Kirjoittaja Mirri » 14.08.2017 15:40
Minulle kuusikymppisenä Rintamäkeläiset on lähes uusi tuttavuus, koska en ole katsonut sitä kuin joskus viisitoistavuotiaana sen ensimmäisten mustavalkojaksojen aikaan. Silloin se ei kolahtanut teini-ikäiseen; oli varmaan parempaa tekemistä kuin yhteiskunnallisen satiirin katsominen.
Mutta nyt vuonna 2017 kyseinen 1970-luvun sarja ikään kuin aukeaa, ja mielestäni sitä voidaan pitää myös ainutlaatuisena suomalaisen yhteiskunnan kuvauksena; se kun oli omana aikanaan tiukasti yhteiskunnallisen ajan hermolla.
Tosissaan otettavaksi Rintamäkeläisiä tuskin on tarkoitettu, mutta ehkä vakavasti otettavaksi kuitenkin; sarja on täynnä purevaa ivaa, jota viskellään sinne sun tänne. Ivan kohteita on paljon, mutta varmaan senaikuinen yhteiskunta silloisen murroksensa keskellä oli pääkohde. Voi olla, ettei satiiri auennut silloin 70-luvulla, koska sarjan käsittelemät yhteiskunnalliset asiat olivat vaikeita ja myös kivuliaita. Tosin saattoihan iva ravistellakin jo silloin, koska sarjassa esiin tuotuihin ongelmiin haettiin ratkaisujakin, ainakin yritettiin hakea.
Yksi hienous sarjassa on kieli, aito tamperelainen puherytmeineen kaikkineen. Ukot, akat, muijat ja äijät vilisevät tavallisen kansan kielenkäytössä sulassa sekamelskassa, eikä niitä osattu pitää sopimattomina sanoina; siihen aikaan kansa vasta opetteli - tai sitä opetettiin - ymmärtämään, ettei esimerkiksi vaimoa sentään sovi sanoa akaksi.