Dokumenttiprojekti: Loputon matka

[Hilppa]

Dokumentti seuraa Syyriasta paenneiden matkaa halki Välimeren Eurooppaan. O: George Kurian.

http://areena.yle.fi/1-3003775
55 min.

[Hilppa]

Erittäin hyvä dokumentti. Koskettava. Sanovat, että muutaman vuoden kuluttua Syyriaan on paljon paluumuuttajia. Tuntuu varmasti vaikealta aloittaa alusta ja yrittää parhaansa, jos kaikki on epävarman väliaikaista ja mielessä kuitenkin koko ajan paluu kotiin.

[Kyllästynyt]

Olen miettinyt, muistavatko suomalaiset Karjalan evakoita ja heidän kohtaloitaan siirtolais- ja pakolaistulvasta puhuttaessa. Ei heitäkään järin tervetulleina pidetty, vaikka olivatkin samaa kansaa ja kansallisuutta.

Sivumennen kysyen, Psykopatologia on ilmoittanut olevansa paljasvarpainen tsadilainen, mutta moniko teistä muista on joko kokonaan tai osaksi Karjalan evakoiden jälkeläisiä? Minä olen puoliksi, ja Velanperillinen sekä Tyylipoliisi kummaltakin puolelta puoliksi.

[Lauri]

Hep. Vaikka sodan jälkeen syntynyt, olen tuntenut karjalaisuuden täysimääräisenä nahoissani. Vielä 2000-luvulla.

[Hilppa]

En ole. Mutta tunnen monia. Luisteluopettajani, pidetty ihminen ja jo eläköitynyt ystäväni, työtovereitani monia puoliksi Karjalan evakoita, ensimmäinen opettajani.

[Runo]

Olen toiselta puolelta evakoiden jälkeläinen. Monin tavoin pakolaisuus ja myös sota on jättänyt jälkensä myös minuun asti ja sitä myötä jopa lapsiini. Kodissani on Karjalasta tuotuja tavaroita, huonekaluja ja muistoja. Jos ryssät tulee uudestaan niin otan keinutuolin vaan mukaani ja lähden lähdemme länteen päin taas.

[Kyllästynyt]

Meillä oli merkittävää se, ettei ollut mitään perintökaluja tai muutakaan irtaimistoa. Yksi kermanekka ja pari lautasta taisi Karjalasta olla, mutta siinä kaikki.
Äitini oli koulutyttönä Viipurista lähtiessään niin fiksu, että äitinsä tuhaksumisista piittaamatta otti mukaansa valokuvia.
Koska tavaramäärä piti minimoida, hän irrotti kuvat albumeistaan (silloin ne kiinnitettiin sellaisilla nurkkakiinnikkeillä) ja otti pelkät kuvat mukaansa.
Myöhemmin ne osoittautuivat ainoiksi kuviksi joita suvulle jäi, ja äitini on vieläkin katkera siitä kuinka hänen äitinsä ei silloinkaan ymmärtänyt niiden arvoa vaan jakeli niitä pois.

Toiselta puoleltakaan ei mitään perittyä ole. Pohjanmaalta 30-luvun laman aikana pakkohuutokaupan jälkeen köyhänä kuin kirkonrotat lähtenyt perhe ei omistanut mitään, oli vain pelkkää velkaa.

Eipä ole tarvinnut miettiä mihin perintöpiirongin sijoittaisi tai kuka perii käki- tai könnikellon.

[jupe]

Isän suku Karjalan kannakselta. Myös opettaja äitini joutui lähtemään evakkoon mukanaan mm. koulun seinällä ollut kello.

[Lauri]

Pihassa kasvaa juhannusruusu, jonka juuren kävin repimässä vanhempieni kotipaikalta, kun sinne ensimmäisen kerran pääsi joskus 90-luvun alussa.

[Runo]

Karjalan murretta ja loputonta puhetta, sellaista mitä kuulin lapsena juhlissa ja muissa sukulaisten tapaamisissa, sitä osaan ikävöidä.

Mutta kantasuomalaisethan pilkkasivat evakoita ja heitä jopa vihattiin, tulivat toisten vaivoiksi ja tulivat kalliiksi.

[Kyllästynyt]

Pihallamme kasvaa kulleromätäs joka on kotoisin miehen suvun kotipihalta.
Ensimmäiset kulleronsiirtoyritykset epäonnistuivat, mutta kun kannatutin painavan, neljänneskiintokuution kokoisen multapaakun halki ryteikköjen ja pöheikköjen, kullero lopulta kotiutui pihallemme; Karjalaa otetaan takaisin pala kerrallaan.

Miehen suvulla on tapana tehdä toiviomatka Karjalaan joka toinen vuosi, ja silloin "Jo Karjalan kunnailla..." veisataan jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa paikassa ja tilanteessa.
Itse olen ollut mukana kerran, koska silloin mentiin myös Viipuriin, josta äitini on kotoisin. Hän ei ole Viipurissa käynyt evakkoon lähtemisensä jälkeen, eikä hän edes halua siellä käydä: "Mitä minä siellä tekisin".

Ovatko muutkin yhtä innokkaita Karjalan kävijöitä?

[Runo]

Joo, suku kävi paljon 90-luvulla, nyt on jo into laantunut. Itse en elämätilanteeni takia silloin kyennyt, nyt ehkä voisin. Mutta jostain syystä ei mitään hirveätä intoa ole ollut. Muistelen mielummin kaikkia tarinoita, joita olen kuullut ja niiden luomaa kuvaa.

[Psykopatologia]

Isä syntyi Pietarissa vuonna 1908, kun isänsä oli työssä Pietarin Suomen juna-asemalla.

[Kyllästynyt]

Sinullakin karjalaiset varpaanvälit!

[Lauri]

Esi-isät ja -äidit ovat luultavasti sivunneet toisiaan Pietarissa, eritoten jos Pertin isoisä on työskennellyt Pietarin asemalla. Isosisän sisaren perhe ainakin on asunut tuohon aikaan Pietarisssa. (Lasten syntymäajat 1910-13) Kanssakäyminen rajan yli Pietariin oli tuohon aikaan vilkasta.

[Psykopatologia]

Ajoi junaa. Silloin oli höyryveturit.

[Lauri]

Veturinkuljettaja oli tuohon aikaa iso herra. Joka pojan toiveammatti.

[Ei_miu]

Olen miettinyt, muistavatko suomalaiset Karjalan evakoita ja heidän kohtaloitaan siirtolais- ja pakolaistulvasta puhuttaessa. Ei heitäkään järin tervetulleina pidetty, vaikka olivatkin samaa kansaa ja kansallisuutta.

Sivumennen kysyen, Psykopatologia on ilmoittanut olevansa paljasvarpainen tsadilainen, mutta moniko teistä muista on joko kokonaan tai osaksi Karjalan evakoiden jälkeläisiä? Minä olen puoliksi, ja Velanperillinen sekä Tyylipoliisi kummaltakin puolelta puoliksi.

Minä olen Karjalan evakon jälkeläinen, isäni toisesta avioliitosta. Suht nuoren ikäni vuoksi minua ei tosin evakon lapseksi kovin herkästi uskota. Mutta erinäisiä virallisia papereita luettuaan kuukaan ei voi asiaa kiistää; isäni oli lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä minut saadessaan.

Isäni tuli äitinsä ja 3 sisaruksensa kanssa Viipurista reppuselässään Helsinkiin sukulaisten nurkkiin asumaan. Siitä sitten elämä vähitellen urkeni, vaikka kotitalo oli jäänyt Viipuriin ja kesämökki Ollilaan. Perheenäiti (isoäitini) aloitti välittömästi Helsingissä mallimestarina ja ompelijana. Isäni sisaruksineen kävi koulua iltavuorossa, joita oli "perustettu" evakkolapsille Helsingin koulujen tilanpuutteen vuoksi.

Isäni sisar, kummitätini kulki ensimmäisen koulutalven sukulaisensa vanhoissa, liian suurissa monoissa, joissa oli kuulemma sanomalehteä tilkkeinä kärjissä. Isällänikin oli vanhat ja huonot vaatteet. Niin kuluneet kuulemma, että niiden käyttö hävetti.

Lapset jonottivat kukin vuorollaan silakoita Hietalahden torilla. Kaalikeittoa tehtiin matoisista kaalinpäistä. Kahvina juotiin voikukanjuurista tehtyä korvikekahvia, ja imeliä, paleltuneita perunoita keiteltiin, kun niitä vain saatiin.

Elämä on evakoilla ollut aineellisesti erittäin niukkaa; isänikin perheessä kaikki laihtuivat ruoan puutteen vuoksi. Toisaalta isoäitini pääse heti Helsingissä ompelijan ja mallimestarin koulutusta vastaaviin, käsityöläisen töihin ja isäni sisaruksineen kouluun. Ympäröivä kulttuuri on sama suomalainen niin Viipurissa kuin Helsingissäkin. ( Tietysti Viipurin elämässä oli ollut hiukan enemmän slaavilaisia vaikutteita.)

Minäkin katsoin tuon syyrian pakolaisia käsittelevän dokumentin. Kammottavinta oli kuulla, että (mahdollisesti) tuhansia euroja pakomatkastaan maksaneet syyrialaiset lähetettiin päivien merimatkalle pienissä aluksissa, joita ohjasivat nuoret, navigointitaidottomat miehet.

[Ei_miu]

Pihallamme kasvaa kulleromätäs joka on kotoisin miehen suvun kotipihalta.
Ensimmäiset kulleronsiirtoyritykset epäonnistuivat, mutta kun kannatutin painavan, neljänneskiintokuution kokoisen multapaakun halki ryteikköjen ja pöheikköjen, kullero lopulta kotiutui pihallemme; Karjalaa otetaan takaisin pala kerrallaan.

Miehen suvulla on tapana tehdä toiviomatka Karjalaan joka toinen vuosi, ja silloin "Jo Karjalan kunnailla..." veisataan jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa paikassa ja tilanteessa.
Itse olen ollut mukana kerran, koska silloin mentiin myös Viipuriin, josta äitini on kotoisin. Hän ei ole Viipurissa käynyt evakkoon lähtemisensä jälkeen, eikä hän edes halua siellä käydä: "Mitä minä siellä tekisin".

Ovatko muutkin yhtä innokkaita Karjalan kävijöitä?

Tätini on käynyt Viipurissa lapsuuden perheensä asuinalueella, joka oli puukaupunginosana palanut sodanaikana, kivisiin perustuksiin asti. Isäni ei koskaan kyennyt käymään ko. käsityöläiskaupunginosassa, vaikka muutoin Viipurissa kävikin.

Lapsuuden kotinsa peruina isäni oli saatava terijoensalava kasvamaan kesämökkinsä pihaan!

Minä, juuri varhaiskeski-keskiikäinen nainen olen käynyt Viipurissa vain lapsena, ja silloinkin lyhyesti. (Nyt kun Viipuri matkakohteena alkaisi kiinnostaa, on isä jo kuollut ja täti liian vanha ja sairas, sinne jonkinlaiseksi "oppaaksi" lähtemään.