Tyhmä kysymys. Miten terapia toimii?

[Riidankylväjä]

Kaikki tietävät, että terapiaa saadaan lojumalla mustapartaisen miehen sohvalla tunti kerran-pari viikossa. Mutta mikä on terapian vaikutusmekanismi? Miksei omalla sohvalla lojuminen vaikuta?

[Psykopatologia]

Kysymys on niin tyhmä, että kukaan e ole siihen pystynyt pitävästi vastaamaan.

Varmaan psykoterapiassa "altistutaan uudelle".

[Biancaliina]

Muoks. Varmaan riippuu ongelmastakin. Eheyttää voi vaikkapa viljemällä historiaa. Ärsyttää voi vaikka vittuilemalla, matkimalla, esittämällä jota kuta jne.
Faktoja latelemalla voi ehkä purkaa kieltämistä (ei tyylillä: sinä olet !!!). Splitia voidaan purkaa tuntemalla potilas, suhteensa.

Veikkailen vain, en ole psykoterapeutti.

Kasvetaan ja kasvatetaan uudelleen: rajoja ja rakkautta. Joskus ei voida kuin odotella ja hoitaa oireistoa, minkä jälkeen voidaan aloittaa syvempi työskentely.
Asiakas tekee työtä; terapia käy joskus rankaksi ja tuntuu kokopäiväiseltä duunilta (jotkut prosessoi unissaankin).
Pitäisi olla jollain tasolla valmis ja motivoitunut sekä sitoutunut.

Manipulaatio/suggestio voi toimia, mutta toisaalta sellaisesta voi olla vakavaa haittaakin; riippuu kuka näin tekee ja miksi/miten.
Kaikilla terapeuteillakaan ei ole puhtaat jauhot pussissa tai inkkarit kanootissa.

[ve e]

Mutta mikä on terapian vaikutusmekanismi?

Tällainen tuli mieleen (lainaus abstraktista):

DYADICALLY EXPANDED STATES OF CONSCIOUSNESS AND THE PROCESS OF THERAPEUTIC CHANGE
(Ed Tronick ym.)

This paper addresses an intersubjective issue that arises out of our model of therapeutic change: Why do humans so strongly seek states of emotional connectedness and intersubjectivity and why does the failure to achieve connectedness have such a damaging effect on the mental health of the infant? A hypothesis is offered—the Dyadic Expansion of Consciousness Hypothesis—as an attempt to explain these phenomena. This hypothesis is based on the Mutual Regulation Model (MRM) of infant–adult interaction. The MRM describes the microregulatory social-emotional process of communication that generates (or fails to generate) dyadic intersubjective states of shared consciousness.

In particular, the Dyadic Consciousness hypothesis argues that each individual, in one case the infant and mother or in another the patient and the therapist, is a self-organizing system that creates his or her own states of consciousness (states of brain organization), which can be expanded into more coherent and complex states in collaboration with another self-organizing system.

Critically understanding how the mutual regulation of affect functions to create dyadic states of consciousness also can help us understand what produces change in the therapeutic process.
http://changeprocess.org/articles/11772095.pdf
http://changeprocess.org/bygroup.html

Ottamatta itse lopullisesti kantaa. Tällaisen hypoteesin mukaan terapiaa voi tietenkin haaskatakin. Jotenkin pitää päästä "perusteisiin" käsiksi, ennen kuin "perusteet" voivat muuttua. CBT toisaalta esim. kiistää kai minkäänlaisten "perusteitten" olemassaolon, ja on sitä mieltä, että kaikki on sitä, miltä näyttää. Että kysymys on järkyttävän monimutkainen sitten.

minua on auttanut terapeutin läsnäolo (huono sana kuvaamaan asiaa). Tarkoitan sitä tunnetta, että hän on pihtailematta antanut itsensä minun käyttööni.

Minulla on kokemusta (varmaan ihan turhan pitkäaikaisesta) terapiasta, ja siihen myös sisältyy esim. sellaisen muutoksen huomaaminen itsessä, että jotenkin vaan ajan mittaan jossain vaiheessa ilmaantui sellainen kokemus, että terapeutti ihmisenä on jatkuva, koko ajan olemassa oleva, myös terapiasta poissa ollessani. En tiedä, onko vieläkään ihan kiven kova kokemus. Luulen, että minulle on saattanut jotenkin lapsuudessa jäädä kokemus hoitavien omaisten katkonaisuudesta. Yhteyden katkeamisesta heihin. Välillä he ovat, välillä eivät, en voi tuntea yhteyttä, palauttaa muistiini, aargh! En tiedä.

7.9.2011 18.35 tunnistamistani jonkun mariginaalisen pienen ryhmän kannalta mahdollisesti helpottava tieto poistettu.

[Maria]

..., että jotenkin vaan ajan mittaan jossain vaiheessa ilmaantui sellainen kokemus, että terapeutti ihmisenä on jatkuva, koko ajan olemassa oleva, myös terapiasta poissa ollessani...

Tämä ajatus ei liity terapiaan. Minua ahdistaakin ajatus, että joku olisi koko ajan mielessä. Niin tuttu tilanne ja usein tapahtuva ilmiö. Joskus paha, joskus harvoin hyvä (esim. työssä). Juhlien tai jonkin intensiivisen sosiaalisen tapahtuman myötä tilanne jää päälle ja pyörii koko ajan mielessä. Kuin olisi vielä meneillään, vaikka on jo ohi. Estää ehkä asioiden mieleenpainumista? Erilainen kuin regressio egon palveluksessa-tilanteissa, jotka ovat miellyttäviä kokonaisvaltaisia keskittymisiä.

[ve e]

Minua ahdistaakin ajatus, että joku olisi koko ajan mielessä. Niin tuttu tilanne ja usein tapahtuva ilmiö. Joskus paha, joskus harvoin hyvä (esim. työssä). Juhlien tai jonkin intensiivisen sosiaalisen tapahtuman myötä tilanne jää päälle ja pyörii koko ajan mielessä. Kuin olisi vielä meneillään, vaikka on jo ohi.

Joku tämän tapainen on minullekin tuttua. Tai ainakin sellainen, että käy kaiken moneen kertaan läpi, että miten meni, mitä ihmiset saattoi ajatella minusta. Kai se edelleen jatkuu, mutta aika paljon lieventyneenä. Ajattelen aika paljon, jos olen vaikka onnistunut kirjoittamaan jonkun hyvän kirjoituksen, sitä, miten hyvä se oli missäkin suhteessa. Nykyisin ei tapahdu enää sellaista kauheasti, että sellainen muistelu olisi sillä tavalla epävakaata, että se kääntyisikin sellaiseksi itsevainoksi, että miten ihmiset saattoivat ymmärtää siitä jotain kielteistä salaista vaikka itsestäni. En ole samassa mitassa paranoidi kuin joskus ennen ja se on kyllä tosi hyvä asia. Mutta tämä ehkä eri ilmiö kuin se, josta sinä puhut, Maria. Tsemppiä!

[ve e]

Joskus ei voida kuin odotella ja hoitaa oireistoa, minkä jälkeen voidaan aloittaa syvempi työskentely.

Niin kai se on, mutta jotenkin terapiassa odottelukin voi kumminkin olla hoitoa. Jotenkin kokoaa itseään.

Kaikilla terapeuteillakaan ei ole puhtaat jauhot pussissa tai inkkarit kanootissa.

Ei ehkä oo mutta semmoset on sitten tosi onnettomia tilanteita ihan kaikkien kannalta. Kai se on noin. Mä kuulin kerran jossain Hasse Karlssonin (psykiatrian professori) pohtivan jotain, että paljon on sellaisia terapeutteja, joille hän ei ollenkaan lähettäisi potilaita. Kaks inkkaria voi riittää, ei tartte kaikilla olla neljää tai kuutta, joo joo.

[Riidankylväjä]

Onko terapian parantava vaikutus yksinkertaistettuna semmoinen juttu, että ihminen hoksaa, että "olen ymmärtänyt koko homman väärin" (jostain syystä). Kun väärinymmärrys on oikaistu, potilas kävelee terveenä ulos terapiasta.

[ve e]

Jos tuollainen olisikin onnistunut kuvaus joittenkin terapioitten loppupisteestä, niin ei välttämättä prosessista, johon varmaan kuitenkin kuuluu myös kaikenlainen kasvu ja tunnustelu ja hahmon hakeminen myös, joka ei ehkä ole väärinymmärrysten oivaltamista niinkään.

Voi olla, että minun terapiani joskus loppuu vähän tuolleen, jos ei onnettomammin, kun elän vähän omissa maailmoissani, pitäisi jotenkin päästä ulos, voin olla nykyisin jo vähän valmiimpi kuin joskus aikaisemmin. Luultavasti monet muut esim. vois huomata että pitää muuttaa elämää ja sit muuttaa ja sit tulee terapian loppuun tai jotain. No ehkä minunkin, en tiedä. Luulis, että paljon loppuu taloudellisista syistä vähän lyhyeenkin. Kunhan arvailen. Kirjoittelen taas tänään vähän paljonlaisesti.

[ve e]

Kai tunteminenkin jotenkin kuuluu terapiaan. Että muistaa kaikenlaista, ja herää tunteita, ja ne ehkä tulee uudella tavalla osaksi elämää, jos niitä jaksetaan pitää elossa ja ne saa tilaa kehittyä. Tuossa edellisessä viestissäni voisi mennä kohtaan "kasvu ja tunnustelu ja hahmon hakeminen". Minulla tahtoo olla niin, että helposti koen, ettei tunteille oo oikeutusta, tilaa, ja sit ne tulee jotenkin kookospähkinän sisällä vaan, ei suhteessa, jossa ehkä kanssa jotenkin pitäis tulla. Jollain toisella ei ehkä oo tommosta ongelmaa, että "jaksetaanko pitää elossa, saako ne tilaa kehittyä." Ne vaan vyöryy päälle.

Tää tuli uudeksi viestiksi, kun edellinen itsessään oli jo aika pitkä, ei kukaan jaksa lukea ylipitkiä.

[tsitku]

No kuuntelet vaan sitä aukomista niin kauan ku saat pysyvän kelan minimieläkkeen. Sit suhde poikki.

[Gyver]

Miksi eläköityminen nähdään niin täällä kuin entisellä Tukiasemalla ja helun palstallakin päämääräksi johon pitää pyrkiä ja jonka "saavuttamisesta" ihmistä onnitellaan?

Jopa yli 10 vuotta kestävillä ketjutetuilla määräaikaisilla työkyvyttömyyseläkkeillä (ns. kuntoutustuki), josta parhaassa tapauksessa suurin osa kuluu vieläpä ilman minkäänlaista kuntoutusta, lienee jotain tekemistä asian kanssa.

[Biancaliina]

No kuuntelet vaan sitä aukomista niin kauan ku saat pysyvän kelan minimieläkkeen. Sit suhde poikki.

Perusteletko.

[Biancaliina]

No kuuntelet vaan sitä aukomista niin kauan ku saat pysyvän kelan minimieläkkeen. Sit suhde poikki.

Miksi eläköityminen nähdään niin täällä kuin entisellä Tukiasemalla ja helun palstallakin päämääräksi johon pitää pyrkiä ja jonka "saavuttamisesta" ihmistä onnitellaan?

Niinpä. Vieläpä sittenkin, kun olen (joku on) ilmaissut, etten/ettei halua pysyvälle eläkkeelle.

[tsitku]

xxx poistettu halvuksunnan takia xxx

[Biancaliina]

xxx poistettu halvuksunnan takia xxx

Perusteletko.