, sekä myös tämän yhdistyksen koulutustoimikunnan puheenjohtajana.
Vuosiksi 1981 - 83 Rechardt valittiin Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhdistyksen (IPA) varapuheenjohtajaksi, ja hän oli tärkeä hahmo kansainvälisen psykoanalyyttisen kongressin järjestämisessä Helsingissä 1981. Vuodesta 1985 alkaen Rechardt toimi IPA:n ”Psykoanalyytikot ydinsotaa vastaan” -toimikunnassa. Hänen mittavin organisatorinen työpanoksensa oli kuitenkin Itä-Euroopan psykoanalyysin kehittämisen alueella.
1980-luvulla, poliittisen ilmapiirin vapautuessa Itä-Euroopassa, jossa psykoanalyysi oli ollut kielletty, mahdollistui julkinen kiinnostus psykoanalyysiin. Euroopan psykoanalyyttinen federaatio (EPF) perusti Itä-Euroopan komitean. Tämän komitean puheenjohtajaksi Eero Rechardt valittiin 1995.
Rechardt järjesti kaksi itä-eurooppalaisille suunnattua psykoanalyyttista koulutusta Helsingissä. Ensimmäisessä, vuodesta 1990 alkaen, oli viisi liettualaista lääkäriä ja psykologia. Toisessa, 1999 alkaen, oli kymmenen kandidaattia Virosta, Latviasta ja Venäjältä. Molempien koulutusten hyväksi Rechardt teki valtavan työn; ei pelkästään koulutusrakenteita luoden ja opettajana toimien, vaan myös auttaen opiskelijoiden ja heidän perheittensä käytännön elämää.
Pitkäkestoisimmin Eero Rechardt kuitenkin toimi opettajana kotimaisessa psykoanalyytikkokoulutuksessa. Hän oli mukana kehittämässä psykoanalyyttista koulutusta 1960-luvulla. Ensimmäisestä suomalaisesta psykoanalyytikkokurssista alkaen (1965) hän käytännössä toimi jokaisen kurssin yhtenä opettajana.
Rechardt oli innostuva ja innostava. Hänen opetustyylissään yhdistyi tieteellinen johdonmukaisuus ja taiteellinen vapaus. Muun muassa juuri opettajataitojensa vuoksi Eero Rechardtia pyydettiin usein puhumaan laajemmallekin yleisölle.
Rechardtin tieteellinen työ oli merkittävä. Hän kiinnostui varhain symbolisen ilmaisun kehitysedellytyksistä. Tätä aihetta hän käsitteli väitöskirjatutkimuksessaan, ja siitä hän kirjoitti vielä työuransa loppuvaiheessakin. Hän lähestyi aihetta suoraan, mutta myös muun muassa musiikin ja vauvatutkimuksen kautta.
Rechardtilla oli pitkäaikainen ja hedelmällinen tieteellinen yhteistyö psykoanalyytikko Pentti Ikosen kanssa. Heidän merkittävin tieteellinen panoksensa koski Sigmund Freudin niin sanotun kuolemanvietin uutta tulkintaa. He kiinnostuivat aiheesta 70-luvun lopussa, ja käsittelivät sitä yhteisissä kirjoituksissaan 90-luvulle asti. Heidän mukaansa kyse on psyyken laajasta toimintaperiaatteesta, hellittämättömästä pyrkimyksestä päästä eroon häiritsevästä. Tämä työ sai myös kansainvälistä kiinnostusta osakseen, ja sitä on pidetty hyvänä esimerkkinä klassisten käsitteiden uusiotulkintojen voimavaraisuudesta.
Ikosen kanssa Rechardt kirjoitti myös muun muassa häpeän merkityksestä, tulkinnallisista konstruktioista ja niin sanotusta kantanäyn vaikutuksesta psyyken kehitykseen. Rechardtin ja Ikosen yhteiset työt on koottu kirjaan Thanatos, häpeä ja muita tutkielmia. Tämä teos on julkaistu myös englanniksi. Rechardtin toinen kirja on Landmarks in Psychoanalysis; se puolestaan on käännetty myös venäjäksi.
Rechardt oli aktiivinen liikkuja, ja hän oli erityisen mieltynyt talviurheiluun, kuten lasketteluun, jota hän opetti lapsilleen ja lapsenlapsilleenkin.
Hänen suurin intohimonsa – psykoanalyysin ohella – oli kuitenkin musiikki. Nuoruudessaan hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja soitti viulua vanhuuspäiviinsä asti. Hän rakensi myös itse viuluja ja oli aktiivinen viulunrakentajien yhdistyksessä.
Rechardtin työlleen omistautumiseen liittyi myös poikkeuksellinen sitkeys, mikä on suuri etu kliinisessä psykoanalyyttisessa työssä ja tietenkin myös organisatorisesti vaikeissa projekteissa.
Rechardtille myönnettiin 2007 IPA:n Award for Extraordinarily Meritorious Service to Psychoanalysis -palkinto erityisesti hänen työstään Itä-Euroopan hyväksi. Hän oli myös Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen kunniajäsen.
Ajattelijana Rechardt oli vapaa ja avoin. Hän ei pysähtynyt olemassa oleviin teoreettisiin asetelmiin tai lähtökohtiin. Hän sovelsi uusia ajatuksiaan innostuneesti, mutta oli myös valmis luopumaan hedelmättömiksi osoittautuneista kehitelmistä.
Rechardt osoitti myös suurta integriteettiä sekä kliinisessä että teoreettisessa ajattelussaan. Häntä ei vaikuttanut häiritsevän muiden eriävät mielipiteet; silti hän oli aina valmis kuuntelemaan toista ja toisia. Tämä oli yksi hänen suuria vahvuuksiaan.
Perheen ohella Eero Rechardtia jäävät kaipaamaan hänen ystävänsä ja kollegansa Suomessa, Itä-Euroopassa ja muualla.
Henrik Enckell
http://www.hs.fi/muistot/a1364356347572