Kirjoittaja Mirri » 14.07.2017 14:39
Noin minunkin käsitykseni mukaan.
Jos pitäisi nimetä terapiamuoto, joka taatusti ei auta vakavien elämänkriisien keskellä elävää ihmistä, niin mielestäni se on ratkaisukeskeinen psykoterapia. Kun elämä menee ylösalaisin ja pohja putoaa alta, kriisin näkeminen ratkaisua odottavana ongelmana tuskin toimii. Vaikeat kriisitilanteet eivät ole yhtä kuin ratkaisemattomat ongelmat, vaikka elämänkriisit aiheuttavatkin monenlaisia ongelmia, jotka pitää ratkaista ennemmin tai myöhemmin.
Tukea antava - supportiivinen - terapia voi olla hyödyllistä, mutta vain jos painopiste on muualla kuin ongelmien ratkomisessa ja yrityksissä muuttaa elämä akuutin kriisin keskellä paremmaksi. Tukea tarvitaan, 'taikatemppuja' ei - kriisit on käytävä läpi, eikä oikein muita vaihtoehtoja ole. Luulen, että kriisin läpikäyminen rauhassa ajan kanssa on avain onnistuneeseen selviytymiseen, ei mikään muu. Niinpä kovin aktiiviset ja toimeliaat psykoterapiamuodot voivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Nykyisin kriisi- ja traumaterapia terapeutteineen taitaa olla aika tavalla sama juttu, ja minusta se on hyvä asia: kriisit liittyvät suoraan traumoihin, ja kriisien vakavuus riippuu siitä kuinka paljon psyykkisiä traumoja on taustalla. Hyvä ja osaava kriisi-/traumaterapeutti voi oikein hyvin olla psykoanalyyttinen; parempikin niin kuin 'ratkes'-tyylinen psykoterapeutti, jonka 'tekniikkana' on pyrkiä ongelmien ratkaisemiseen.