Pentti I k o n e n (ja Liisa Falk) 22.11.2014 (Säätytalo, Hki) https://www.facebook.com/psykoanalyytti ... =3&theater — Haastattelu 2015 (alla; Katri Ollikainen)
https://www.youtube.com/watch?v=m3UIDTI ... pp=desktop (26:28) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Eero Rechardt https://www.hs.fi/muistot/art-2000002626076.html
Ikonen & Rechardt: Thanatoksesta ja psyykkisestä sitomisesta (ym.)
Suomalaiset psykoanalyytikot psykologi (FM) Pentti I k o n e n ja psykiatri (LKT) Eero R e c h a r d t julkaisivat 1970- ja 1980-luvulla useita merkittäviä esseitä, joista kaksi nousee ylitse muiden: 1) Thanatoksen kohtalot: Tuhoavuuden asema psykoanalyyttisessä tulkinnassa, 1975 (lisäversioita ym. —1994) ja 2) Sitominen psyykkisessä tapahtumassa, 1977 (—1994). — (Tässä kirjoituksessa — Luukkonen 2019 — sivunumerot viittaavat vuoden 1994 laitokseen (1. painos), ellei toisin ole mainittu (p age).
Freud 1920 (63-v.) ja chow chow (kiinanpystykorva)'Sigm. Freud (1920): Jenseits des Lustprinzips. Gesammelte Werke (G.W. 1892—1939): XIII: 3—69 http://sigmund-freud.net/wp-content/upl ... inzips.pdf (52 s.)
Standard Edition (S.E. 1886—1939) XVIII: (1—) 7—64 Freud: Beyond the Pleasure Principle https://www.libraryofsocialscience.com/ ... nciple.pdf (55 p.)
Freudin tutkielma (1920) on kirjassa "Johdatus narsismiin ja muita esseitä" (1993). Suomentanut Mirja Rutanen. https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1150278
Lew S. Wygotski & Alexander R. Luria (1925): Johdatus Freudin teokseen Mielihyväperiaatteen tuolla puolen. Toimittanut ym. Jussi Silvonen (1993)
(Psykologian helmiä) https://www.academia.edu/7591785/Johdan ... lla_puolen (pdf 6 s.)
Terttu Sitolahti (2005): Melanie Klein — kuolemanvietti. http://www.psykoterapia-lehti.fi/teksti ... _klein.htm (11 s.)
.
1) T h a n a t o s, Sig(is)mund Schlomo F r e u d (1856—1939) esitti luonnonfilosofisessa — ei "biologisessa" — meta-teoreettisessa tutkielmassaan (1920) Mielihyväperiaatteen tuolla puolen (ym.) dualistisen vietti-teorian, jonka toisella puolella olivat elämän-vietit, E r o s (libido ja itsesäilytys), ja toisella puolen kuoleman-vietit tai kuoleman-vietti (jonka mm. Paul Federn nimesi Thanatokseksi; muita nimityksi destrudo destrudo (Weiss); mortido (Federn). Freud ei suoraan kirjoittanut Thanatoksesta mutta käytti termiä toisinaan puheissaan. — Kuoleman-vietti osoittautui teoreettisesti vaikeaksi — kun kyseessä ei ole etologiasta tuttu oikea vietti (drive; Trieb) vaan "fenomenaalinen" vietti — mutta kleiniläiset (Melanie Klein 1882—1960) omaksuivat sen libidon veroisena aggressio-viettinä. Voitaisiin puhua myös Thanatos-pyrkimyksestä tms.
Ikonen & Rechardt käsitteistivät Thanatoksen psykologisesti (ekspansiivisen libidon tai Eroksen vastakohtana) yleisenä pyrkimyksenä rauhaan, pois mistä tahansa sisäisesti tai ulkoisesti häiritsevästä. Rauhan äärimuoto on kuolema. Tällöin aggression suuntautuminen itseen tai ulospäin ovat vain tiettyjä Thanatoksen kohtaloita. Thanatosta on ajateltu myös sitomis-viettinä (alla), jolloin sen palveluksessa ovat myös defenssit (jotka Heinz Hartmann'in (1894—1970) mukaan toimivat aggressiivisella energialla).
2) Psyykkinen s i t o m i n e n (binding; Bändigung), psykoanalyyttisessä teoretisoinnissa on erotettu (Freud) 1) sitomaton tila (kantamuotona trauma, nimetön kiihtymys yms., floridit psykoosit, ym.), 2) vapaasti liikkuva (frei beweglich) sitominen (primaari-prosessin ja mielihyvä-periaatteen mukaan, mm. uni-työ, tietyt psykoosit) ja siirryttäessä kehitysvaiheesta toiseen ja 3) kiinteä (tonisch) sitominen, joka järjestyy sekundaari-prosessin mukaan ja noudattaa realiteetti-prinsiippiä. Kiinteät sitomiset vastaanottavat sielullista rauhattomuutta ja järjestävät sen tiettyyn muotoon ja ovat mukana persoonallisuuden kehityksessä ja organisoitumisessa (Hartmann, David Rapaport). Tällöin monet psyykkiset sisällöt, mm. affekti- ja toiminta-mallit, ovat suhteellisen valmiita. Tooninen sitominen tuo rutiinia ja sujuvuutta sielulliseen toimintaan. Kiinteään sitomiseen kuuluvat myös järjestyneet psykopatologiset oireet ja defenssit, jolloin psyyke käsittelee konflikteja ikään kuin ei-olemassaolevina (re-pressio ja muut anti-kateksit). Toonisen sitomisen vahvistaminen on tukevan psykoterapian päämääriä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT; CBT) muodostaa kiinteitä sitomisia ja on siksi varsinkin mobiileissa tilanteissa (1, 2) analyttistä otetta tuloksellisempaa. (Anthony Roth & Peter Fonagy et al. (1) (1996), 2005: What Works for Whom?, p. 479—486, etc.; etc. (booky) .
Kiinteistä sitomisista ”eteenpäin” tuotti mm. Rapaportille (1911—1960) päänvaivaa (1951 (1967, 1977): The Conceptual Model of Psychoanalysis, p. 416—417 etc. (405—431; *booky). Tähän rakoon iskivät Ikonen & Rechardt erottamalla toonisista sitomisista 4) liikuteltavasti sidotun, ohjattavissa olevan (mobil) sitomisen, joka on vapaan tarkkaavuuden psyykkistä energiaa ja joka on suhteellisen riippumaton mielihyvä-periaatteesta. Vapaa energia mahdollistaa irtautumisen aiemmista stereotyyppisistä tyydytyksistä ja ratkaisuista sekä toonisista sitomisista (mm. "turhat" defenssit). Liikuteltavissa oleva sitominen tekee mahdolliseksi myös uusien ratkaisujen löytämisen, on luovuuden perusta ja käytössä mm. re-gressiossa egon palveluksessa (Ernst Kris). Ohjattavan sitomisen kehittyminen on tutkivan psykoterapian ja psykoanalyysin päämääriä.
*booky https://www.booky.fi/?gclid=CjwKCAjwiZn ... 1wQAvD_BwE
Psykoanalyysissä on kautta aikain tutkittu (1, 2; yllä) regressioita (taantumaa) ja (3) oireenmuodostuksen psykodynamiikkaa (symptomi on vietin ja defenssin kompromissi). Niinpä tiedetään, että regression edetessä aiempaan fiksaatio-kohtaan tyypillinen defenssi-konstellaatio muuttuu: (1) Fallisen vaiheen hysteriforminen repressio (torjunta) korvautuu (2) anaalisen vaiheen (obsessionaalisella) isolaatiolla (eristämisellä) ja edelleen (3) oraalisen vaiheen (paranoidisella) projektiolla. — Melko niukasti huomiota on kiinnitetty siihen, mitä tapahtuu ihmisen parantuessa oireista (joka sekin on psykoanalyyttisen terapian päämääriä). Ensimmäisiä suomalaisia potilaan kuvauksia terapia-prosessista oli Tiina Pystysen (2000) Häpeähäkki (390 s.), mutta kaipaisin systemaattisempia ja teoreettisesti valideja kuvauksia paranemisesta. — Thanatoksen analyysi ja (4) liikuteltavan sitomisen esittely — vuosikymmenten ”hiljaisuuden” jälkeen — antavat teoreettisia eväitä tutkia, mitä tapahtuu patologisille taantumille vastakkaisissa psyykkisissä prosesseissa, so. pro-gressioissa (”haitallisten” defenssien purkautuminen, luovuus ym.). Vrt. mm. KT ja traumat. kiinteät. konkreettiset toimet harjoitteet yms. oppimispsykologin terminologia, sen lapsia ym.
Thanatoksen nostaminen (ikään kuin) Eroksen ”rinnalle” tarjoaa huikeita näkymiä teoreettisesti. (Taustaksi esitän sen "unohdetun" asian, että libido jakaantuu objekti-libidoon ja narsistiseen libidoon, joka on (ikään kuin) "puolet" kokonais-libidosta.) Tässä mielessä — vaikka psykoanalyysi on pohjimmaltaan haluamisen psykologiaa — Thanatoksen uusi esiinmarssi voisi merkitä sitä, että vietti-pohjasta "puolet" on Thanatosta ja puolet Erosta (libidoa). Käytännössä molemmat vietit esiintyvät eri asteisesti rinnakkain: Esimerkiksi perversioissa libido löytää tyydytyksen mutta vain silloin, kun Thanatos on poistanut seksistä häiritsevät elementit. Tämähän on jo ennakkoon tuttua mm. järjestyksen vaateissa ja defensseissä, mutta aina ei tule ajatelleeksi Thanatoksen merkittävää osuutta, joka on suurimmillaan mm. destruktioissa (suojana mm. kateuden tunteilta).
Ikoseen tutustuin vuonna 1968, kun hän piti Helsingin Kirkkokadulla luentoja psykologisesta haastattelusta (sl. 1968) ja psykoanalyyttisestä metodista (sl. 1969). Hänen habituksensa oli erikoinen, joku voisi sanoa naisellinen: Hänellä oli (luultavasti) vaaleanruskea kokopuku (kuvastaa somaattista vastaanottavuutta), ja kaulassa oli mirri! Mutta hänen tukkansa oli täysin musta, joka toi häneen kontrastisesti jotain diabolista. — Ikonen piti HYKSin Psykiatrian klinikan (Lapinlahden sairaalan) keskiviikko-meetingissä (koko henkilökunnan koulutustilaisuuksia) esitelmän Thanatosteoriasta (21.5.1975) ja psyykkisestä sitomisesta (31.5.1978).
Rechardtiin tutustuin vuonna 1969, kun olin Lapinlahdessa psykologian amanuenssina (jatkoharjoittelussa). Myöhemmin (1971—1972) tein hänen ja Kirsti Blomqvistin psyko-somaattiiseen ihotautitutkimukseen (Prurio Besnier- ja psoriasis-tapausten vertailu) liittyvät psykologiset testaukset HYKSin ihotautiklinikassa Uniononkadulla. — Rechadt piti Lapinlahden tiistai-meetingeissä (lääkärien ja psykologien koulutuskokouksia) 3-osaisen esitelmäsarjan, jonka otsikkona oli Thanatoksen kohtalot: psykoanalyyttinen näkökulma destruktion psykologiaan (1) 5.11.1974; 2) 12.11.1974 & 3) 18.2.1975).
___________________________
Luukkonen: Parantumisen paradigma.
Aidon (so. organisatorisen) psyykkisen paranemisen (yleinen) paradigma voisi mielestäni olla (osin) seuraavanlainen: Psykoterapeuttisessa kontekstissa ihminen, usein potilas, ilmaisee kielellisesti ("eksternalisoi") toiselle ihmiselle, usein terapeutille, omia psyykkisisiä sisältöjään (mielellään ”karvoineen päivineen”), jonka jälkeen — ja mahdollisesti myös terapeutin (oikeiden) tulkintojen myötä — ulkoistetut sisällöt palaavat kertojalle hieman muuntuneessa, integroitavammassa muodossa, jolloin mm. kontakti omiin tunteisiin on elävämpi.
"Signaali-etäisyys" potilaaseen ym. Analyysissa ja paljastavassa terapiassa terapeutin olisi hyvä toimia bionilaisittain (alla), mutta vain niiden potilaiden kohdalla, jotka ovat lahjakkaita puhumaan. Vastaavasti potilaiden tulisi puhua ilman sensuuria, joka on aika ”mahdoton” vaade; (liiallista) valikointia yms. tapahtuu ikään kuin itsestään. Olennaista psykoterapeuttisessa kontekstissa on potilaiden kokema turvallisuus, ja terapeutin tulisi voida välttää sellaisia toimia, joiden seurauksena potilas kokisi, että ”ainakaan tolle ei voi kertoa oikein mitään; ainakaan aamuripulipaskastani en virka mitään, eihän semmoiset kuulukaan terapiaan”.
Psykoterapia-tilanteessa terapeutti voi mielestäni pyrkiä suhtautumaan potilaaseen kuin kehen tahansa tuttuunsa tai ystäväänsä (ja säilyttää kuitenkin ”auktoriteetti”-asemansa, koska hän voi aina esittää vetonsa.) (Kuvattu ote — ehkä jonkinlaista ”Sándor Ferencziläisyyttä” (1873—1933), vastakohtana ex cathedralle — voisi kenties myös vähentää terapeuttisen työn rasittavuutta, josta monet valittavat.) — Terapeutti on potilaan itsetutkistelun assistentti, eikä vain peilinä oleminen tai kivikasvo-abstinenssi käy laatuun. Olen välillä verrannut teraterpeuttia ja hänen em. ”lähellä olemisen työskentelyään” ei – panssariin — vaan ballistiseen geeliin, johon tässä tapauksessa potilaan luodit (eli kertoma) uppoavat: ne voivat mennä sangen syvälle mutta eivät tappavasti; riittää ”signaali”-etäisyys potilaan ja omiin tunteisiin, mikä takaa riittävän empatian. Hyvällä terapeutilla sisäisen asunnon kaikki ovet ovat lukitsematta ja auki tai raollaan. Vastakohtana olisi asunto, jossa eri huoneiden välillä olisi tiukka panssariovi. — Wilfred Bion (1967): Notes on Memory and Desire. http://braungardt.trialectics.com/proje ... ry-desire/
. 
. . (247 s.) _____________ 1994 __________________ __________ 2012 __________ ____________ 2010 ___________ _____________ 2004 _____________
1.6.2019 FL Pertti Luukkonen: Ikonen & Rechardt: Thanatoksesta ja (psyykkisestä) sitomisesta ym.
Luukkonen Psykopatologia-foorumi, ylläpitäjän palsta viewtopic.php?f=10&t=4557
- - - -
