T r a n s f e r e n s s i

[xxccz]

´
(- -)
En käsitä, Perä sinun lyhyttä kommenttiasi jaosta varjoliljan ja K:n viestien suhteen.

Ei se mitään; muut käsittävät.

Miksi edes vaivauduit?

-Mistä tiedät, käsittikö???

- minusta selityksesi ontui

[Psykopatologia]

Selkeys viesteissä on maksimaalinen. Suodatin kaiken kohinan.

[Riidankylväjä]

.

[Biancaliina]

''

[ve?e]

Terapeutin pitäisi tietenkin olla "good enough" -- täydellinenhän riskeeraisi potilaan kehittymisen erilliseksi henkilöksi!

***

Mulla on viime aikoina ollut paljon mielessä tässä ketjussa esillä käynyt paranoia-asia.

Paranoidin voisi ehkä omalla tavallaan ajatella projisoivan toiseen myös itsestään jotain, mutta se on erilaista kuin transferenssissa. Paranoidi (noh, puhun itsestäni) projisoi kokonaisia ihmisiä ympäriinsä, tai teorioita ihmisistä, laittaen ne oikeitten ihmisten paikalle, ja elää sitten niitten teoriaihmisten kanssa ilman, että välttämättä koskaan joutuu tekemisiin oikeitten ihmisten kanssa. Ei tule sellaisia tunnekohtaamisia, joissa epäusko toisten kyvyn hallita omia tunteitaan suhteen tai välittämisen tai vastuuntuntoisuuden suhteen tulee esille. Sen sijaan on vain sellaisten tilanteiden ennakoivaa varomista, joissa toisten kyky hallita omia vaikeita tunteitaan jne. voisi tulla esiin. Tunne (pettymys, epäluottamus, viha, toivo, epäusko jne.) ei koskaan kohdistu toiseen ihmiseen. Se jää jotenkin sisäiseksi.

Mutta luulen, että on myös olemassa ihmisiä, jotka ovat aivan yhtä epäluuloisia toisten vastuuntuntoisuuden ja välittämisen ja kyvykkyyden suhteen kuin "paranoidi minä", ihan yhtä riittävin tai riittämättömin perustein (joista voidaan puhua vain tapaus kerrallaan), mutta jotka sanovat toisille, kun kokevat, että he kohtelevat häntä väärin. Jolloin tunnekohtaamisia, joissa epäusko toisten kyvyn hallita omia tunteitaan suhteen tai välittämisen tai vastuuntuntoisuuden suhteen tulee esille, ja voidaan puhua transferenssista. Tunne kohdistuu ihmiseen. Se ei jää vain sisäiseksi. Paranoidilla se jää. Riippumatta siitä, onko hän yksittäisissä toista koskevissa arvioissaan oikeassa vai väärässä.

Minusta ero on tällaisella tasolla.

Mutta tämä kaikki sanottu vähän sormituntumapohjalta. Voin olla väärässäkin.

Lisäys: Mutta siis kumpikin voi olla aivan yhtä herkkä kaikille pikkuvirheille toisen käytöksessä. Yhdellä se vain johtaa epäluuloisen teorian vahvistumiseen, toisella jonkinlaiseen "elän kelvottomien keskellä" epätoivoon, joka myös tulee ilmaistuksi toisille ihmisille, vaikkakaan ei välttämättä kaikille.

Luulisin.

[xxccz]

[quote="Psykopatologia"]Selkeys viesteissä on maksimaalinen. Suodatin kaiken kohinan.[/quote

Eli minun on siis luettava ne viestit-kö? Hirmu homma

[minätäällä]

Mikä on projisoimisen tai projektiivisen identifikaation ja transferenssin ero, tai niiden määritelmät?

Projektiossa ihminen projisoi yleensä itselle epämieluisat tunteet toiseen, näkee niitä toisessa, ja tämä toinen voi sitten vielä tiedostamattaan ottaa vastaakin tämän projisoidun tunteen ja alkaa tuntemaan tai käyttäytymään projisoijan näkemällä tavalla (identifikaatio). Projektiota käyttävät kai joskus myös ihan "normaalitkin" ihmiset, ei se ole yksinomaan paranoialle ominaista, vaikka siinä se onkin runsainta kai.

Transferenssissa kai jotenkin samastetaan uusi objekti, vaikkapa terapeutti, varhaisempaan objektiin eli vanhempaan, nähdään heidät samanlaisina, ikään kuin toistetaan uudessa suhteessa vanhaa kuviota. Olisiko tämä kokonaisvaltaisempaa kuin yhden ainoan tunteen projisoiminen toiseen?

Terapiassa on tärkeää, että terapeutti tunnistaa omat tunteensa ja sen, milloin ne ovat vastatransferenssia, joka voi olla kai joko kompensoivaa tai samansuuntaista. Varsinkin persoonallisuushäiriöiset kai käyttävät paljon projektiivista identifikaatiota.

[xxccz]

´
Minä tein töitä taannoin työryhmässä jossa kaikki sairaat kuviot oli hyvin selkeästi nähtävissä. Pikkupomon ääni muuttui alkaessaan selittää puutaheinääpaskaa, jonkun toisen niskoille, jossa pääroolissa olikin ihan itse (luulen hänen uskoneen valheensa, vaikka ääni muuttui aina kummallisen hakevaksi.) ( yök! Vieläkin puistattaa!). Kakkosalamainen oli siinä asiassa heti ensipäivänä loistanut, mutta tiesi minun tunnistavan, joten seurassani pyrki olemaan hiljaa ja takana mustamaalasi, minkä kerkesi. Noh, heitä vuosia seuranneena saatoin todellakin olla onnellisesti erillään tiedostaen vahvasti itseni itseksi joukossa. Kunnes taas väki vaihtui ja vastaavia raakileita tuli tilalle yksi, sitten toinenkin.
Siinä vaiheessa minulle onneksi tarjoutui tilaisuus vaihtaa muualle.

Mellastakoon keskenään ja syytelköön ristiinrastiin, minä olen pelistä onnellisesti pois.
Vastatransferenssiakin oli ja se tapahtui toimitusjohtaja-kakkosduunarivälillä. Avointa paranoiaa oli paljon, piilotellumpaa kohtalaisesti. Riippuvuutta ja sen kautta törkyvalheita hyvin paljon.
Toisinaan oli seksiä ilmassa enemmän, mitä ilman pikkujouluja ei kehdannut edes katsoa, toisinaan halveksuntaa kaikkea totuudellista.

Sellaisia ihmiset ovat: Hyeenoja, raatoja!

[minätäällä]

Minusta tuossa objektisuhdeteoriaan pohjautuvan lyhytterapian kirjassa oli hirveän mielenkiintoista juuri tuo, miten terapeutin vastatransferenssitunteet ja acting-in - käyttäytyminen, mm. osastohoitoon sijoittamisen tarpeen tunteminen, toivottomuuden ja avuttomuuden tunteet, oman kyvyttömyyden tunteet jne. olivatkin lähtöisin ja pohjautuivat juuri potilaan tai asiakkaan (kunnioittavammin) projektiivisen identifikaation käytöstä,olivat siis perua asiakkaan aiemmista objektisuhteista eli suhteista vanhempiinsa. Potilas pani terapeutin ikään kuin tuntemaan, miltä tuommoisessa ihmissuhteessa eläminen tuntui. Terapeutin tuntemukset olivat joko potilaan kokemusten kanssa samanlaisia tai sitten niihin vastaavan henkilön tuntemuksia.


Toivottavasti terapeutilla sitten on koulutusta ja itsetuntemusta niin paljon, että kykenee tuon projektiivisen identifikaation havaitsemaan ja olemaan toimimatta sen pohjalta, toistamatta potilaan traumaattista kokemusta ja odotuksia toisista ihmisistä! Toivottavasti terapeutti kykenee olemaan korvaava objekti, ja saamaan potilaassa kasvua aikaan.

Tuossa Stadterin kirjassa kerrottiin monta esimerkkiä siitä, miten terapeutin TIEDOSTAMATTAAN vastaanottama projektion identifikaatio sai hänet toimimaan epäadekvaatisti. Näin kai se yleensäkin ihmissuhteissa menee, loppujen lopuksi ei tiedä, kenen vanhemmat tai peräti esi-isät epäonnistuneessa vuorovaikutuksessa ovat keskenään vastakkain ja toistensa kanssa tekemisissä. Eikös se Freudkin väittänyt, että terapiassa (vai sängyn laidalla?) istuu molempien vanhemmat ainakin?

[Psykopatologia]

Ihmisestä potilaaksi, potilaasta asiakkaaksi ja asiakkaasta kuluttajaksi.

[xxccz]

Mikä on projisoimisen tai projektiivisen identifikaation ja transferenssin ero, tai niiden määritelmät?

Projektiossa ihminen projisoi yleensä itselle epämieluisat tunteet toiseen, näkee niitä toisessa, ja tämä toinen voi sitten vielä tiedostamattaan ottaa vastaakin tämän projisoidun tunteen ja alkaa tuntemaan tai käyttäytymään projisoijan näkemällä tavalla (identifikaatio).

Varsinkin persoonallisuushäiriöiset kai käyttävät paljon projektiivista identifikaatiota.

Eräältä hartaalta uskovaiselta epäpätevältä opettajalta muistan tuon selkeimmin. Siihen kuului myös: olet niin vihaisen näköinenkin... jne. Takana oma epäonnistuminen ja reipas persiilleenmeno, jonka pyrki purkamaan viattomaan "tiellesattuneeseen"

""""""""""""

Miten, kun se projisoitu kohdistaa käyttäytymisensä kolmanteen osapuoleen. (osakseen myös tarkoitus) Joka ainoastaan ihmettelee keskenkasvisuutta, mutta ei kanna, eikä ota vastaan, vaan antaa luisua ohi.
Mutta tunteen alullepanija on tyytyväinen valtaansa, sekä kolmannen osapuolen saamista ryöpyistä, koska se kateus, kateus...

[minätäällä]

Minusta tuon potilaan ja asiakkan ero on selvä. Potilas potee sairaalapyjamassaan passiivisena ja mistään mitään itse ymmärtämättä, odottaen sitä ylimaallista viisautta, tietoa ja oikeita toimenpiteitä ja lempeää hoivaa lääkäriltä, jumalaan verrattavalta olennolta, ja hoitajalta, jota tarvitaan AINA tulkitsemaan tämän jumalolennon käsittämätön puhe tälle onnettoman avuttomalle ja tyhmälle potilaalle, kun hän ei missään nimessä osaisi itse, ilman tätä hoitajavälikättä, viestiä tämän jumalolennon kanssa ymmärrettävästi eikä ymmärtää tämän jumalallista puhetta, minkä vain hoitajan koulutuksen saanut kykenee tekemään virheittä. Piste. Kysymysmerkki, ja iso sellainen.

ASIAKAS JA KULUTTAJA OSTAVAT PALVELUNSA SIELTÄ, MISTÄ EDULLISIMMIN TAI PARASTA KATSOVAT SAAVANSA, JA VOIVAT MYÖS VAIHTAA PALVELUN TUOTTAJAA, JOS PALVELU EI OLEKAAN SITÄ, MITÄ LUVATTIIN JA TYYDYTÄ ASIAKASTA JA HÄNEN TARPEITAAN.

Tässä asiakas ja palvelun tuottaja, se koulutettu psykoterapeutti, eivät todellakaan katso tarvitsevansa välilleen mitään tulkkia, hoitajaa. Päin vastoin, TÄMMÖISEN VÄLITTÄJÄN, VIESTIEN VIEJÄN JA NIIDEN TULKITSIJAN KÄYTTÖ TEKISI PSYKOTERAPIAN IHAN VARMASTI MAHDOTTOMAKSI. MIKSIKÄHÄN TÄTÄ EI OLE JULKISEN PUOLEN HOIDOSSA TAJUTTU OLLENKAAN, eikä myöskään sitä, että viestien oikein ymmärtämiseen tarvittaisiin oman terapian läpikäynti tai oma analyysi, mitä tällä hoitajavälikädellä ei ole.

[minätäällä]

Tulisiko tuo sana terapiakirjallisuudesta. Vaikka vielä hienompaa on tietysti analyytikko ja analysandi!

Terapeutilla on asiakkaita yksityisvastaanotollaan. Siellähän se kelan tukema varsinainen psykoterapia tapahtuu. Potilas on sairas, terapiassa voi käydä, analyysissa kai ainakin, vaikka vain itsetuntemuksen lisäämiseksi tai koulutusanalyysissa, ilman diagnosoitavaa mt-ongelmaa.