Kirjoittaja minätäällä » 16.04.2011 18:34
Minua kauhistutti, että psykoterapeuttinimikkeen voi saada muullakin kuin terveydenhuollon/lääketieteen/psykologian/sosiaalialan/teologian pohjakoulutuksella, kuten nyt se luonneanalyyttinen kehopsykoterapeutti, joka tosin oli sitten opiskellut jotain psykologiaa ja psykiatriaa lisää, tai kuulema näyttelijät, jotka kouluttautuvat usein hahmoterapeuteiksi.
Sen nettiterapiakeskustelun jälkeen oli mukava kuulla, kun kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta korostettiin. Hyvältä tuntui myös se, että sanottiin, että lapsuuden vuorovaikutuksessa syntyneitä ongelmia voidaan korjata vuorovaikutuksen avulla, tarjoamalla erilainen, korjaava kokemus vuorovaikutuksesta.
Tuosta populaaripsykologisoinnistakin voisi olla samaa mieltä siinä, että edelleen yhteiskunnankin ongelmat mieluiten nähdään vain yksilön ja mielenterveyden ongelmina, kuten nyt koulusurmissa. Siinä tosin sitten keskityttiin aselakiin loppujen lopuksi, mikä oli sekin minusta väärän puun haukkumista. Ja siitä, että terapialla ei pitäisi pyrkiä poistamaan jotain ongelmaa tai muuttamaan ihmistä, kuten siinä homojen heteroksi terapoinnissa, vaan laajentamaan ihmisen omia valintamahdollisuuksia ja kykyä hallita stressiä, masennusta, ahdistusta tms.