Ekstaasin monet kasvot
26.4.2014 2:00 | 0 | Vesa Sirén HELSINGIN SANOMAT
Radu Lupu soittaa kriitikot usein ekstaasiin. Miten käy tänään Musiikkitalossa? [26.4.2014]
________________________________________________________________________________________
Mahler enthusiasm [Nro 2, "Ylösnousemus"]
https://www.youtube.com/watch?v=OoZdwam7wgw (2:03)
(Manelli Anna-Maria)
Mix Polonesa Op. 53 de F. Chopin [opus 53]
https://www.youtube.com/watch?v=ES-uwJLdB_M (7:19)
(Antonio Najeros)
Slipped Disc Norman Lebrecht on shifting sound worlds
http://www.artsjournal.com/slippeddisc/
________________________________________________________________________________________
Jos haluat nähdä maestroja hurmiossa, klikkaapa YouTube internetistä video hakusanoilla "Mahler Enthusiasm".
Joku koiranleuka on tehnyt moraalittoman, mutta hauskan koosteen, jossa Gustav Mahlerin valtavan sinfonian
nro 2 (Ylösnousemus) muutaman sekunnin kestävä suurin huipennus toistuu yhä uusien kapellimestarien konserteissa.
Pierre Boulez johtaa täysin ilmeettömästi, Turun musiikkijuhlille tuleva Myung-whun Chung samat tahdit
vakavailmeisesti, Concertgebouw-orkesterinsa vuonna 2015 jättävä Maris Jansons lapsenkaltaisella innolla,
ja siitä se jatkuu: yhä enemmän naamanvääntelyä Leonard Bernsteinista Simon Rattleen, kunnes venezuela-
lainen Christian Velasquez repii pelihousunsa.
Mutta sointi ei juuri muutu! Boulez saa pienillä liikkeillä yhtä isot tehot kuin touhottajat.
Kaikilla on ansionsa, jos kuuntelee koko sinfonian esitykset. Mutta jokin opetus tässä piilee.
Toinen moraaliton kooste on pedagogisen kiinnostava.
Antonio Narejos latasi YouTubeen koosteen kuudestatoista pianistista soittamassa Chopinin kuuluisaa poloneesia opus 53
otsikolla "Mix Polonesa op. 53 de F. Chopin", ja lisää klikkauksia sille tarjosi Arts Journalin Slipped Disc -blogi.
Narejos on leikannut poloneesin niin, että se jatkuu aina siitä kohdasta, mihin edellisen pianistin ote päättyy. Ja yllättäen
erot ovatkin nyt valtavia!
Jo muutamassa sekunnissa kuulee äärimmäisiä eroja maussa, sointikulttuurissa ja fraseerauksessa. Näemme aristokraattisen
Arthur Rubinsteinin soittavan vuosina 1950 ja 1975, Lang Langin pöyhkeilevän vuonna 2010, nuoren Liberacen soittavan
1950-luvulla itse asiassa vähemmän manerisoidusti, Ignacy Jan Paderewskin soittavan runollisesti vuonna 1937,
Emil Gilelsin tarjoavan parastaan 1977 ja niin edelleen.
Yhdenlaisen ekstaasin kasvo puuttuu, mutta onnelliset ehtivät kuulla häntä tänään.
Pianisti Radu Lupu saapuu Musiikkitaloon klo 17 kruunaamaan yhteistyönsä Jukka-Pekka Sarasteen ja Suomalaisen
kamariorkesterin kanssa Beethoven-konsertissa, jossa kuullaan viides pianokonsertto (Keisarikonsertto) ja seitsemäs
sinfonia. Joitakin kymmeniä lippuja oli jopa jäljellä perjantaina.
Kuka tietää etukäteen Lupun (s. 1945) kunnon. Mutta usein hänen soittonsa mestaruus vaivuttaa minut hiljaiseen ekstaasiin.
Lupu ei vääntele naamaansa tai vartaloaan. Hän laskee eleettömästi nuo maagiset sormenpäänsä flyygelin koskettimille.
Ja se soi.
Vesa Sirén HS
Tällä palstalla toimittaja herkistyy.
