Kirjoittaja Golden flower » 17.03.2014 13:27
Minulla on taipumus jännittää, ja tosiaan paras apu tullut siitä, että olen hyväksynyt tämän piirteen itsessäni. Jännittäminen ei ole siis minulle mikään varsinainen ongelma enkä jätä sen vuoksi esim. tekemättä asioita. Kuitenkin psykologisissa tutkimuksissa tuntui, että tästä jollain tapaa yritettiin tehdä ongelmaa. Yksi psykologin vastaanottokäynnin ajasta meni leijonanosa siihen, että minun olisi pitänyt erilaisilla asteikoilla pyrkiä määrittämään jännittämiseni määrää tietyissä tilanteissa. Muistaakseni ensin olisi pitänyt käyttää asteikkoa 1-10 ja, kun se ei onnistunut niin siirryttiin hymynaamoihin tai päinvastoin. En edelleen täysin käsitä mihin tällä pyrittiin, saada minut ymmärtämään, kuinka vaikea ongelma jännittäminen minulle todellisuudessa on vai mitä? Minusta moiset arvioinnit eivät ole ellenkaan relevantteja, eivätkä ne minun logiikkani mukaan voi johtaa mihinkään "parempaan". Minulle tuli tästä tunne, että yritettiin tuoda esiin, ettei jännittämistä tule hyväksyä (vaan siitä [ikävänä oireena kenties] ehkä pitäisi jopa aktiivisesti pyrkiä pois?). Sellainen ei vaan toimi ainakaan minun kohdallani vaan painopisteen tulee olla hyväksymisessä. Näkökulmani ei kaiketi välittynyt psykologille.