SAKARI VIIKA
Samuli Poutasen tulkitsema Kullervo tuhoutuu armottomassa koston kehässä.
A R V I OTanssin ja musiikin uhmakas kohtaaminenTero Saarisen Kullervo- koreografia kuvittaa Sibeliuksen vokaalisinfoniaaKULTTUURI 15.2.2015 2:00
Jukka O. Miettinen HS
http://www.hs.fi/arviot/Tanssi/a1423884 ... raavaksi-1___________________________________________
K u l l e r v oEsittäjä:
Samuli Poutanen, Terhi RäsänenMusiikki: Jean Sibelius
Koreografia:
Tero SaarinenRooleissa: Samuli Poutanen, Terhi Räsänen
Paikka: Kansallisooppera
___________________________________________
Harvalla nykytanssiteoksella on kannettavaan samanlaista kansallisen kulttuurin laahusta kuin Kansallisbaletissa nyt
nähtävällä
Tero Saarisen Kullervolla. Se lienee Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunnianhimoisin poikkitaiteellinen
projekti. Se kuvittaa ja kommentoi Sibeliuksen massiivista varhaistyötä, vokaalisinfoniaa
Kullervo.Se puolestaan käyttää tekstimateriaalinaan
Elias Lönnrotin
Kalevalaan eri lähteistä rakentamaa Kullervo-myyttiä.
Siihen on vielä lisätty ripaus
Aleksis Kiven draamatulkinnasta. Kieli, sen kalevalainen poljento ja Sibeliuksen
musiikkiinsa luoma suomalainen arkaismi saivat kuulijat hurmioon sinfonian ensiesityksessä vuonna 1892.
Kansallisten identiteettien konstruointi oli eri puolilla Eurooppaa 1800-luvun romantikkojen keskeinen projekti.
Sen lisäksi Kullervosta heijastuu myös kauden taidekaanon eli jako siihen mikä on hienoa taidetta ja mikä ei.
Antiikin taide oli listan kärjessä, joten on ymmärrettävää, että Lönnrotkin puhalsi tarinaansa kreikkalaisen
tragedian hengen.
Ei ihme, että Saarisen Kullervon ensi-illassa odotukset ja ehkäpä pelotkin olivat suuret. Ensimmäisen puolituntisen
aikana vaikutti siltä, että Sibeliuksen massiivinen ja laajakaarinen musiikki jyräisi koreografian alleen. Loppua
kohden näyttämötulkinta kuitenkin tavoittaa sinfonian monumentaalisuuden ja kohtalonomaisuuden.
Liekö ison laitoksen tiukoissa harjoitusaikatauluissa syy siihen, että yleensä oman tanssiryhmänsä kanssa työskentelevä
Saarinen tyytyy alussa hyvin yleisluonteiseen, pitkälti unisonossa esitettyihin joukkokohtauksiin.
Tyyli on tyypillistä balettitaustasta kasvaville tanssijoille soveltuvaa modernismia.
Ilmapiiri sähköistyy suuren mieskuoron saapuessa tiukoissa muodostelmissa näyttämölle. Mukaan tulee sanan loitsun-
omainen magia.
Asetelmat kärjistyvät edelleen, kun Kullervoa ja hänen sisartaan tulkitsevien tanssijoiden rinnalle ilmestyvät myös
heitä edustavat laulusolistit.
Tarinankerronta monitasoistuu tragedian lähestyessä hyytävää huipentumaa, sukurutsaa, joka suistaa sekä sisaren
että Kullervon itsemurhaan.
Väliajan jälkeen intensiteetti saavuttaa monumentaaliset mittasuhteet. Teoksen keskeinen teema, koston ja itse-
tuhon armoton kehä kasvaa pyörönäyttämön avulla koko näyttämön kattavaksi pyörteeksi.
Sen keskellä Kullervo,
Samuli Poutasen hienosti tulkitsemana, käy pelkistetyn dialogin miekkansa kanssa.
Kreikkalaisen tragedian kuoron tavoin tapahtumaa kuvaileva mieskuoro muuttuu yksinkertaisella kikalla metallin-
hohtoiseksi muistuttaakseen Kullervon hengen riistävästä miekanterästä.
Mikki Kuntulle ominainen rock-konsertti-
mainen valaistus ja lavastus puolustavat paikkaansa, kun ne ylivalotuksella loihtivat esiin teoksen ydinsanoman,
karrelle palavan ihmisen.
Uskoisin, että tulkinta saa esitysten myötä lisääkin pontta. Jo tänään Poutasen,
David Scarantinon ja
Terhi Räsäsen hienosti tulkitsemiin tanssirooleihin nousevat toiset tanssijat. Samoin laulusolistit vaihtuvat vuorottelevaan miehitykseen.
Megaproduktio jatkaa prosessiaan.
Kommentit 0