Voimala 15.4.2011 (terapia)

[johanna]

Samaa mieltä edellisen kanssa. Psykoterapeutin oman terapian vaatimus ehdottoman tärkeä. Ehkä sen tulisi olla vaatimus myös psykologin ja psykiatrin koulutuksissa, nythän niin ei ole.

[Gyver]

.

[Tracy]

EPÄOIKEUDENMUKAISUUS VITUTTAA

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Samaa mieltä edellisen kanssa. Psykoterapeutin oman terapian vaatimus ehdottoman tärkeä.
Ehkä sen tulisi olla vaatimus myös psykologin ja psykiatrin koulutuksissa, nythän niin ei ole.

Vaatimus on liiallinen. Psykologit esimerkiksi toimivat paljon muussakin kuin psyykkisten häiriöiden
parissa.

Psykoterapian piirissä kognitiivinen suuntaus ei ole ollut kovin innoissaan koulutuspsykoterapiasta.

[minätäällä]

Eiväthän psykologi ja psykiatri psykoterapeutin nimikettä ilman koulutusta saakaan. Kyllä minustakin oma terapia tekisi heille ihan yhtä hyvää kuin muillekin psykoterapeuteille. Olen Johannan ja Kyllästyneen kanssa samaa mieltä. Tosiaan kärkkäimpiä toisen elämänvalintoihin puuttujia ovat hoitajat ja psykiatrit, joilla ei ole omaa terapiaa ja omien sokeiden pisteiden tuntemusta takanaan.

Kun hoitajat saivat edes vähän koulutusta psykodynaamisesta terapiasta, ymmärsivät sen jälkeen, ettei se raja "sairaan" ja "terveen" välillä niin jyrkkä olekaan ja kykenivät paljon paremmin eläyytymään potilaan elämäntilanteeseenkin eivätkä vain kuunnelleet ulkopuolisina ja leimanneet potilasta "vaikeaselkoiseksi" ja "liian sairaaksi ymmärtää".

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Klo 15.06

Mitä sellaista(muka) siitä terapiasta saa mitä muusta koulutuksesta ei?

Terapia ei ole perinteisen koulutuksen luonteista.

Terapiaa voisi verrata pakollisen ja rehellisen päiväkirjan pitoon.
Lisäksi siinä olisi häijy näyttämisvelvollisuus.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[minätäällä]

Objektisuhdeteorian mukaan jokaisella, terapeutillakin, on osana minää niitä sisäistettyjä vuorovaikutussuhteita ja itse- ja osaobjektipareja lapsuudesta ja ne vaikuttavat enemmän tai vähemmän kaikkien elämässä myöhemmissäkin ihmissuhteissa ja terapiassa transferenssina. Jos niistä ei ole omassa terapiassa tullut tietoiseksi, menee helpommin mukaan potilaan transferenssiodotuksiin tai omat lapsuuden vuorovaikutussuhteet aktivoituvat. Noin terapeutissa aktivoituu terapialle vahingollisia vastatransferenssitunteita. Terapeutin raja itsen ja potilaan välillä ikään kuin hämärtyy.

Kognitiivisen terapian käsikirjan luettuani tuntuu, että siinä terapiamuodossa ei jotenkin mennä niin "syvälle", persoonaan ja lapsuuteenkaan, vaan käsitellään isolta osalta loogisen ajattelun virheitä kuten masentuneen yliyleistämistä, kielteisiä selitysmalleja, kaikki tai ei mitään -ajattelua, ahdistuneen virheellistä käsitystä, että kaikki huomaavat oman hermostumisen ja ajattelevat ja tarkkailevat potilasta ja tämän suoritusta koko ajan tms. Jos potilas on kokenut kielteisen ajattelun itse itselleen haitalliseksi, terapeutti vain pyrkii jonkinlaisena vastaväittäjänä, yhteistyökumppanina ja valmentajana sitten osoittamaan, missä tuommoista potilaalle itselleen epäedullisia seurauksia aiheuttavaa ja useimmiten paikkaansapitämätöntä, virheellistä, esimerkiksi yliyleistävää ajattelua todennäköisesti esiintyy ja miten on potilaalle itselleen edullisempaa, kun kyseenalaistaa tämmöiset automaattiset uskomukset ja selittää asiat toisin. Potilas sitten itse tekee työn, uskomusten kyseenalaistamisen ja uusien selitysten keksimisen tietoisesti. Usein se toinen selitys ja näkemys on todennäköisesti oikeampikin kuin masntuneen pessimistinen ja itsekeskeinen käsitys asioista, itsestä, toisista ja maailmasta.

Jotenkin tuommoinen avoin asioiden kyseenalaistaminen ja niistä keskustelu, loogisten ajatteluvirheiden osoittaminen jne. ei tunnu yhtä "vaaralliselta" vaikuttamiselta kuin vaikkapa dynaamisessa terapiassa, jossa itse vuorovaikutussuhde on iso vaikuttava tekijä ja tapahtuva isolta osalta potilaalle tiedostamatonta. Ehkä siinä terapeutin ja asiakkaan realistisessa yhteistyösuhteessa ei ole semmoisia riskejä terapeutin ja potilaan rajojen sekoittumiseen ja kielteiseen vastatransferenssiinkaan. Ehkä siksi terapeutin omaa terapiaa ei ole pidetty niin tärkeänäkään sitten?

[minätäällä]

Lisäsin tuonne edelliseen kommenttiini pätkän kognitiivisesta terapiasta. Ehkä semmoinen isolta osalta itse tehty omien uskomusten muokkaaminen itselle myönteisemmiksi tuntuisi Gyveristakin mielekkäältä ja hän voisi kenties uskoa semmoisesta voivan olla apuakin?

PL oli jossain aiemmassa kommentissaan sitä mieltä, että terapialla voidaan auttaa kaikkia (ei tietysti välttämättä tehdä työkykyiseksi tai terveeksi, mutta AUTTAA) ja minä uskon samaa, jos terapeutti on asiantunteva.