Kirjoittaja Pertti Luukkonen » 06.03.2010 21:45
.
K I R J A - A R V I O
Sensaatio ilman sensaatioita
Juhani Mattila (2009): Uupunut nainen. Toinen painos 2010. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos. – 347 s.
Psykiatri, psykoanalyytikko Juhani Mattila (s. 1942) on Ujoudesta, yksinäisyydestä -teoksensa (2004) jälkeen julkaissut merkittävän kirjan: Uupunut nainen, joka on "tositarina erään masentuneen ja uupuneen naisen pitkästä psykoterapiasta". Vertailukohdaksi tarjoutuvat potilaiden kirjoittamat tapauskuvaukset, mm. Tiina Pystysen Häpeähäkki (2000) ja Hymy Kankaanpään Rakkauden kerjäläinen (2002). Uupuneessa naisessa kirjoittajana on kuitenkin "tiskin toisella puolella" oleva, itse psykoterapeutti! Näin Mattila seuraa berliiniläistä kollegaansa Karl Abrahamia (1877–1925), joka analysoi (myöhemmin koulutusanalyytikoksi tullutta) silloin kuuden ja puolen vuoden ikäistä Hilda-tytärtään (1906–1971) marras–joulukuussa vuonna 1913 (julkaisu vuonna 1917). (Geissman 1992: 34–35.)
Graafikko Saana Nyqvist on (luultavasti tiedostamattaan) laittanut kannen yleisväriksi (murrosikäisten suosiman) sinivioletin, joka Lüscherin väritestissä kuvastaa syvää yhteyttä ja tunteenomaista vastaanottavuutta! Kustannusyhtiön tyylikäs logo on kirjassa turhan pienellä.
Potilaiden responssit kirjaan näyttävät (netin ym. pohjalta) olevan kaksijakoisia: Toiset löytävät teoksesta itsensä ja tykkäävät kovasti. Toiset taas – osin myös loistavan Ujous-kirjan jälkeen – pitävät teosta latteana. Ymmärrän heitä: Eihän tässä sensaatiomaisessa kirjassa ole moneen sataan sivuun mitään sensaatiomaista! Elisa (potilas) on ujo ja estynyt, ja Mattila kitisee potilaan (psykologisesta) "autismista". Ja paikallisjunassa mennään, kuten alla olevasta aikataulusta ilmenee:
Aikajanaa: Ensimmäinen tapaaminen oli helmikuussa 1996 (tapaamiset pari kertaa kuussa), ja elokuusta vuoden loppuun frekvenssinä oli kaksi istuntoa viikossa. Tammikuussa 1997 alkoi intensiivisempi psykoterapia, neljä kertaa viikossa (potilas enimmin makuulla), jota kesti (ainakin) vuoden 2002 loppupuolelle. – Keväällä 1997 potilas uskaltautui tekemään terapeutille ensimmäisen kysymyksen. Elokuussa 1998 potilaan taustat olivat Mattilalle suunnilleen selviä. Helmikuuhun 1999 mennessä potilaan oireet olivat käytännössä lievittyneet (terve), ja luonneneuroottisen terveyden hoito saattoi alkaa. Maaliskuussa 1999 Mattila havahtui vastatransferenssivaikeuksiin. Hän rupesi äänittämään tunteja ja päätyi vastavuoroiseen analyysitapaan. Loppuvuoden 1999 aikana potilas alkoi korvata samastussuhteita todellisilla ihmissuhteilla. Keväällä 2000 miehet tulivat uudestaan potilaan elämään, mutta ahdistusoireet palasivat. Terapiassa siirryttiin kaksoistunteihin. Potilas alkoi puhua terapiassa vapaammin terapeutista, so. transferenssitunteistaan ym. (ensin turvallisuudesta tai hylkäämisestä, sitten eroottisista fantasioistaan, mustasukkaisuudesta ym.). Vuoden 2002 alussa "uudenlainen Elisa" oli syntynyt. Kuitenkin vielä syksyllä 2002; Mattila: "Sain ensimmäistä kertaa kontaktin hänen sisimpäänsä."
(Kannattanee tuoda esiin myös Suomen psykiatrian alennustila: Elisan pojalla Mikalla oli vaikeita psyykkisiä ongelmia jo ainakin vuodesta 1994 toistuvine sairaalahoitoineen. Vasta vuonna 2002 hän pääsi Kelan kuntoutumispsykoterapiaan. Yksinhuoltaja-äidin terapia Mattilalla näytti olevan olennaista myös pojan toipumisen kannalta.)
Mattilan psykoanalyyttinen ote on interaktiivinen. Tällaisen painotuksen aloittajana pidetään aikoinaan Sigmund Freudin (1856–1939) lähimpiin kuulunutta unkarilaista lastenlääkäriä Sándor Ferencziä (1873–1933), joka teki 1920-luvulla turneen Yhdysvaltoihin, jossa vierailun ym. pohjalta syntyi analyytikoita kuin sieniä sateella. Ferenczi itse oli ehkä liiankin "rajaton". Niinpä hänen analysoitavansa Clara Mabel Thompson (1893–1958) saattoi kehuskella muilla analyysissa oleville, että hän "saa suudella pappa Ferencziä niin usein kuin haluaa". (Ferenczi 1932: 2). Vuorovaikutteisen psykoterapian merkittävämpi läsnäolo psykoanalyyttisessä terapiassa – (Ben Furmanin kritisoiman) perinteisemmän anonyymin ja pidättyvän tyylin täydentäjänä – on aivan välttämätöntä psykodynaamisen otteen elinvoiman säilyttämiseksi. Kilpailevan suunnan – kognitiivisen terapian (Kähkönen ym. 2008) – paradigmana on jo alusta asti olla vuorovaikutteinen (Luukkonen 2003). Veikko Tähkän Psykoterapian perusteet (1970) johti kokonaisen psykoterapeuttipolven eksyksiin tai harhapoluille. "Puhumattoman" terapeutin ja ilman tunneilmauksia olevan (Sifneoksen aleksityymisen) potilaan yhteistyö on tuomittu epäonnistumaan. (Verhaeghe 2002: 310 etc.; Roth et al. 2005: 480–483 etc.; Carr 2008; vrt. Bateman & Fogany 2006.)
Mattila esittelee sopivin kohdin psykoanalyysin merkkinimiä ja heidän käyttämiään käsitteitä, joita hän selventää. Erityisen läheinen hänelle tuntuu olevan englantilaisen lastenlääkärin Donald Winnicottin (1898–1971) false self, valeminä (Winnicott 2007). Freudin saksankielisten kirjojen nimet ovat englanniksi. Parempi olisi ollut käyttää originaaleja tai suomentaa ne. Sympatian (myötätunnon) ja empatian (eläytymisen) termit menevät välillä sekaisin (Luukkonen 2008).
Tohtori Mattilan Uupunut nainen on sensaatiomainen kirja ilman sensaatioita! Ensi kertaa psykoterapeutti astuu tällä tavalla esiin puutteineen ja vahvuuksineen ja kuvaa suoraa kommunikaatiota potilaan kanssa. Ja lukija saa olla kärpäsenä katossa. Mattilan on luultavasti tarvinnut jonkin verran sievistellä ainakin ajatuksiaan; sen verran salonkikelpoisia ne ovat. Teos on raikas tuulahdus psykiatrien diagnoosi-painotteisten julkaisujen joukossa. Kiitos kirjasta myös rohkealle Elisalle! – Jos juoni ei ole erityisen vetävä, se ei ainakaan ole kirjoittajan vika. Psykoterapia on kuitenkin enimmältään arkista puurtamista.
K i r j a l l i s u u s
Bateman, Anthony & Peter Fogany (2006): Mentalization-Based Treatment for Borderline Personality Disorder: A Practical Guide. Oxford: Oxford University Press. – xv + 188 p.
Carr, Alan (2008): What Works with Children, Adolecents, and Adults?: A Review of Research on the Effectiveness of Psychotherapy. East Sussex (etc.): Routledge, 2009. - viii + 388 p.
Ferenczi, Sándor (1932/1969/1985): The Clinical Diary of Sándor Ferenczi (1932). Alkuteos: Sándor Ferenczi. Journal Clinique (janvier – octobre 1923) (1985). Edited and with Introduction by Judith Dupont. Dranft Introductions and Noter for Preface by Michael Balint (1969). Translated by Michael Balint and Nicola Zarday Jackson. Cambridge, Massachusetts (etc.): Harvard University Press, 1988, 1995. – xxviii + 227 p. – (Originaali käsikirjoitus alun perin saksaksi.)
Geissman, Claudine & Pierre Geissman (1992): A History of Child Psychoanalysis. Alkuteos Histoire de la Psychanalyse de l'Enfant (1992). Translation the Melanie Klein Trust. London (etc.): Routledge, 1998. – xv + 352 p.
Kankaanpää, Hymy (2002): Rakkauden kerjäläinen. Unelmat ja todellisuus intensiivisessä psykoanalyyttisessä psykoterapiassa. Helsinki: Tammi. – 336 s.
Kähkönen, Seppo, Irma Karila & Nils Holmberg (toimittajat) (2008): Kognitiivinen psykoterapia. 3. uudistettu painos. 29 kirjoittajaa. Helsinki: Duodecim, (2001), 2008. – 548 s.
Luukkonen, Pertti (2003): Psykoanalyyttinen psykoterapia vs. kognitiivinen psykoterapia: historiallinen ja vertaileva tarkastelu. Helsinki: Psykopatologia. – 312 s. (xxix + 283).
Luukkonen, Pertti (2008): Kliinisen psykologian ensyklopedia. Helsinki: Psykopatologia. – 304 s. (vi + 266+ 15 + 16).
Mattila, Juhani (2004): Ujoudesta, yksinäisyydestä. 2. painos 2005. Helsinki: WSOY. – 341 s.
Pystynen, Tiina (2000): Häpeähäkki. Romaani mielenpimennoista. Helsinki: WSOY. – 390 s.
Roth, Anthony & Peter Fonagy with contributions from Glenys Parry, Mary Target & Robert Woods (2005): What Works for Whom? A Critical Review of Psychotherapy Research. Second Edition. New York (etc.) The Guilford Press, (1996), 2005. – x + 661 p.
Tähkä, Veikko (1970): Psykoterapian perusteet. Porvoo (ym.): WSOY. – 318 s.
Verhaeghe, Paul (2002 [2004, 2009]): Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä. Subjekti ja Toinen. Suomentanut Janne Kurki. Alkuteos: Over normaliteit en andere afwijkingen. Handboek klinische psychodiagnostiek (2002). (Englanniksi: On Being Normal and Other Disorders. A Manual for Clinical Psychodiagnostics [2004]. – xi + 513 p.) Vantaa: Apeiron Kirjat, 2009. – 576 s. [Tekstin sivunumero viittaa englanninkieliseen laitokseen.]
Winnicott. Abram, Jan (2007): The Language of Winnicott. A Dictionary of Winnicott's Use of Words. Second Edition. Bibliography compiled by Knud Hjulmand. London: Karnac, (1996), 2007. – xxviii + 450 p.
Pertti Luukkonen
fil.lis., psykologi
psykoterapeutti
tietokirjailija
Kustantaja (Psykopatologia)
.